Kolumni: Alkoholilainsäädäntö muuttuu – mitä ongelmaa Suomi oikeastaan yrittää ratkaista?

Suomen alkoholilainsäädäntöä uudistetaan jälleen. Eduskunnan pöydällä on lakiesityksiä, jotka koskevat alkoholin etämyyntiä, toimituksia, pienvalmistajien ulosmyyntioikeuksia ja vähittäismyynnin rajoja. Yksittäisinä kysymyksinä ne voivat vaikuttaa teknisiltä, mutta kokonaisuutena ne pakottavat tarkastelemaan laajempaa kysymystä: mihin suuntaan suomalaista juomakulttuuria ja alkoholipolitiikkaa ollaan viemässä? Päätoimittajamme Anikó Lehtinen pohtii alkoholipolitiikkaa.

Haaga-Helia AMK:n Juomien Uusimaa -hanketapahtumassa Mara ry:n lakiasiantuntija Kai Massan esitys alkoholilain ajankohtaisuuksista ja varsinkin tislaamojen ulosmyynnistä sekä sitä seurannut keskustelu piirsivät kuvan järjestelmästä, jossa perinteiset perustelut, käytännön realiteetit ja EU‑oikeudellinen kehys eivät enää asetu luontevasti yhteen. Alkoholipolitiikka kun ei ole enää vain päihdepolitiikkaa, vaan samalla elinkeino‑, työllisyys‑ ja kulttuuripolitiikkaa.

Keskustelussa oli mukana Uusimaan alkoholijuomayrittäjiä, mediaa, ravintoloitsijoita sekä alan asiantuntijoita, ja Massan esitys toi esiin niin erilaisia valuvikoja hallituksen erityksestä tislaamojen ulosmyynnistä, että se sai paikallaolijat pohtimaan myös syvemmin alkoholilakia ja kulttuuria. Tämä teksti on syntynyt tilaisuuden keskustelujen pohjalta, pohdinnat kirjoittajan omia.

Väheneekö alkoholin käyttö vai vain näkyvyys?

Suomen alkoholipolitiikan keskeinen lähtökohta on pitkään ollut alkoholin kulutuksen hillitseminen. Tavoitteessa on osittain onnistuttu: tilastoitu kokonaiskulutus on ollut laskusuunnassa vuodesta 2007 lähtien. Tämä kehitys on jatkunut siitä huolimatta, että alkoholin saatavuutta on samaan aikaan vapautettu muun muassa vähittäiskauppojen prosenttirajoja nostamalla ja ravintoloiden anniskelusääntelyä keventämällä kahteenkin kertaa vuosina 2018 ja 2024.

Tilastojen perusteella näyttäisi siis siltä, että saatavuuden ja kulutuksen välinen automaattinen yhteys on heikentynyt. Kulutuksen väheneminen voi selittyä pitkälti sukupolvien juomatapojen muutoksella: Yleensä noin 20-30 -vuotiaille tyypillistä on eräänlainen elämätapaan kuuluva runsaampi alkoholinkäyttö (ei vielä ruuhkavuosia tai välttämättä työkiireitä), mutta nyt nuoremmat ikäluokat käyttävät alkoholia maltillisemmin ja eri tavoin kuin aiemmat sukupolvet saman ikäisenä, kun aiemmat ”kosteat”sukupolvet taas saattavat vähentää alkoholin nauttimista vaikka terveyssyistä.

Samaan aikaan alkoholin käyttö on siirtynyt pois julkisista ympäristöistä. Ravintoloissa nautittu alkoholi on vähentynyt: anniskelukulutus on puolittunut 2000‑luvun alusta ja vastaa enää vähän yli kymmenesosaa kokonaiskulutuksesta. Valtaosa alkoholista juodaan kodeissa. Tämä herättää kysymyksen siitä, onko alkoholipolitiikan onnistumista mitattu vain kokonaiskulutuksen kautta ja jätetty vähemmälle huomiolle se, missä ja millaisissa olosuhteissa alkoholia käytetään?

Ravintolat: päihdepolitiikan sivuvaurio vai elinkeinopolitiikan sokea piste?

Ravintola‑alan näkökulmasta alkoholin kulutuksen laskeva kehitys on ollut kohtalokas. Anniskeluravintolat ovat edelleen alkoholialan merkittävin työllistäjä: arviolta noin 70 prosenttia alan työpaikoista syntyy ravintoloissa. Kun anniskelumyynti laskee, vaikutus näkyy nopeasti työvuoroissa, aukioloajoissa ja yritysten selviytymisessä.

Ravintola‑ala katsoo alkoholiasiaa toisenlaisesta lähtökohdasta kuin päihdepolitiikka. Alkoholi nähdään ravintoloissa osana ruokaa, palvelua ja sosiaalista vuorovaikutusta, ei päihteenä sinänsä. Tästä näkökulmasta on ongelmallista, että lainsäädäntö kohtelee alkoholia pääosin samalla tavalla riippumatta siitä, nautitaanko se osana illallista vai yksin kotona. Kysymys ei niin ole vain kulttuurinen, vaan taloudellinen. Suomessa kun alkoholinmyynti näyttää hieman keikahtaneen myyntikanavien välillä, kun peilataan vaikka kansainvälisesti ravintola- ja kauppakulutuksen välistä suhdeprosenttia.

Korkea alkoholiverotus, anniskelun korkea arvonlisävero ja lupamenettelyjen kustannukset kasaantuvat juuri ravintoloille. Useille matkailu‑ ja maaseutualueiden yrittäjille alkoholin myynti ei ole kannattavaa, vaikka kysyntää olisi. Alkoholin kulutus ei kuitenkaan katoa, se siirtyy muualle ja katoaa sekä kanssaihmisten että viranomaisten katseelta mahdollisine lieveilmiöineen. Samalla saattavat kadota ravintolat, joissa yksinäinenkin saattaa kokea yhteisöllisyyttä, joissa juodaan valvotusti, mahdollisesti ruuan kanssa ja luultavasti pienempiä annoksia – kukapa kaataa viiniä kotona lasiin vain 12 cl?

Ratkaisua tähän on MaRa ry:n puolelta haettu anniskelun arvonlisäveron alentamiseen 13,5: n prosenttiin, mutta riittääkö se tässä tilanteessa, jossa kulutus laskee nimenomaan ravintolapuolella? Voisiko ratkaisuna olla dramaattisempiakin keinoja, vaikka anniskelun arvolisäveron laskeminen kymmeneen? Toki tässä täytyisi myös saada henkinen ilmapiiri muuttumaan, ravintoloita kun usein edelleen katsotaan hieman vinosti, vaikka kansanterveydellisesti alkoholin kokonaishaitat ovat luultavasti suurempia valvonnan puutteessa kotona.

Verotus ja etämyynti murentavat hallintamallia

Alkoholin korkea verotus yhdistää juoma-alan -ja myyntikanavien eri toimijat huolen äärelle. Suomi on EU:n tiukin alkoholin verottajia, ja seuraukset näkyvät rajojen yli. Alkoholia ostetaan yhä enemmän ulkomailta ja verkkokaupoista, ja arviot puhuvat lähes miljardin euron vuosittaisesta markkinasta, joka jää pitkälti Suomen verotuksen ulkopuolelle. Panimoliitto on nostanutkin esiin, että koska Suomessa olutvero on lähes 20-kertainen EU:n päättämään minimiveroon nähden, alkoholiverotusta voi pitää itse asiassa EU:n yhteismarkkinoiden hengen vastaisena. Alkolholiveroa onkin korotettu toistuvasti vuodesta 2024, yhteensä kaksitoista kertaa 12 vuoden aikana.

Verotus liittyy läheisesti hallituksen esitykseen etämyynnistä. Uudet lakiesitykset sallivat alkoholijuomien toimituksia ulkomailta aiempaa laajemmin jopa 80:neen prosenttiin asti, mutta samalla kotimaisille toimijoille asetetaan rajoituksia, joita ulkomaiset verkkokaupat voivat kiertää EU‑oikeuden nojalla. Perustuslakivaliokunta onkin todennut, että etämyynnin salliminen heikentää vähittäismyyntimonopolin keskeisiä perusteluita. Samalla se voi heikentää kotimaisten alkoholijuomayritysten asemaa ja myyntia Suomessa kaikissa myyntikanavissa.

Pienvalmistajat: eurooppalainen unelma, suomalaiset rajat

Pienvalmistajille kaavailtu laajennettu ulosmyyntioikeus on saanut lähes yksimielisen tervetulotoivotuksen periaatteellisella tasolla. Mahdollisuus myydä tuotteita suoraan valmistuspaikalta nähdään eurooppalaisena normaalina: se liittyy matkailuun, paikalliseen ruokakulttuuriin ja tarinallisuuteen, jolla varsinkin juomamatkailun puolella on paljonkin käyttämättömiä kaupallisia mahdollisuuksia Suomessa.

Käytännön tasolla myönteinen uudistus kuitenkin voi kaveta rajoituksiksi. Nyt hallituksen esityksessä olevat vuosituotannon enimmäismäärät ja ulosmyynnin katot rajaavat toimintaa tavalla, jonka monet pienvalmistajat kokevat kasvun esteeksi. Lisäksi se, että suoramyynti sidotaan tiukasti valmistuspaikkaan ja “tyypilliseen” valmistusprosessiin, synnyttää tulkintaepävarmuutta. Erityisen ristiriitaisena pidetään tilannetta, jossa kotimaisilta valmistajilta kielletään etämyynti samaan aikaan, kun ulkomaiset verkkokaupat voivat toimittaa Suomeen hyvin vahvoja(80%) alkoholijuomia.

Monopolista montaa mieltä

Alkon vähittäismyyntimonopoli perustuu perinteisesti kansanterveyteen, saatavuuden hallintaan ja veronkantoon. Mutta jos alkoholin osto siirtyy  päivittäistavarakauppaan ja rajojen yli, ja verot jäävät keräämättä, kysymys monopolin toimivuudesta on läsnä. Julkisessa keskustelussa ei ole nähtävissä yksimielisyyttä suunnasta tai siitä, pitääkö monopolille yleisesti tehdä jotain. Osa alan toimijoista näkee ratkaisuna asteittaiset muutokset: viinikaupat, ravintoloiden ulosmyyntioikeudet ja rajatun liberalisoinnin. Toiset katsovat, että järjestelmä on jo liukumassa kohti purkautumista ilman selkeää päätöstä. Osa alasta taas on tyytyväinen nykytilanteeseen. Poliitisesti valtaosa Ylen kyselyyn vastanneista kansanedustajista vastustaa 15-prosenttisten viinien myyntiä ruokakaupoissa, toki vastaajia oli puolet, toinen puoli ei halunnut ilmaista kantaansa ollenkaan.

Alkoholipolitiikan nykytilanne on täynä kysymyksiä

Alkoholilainsäädännön nykytilanne paljastaa yhden perusongelman: Suomella ei ole yhtenäistä alkoholipoliittista tarinaa. Päihdepolitiikka, elinkeinopolitiikka, EU‑oikeus ja kulttuurinen muutos vetävät eri suuntiin. Lähes kaikki osapuolet jakavat tavoitteen vähentää haittoja ja säilyttää kohtuullinen kokonaiskulutus. Sen sijaan kysymys siitä, missä alkoholia tulisi käyttää, kuka siitä saa elinkeinon ja miten järjestelmää hallitaan, on jäänyt avoimeksi.

Jos alkoholipolitiikkaa jatkossa uudistetaan vain reagoimalla yksittäisiin ongelmiin, kuten etämyyntiin, pienvalmistajiin tai prosenttirajoihin, vaarana on kokonaisuus, jota kukaan ei lopulta omista. Päätökset, jotka muovaavat suomalaista juomakulttuuria vuosikymmeniksi, tehdään silloin askel kerrallaan, ilman yhteistä karttaa. Muodostuuko näin lainsäädäntö reaktiivisista ratkaisuista etämyyntiin, prosenttirajoihin ja pienvalmistajiin ilman yhteistä näkemystä siitä, millaista juomakulttuuria ja ‑taloutta pitkällä aikavälillä rakennetaan?

Lopulta alkoholilainsäädäntöä koskeva keskustelu tiivistyy muutamaan suureen, toistaiseksi avoimeksi jäävään kysymykseen.

Mitä suomalaisella alkoholipolitiikalla 2020‑luvulla ensisijaisesti tavoitellaan: kokonaiskulutuksen vähentämistä vai kulutuksen ohjaamista tiettyihin ympäristöihin, ja millä painoarvolla elinkeinot, työllisyys ja veropohja huomioidaan näissä valinnoissa? Onko nykyinen sääntely enää linjassa sen todellisuuden kanssa, jossa alkoholia juodaan yhä vähemmän, mutta yhä useammin kotona ja rajojen yli, samalla kun valvotut kotimaiset ympäristöt menettävät asemiaan? Ja miten Suomi aikoo vastata etämyynnin ja EU‑oikeuden luomaan jännitteeseen, joka yhtä aikaa nakertaa verokertymää, haastaa vähittäismyyntimonopolin oikeudellista perustaa ja asettaa kotimaiset toimijat eriarvoiseen asemaan? Pienvalmistajien suoramyyntiä koskeva uudistus nostaa esiin vielä yhden kysymyksen: halutaanko aidosti elinvoimaista ja kasvavaa valmistajakenttää vai rajattua poikkeusta, jonka ei ole tarkoitus muuttaa järjestelmän rakennetta?

Yhteistä näille kysymyksille on se, että ne eivät ratkea yksittäisillä prosenttirajoilla tai lupamalleilla. Ne vaatisivat selkeän kokonaisstrategian siitä, millaista juomakulttuuria ja alkoholiin liittyvää taloutta Suomessa halutaan pitkällä aikavälillä ohjata. kenen ehdoilla tuo suunta lopulta määritellään ja kuka sen määrittää. Pienpanimoliitto on nostanut viime aikoina ideaa, jossa päihdepolitiikan ja elinkeinopolitiikan toimijat ja liitot voisivat kokoontua ja pohtia ratkaisuja yhteisten linjojen löytymiseen. Luultavasti alkoholipolitiikan kokonaismäärittelyyn tarvitaankin voimia monelta puolelta – niin että saadaan yksittäisten lakien sijaan kokonaisuus, jossa on huomioitu niin haitat kuin elinkeinonkin tarpeet.

Kuvat: Anikó Lehtinen