Kokonaiskulutusmalli ei toimi

Lehtitietojen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö lupaa pitkään vitkastellun alkoholilain uudistuksen eduskunnan käsiteltäväksi toukokuussa. Silloin nähdään, kenen ääntä lakiluonnoksen viimeistelyssä on kuunneltu. OlutPOSTI haastatteli numerossa 1/2016 Kari Poikolaista, jonka valtavirrasta poikkeava alkoholipoliittinen tutkimus vaietaan kuoliaaksi.

OlutPOSTIn arkisto 1/2016

Alkoholipolitiikan toisinajattelija, Helsingin yliopiston kansanterveystieteen dosentti Kari Poikolainen on toiminut muun muassa Alkoholitutkimussäätiön tutkimusjohtajana sekä WHO:n alkoholiasiantuntijana.

Suomalainen virallinen alkoholipolitiikka nojaa oppeihin kokonaiskulutuksesta, saatavuuden rajoittamisesta sekä alkoholin korkeasta hinnasta verotuksen keinoin.

– Hinnan ja saatavuuden kiristyksillä voidaan vähentää pääasiassa kohtuukäyttäjien kulutusta. Alkoholistien juominen ei mainittavasti muutu. Seuraus voi olla se, että verotulot vähenevät, mutta haitat eivät. Politiikka on rakennettu väärälle niin sanotulle kokonaiskulutusmallille, joka uskoo korkeaan hintaan ja vaikeutettuun saatavuuteen. Mallin suosion salaisuus lienee se, että se pönkittää Alkon monopolia ja ylimitoitettua alkoholiasiain hallintoa ja tutkimusta. Kun luullaan, että tiedetään mitä pitää tehdä, ei ongelmien ratkaisumalleja enää etsitä muualta, dosentti Poikolainen kritisoi.

Monopoli – tarpeetonko?

Valtion alkoholimonopoli on yksi alkoholipolitiikan tukijalka. Poikolaisen mielestä Alko näyttää olevan valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Monopolia ei kuitenkaan välttämättä tarvittaisi. Verot saadaan muutoinkin kerätyksi ja myyntirajoitusten noudattamista voidaan valvoa missä tahansa myymälässä. Valtion alkoholimonopolin perustelu kansanterveydellä ei ole kestävä perustelu.

Poikolainen julkaisi viime vuonna Alcohol and Alcoholism -tiedelehdessä tutkimuksen The Weakness of Stern Alcohol Control Policies. Tutkimuksen johtopäätös on tyly viralliselle totuudelle: kokonaiskulutusmalli ei toimi.

– Kireä alkoholipolitiikka ei paranna kansanterveyttä OECD-maissa, toteaa Poikolainen.

Vuonna 2014 julkaistusta Perfect Drinking and its Enemies -kirjasta monet lehdet kotimaassa ja ulkomailla poimivat Poikolaisen mielipiteet alkoholin kulutuksen liian pienistä kohtuu- ja riskirajoista. Poikolainen on yhä kriittinen virallisia rajoja kohtaan.

– Kaikki kohtuukäytön tai riskikäytön rajat ovat arvauksia, joilla ei ole uskottavaa tieteellistä perustetta. Suurin ongelma on se, että tutkittavat aliarvioivat tuntuvasti alkoholin kulutuksensa, yhdet enemmän ja toiset vähemmän. Sen aiheuttamaa harhaa on mahdotonta korjata tyydyttävällä tarkkuudella.

Kriitikon osa

Voiko alkoholitutkija suhtautua olemassaoleviin oppeihin kriittisesti ja kyseenalaistaa ne?

– Kyllä voi, mutta se voi haitata urakehitystä. Näyttää siltä, että sekä monet tutkijat että toimittajat mieluusti korostavat alkoholin haitallisia puolia ja kieltävät tai ainakin vähättelevät myönteisiä puolia. Näin sekä ulkomailla että meillä. Onko tämä itsesensuuria, aatteellinen valinta vai korkeammalta taholta tullut kehotus, sitä on vaikea sanoa. Syyt varmaan vaihtelevat. Olen kuullut, että ulkomailla tutkijat ovat joskus sensuroineet tutkimustuloksiaan pelätessään rahoituksen loppumista. Ennakkoluulot haittaavat tieteen edistymistä ja ongelmien ratkaisujen etsimistä.

Koetteko itse joutuneenne kirjoitustenne ja mielipiteidenne vuoksi noitavainon kohteeksi?

– En koe että minua olisi vainottu, mutta minulta tilattuja kirjoituksia on jätetty julkaisematta. Ilmeisesti siksi, että tieto alkoholin myönteisistä vaikutuksista ei ole miellyttänyt, vaikka kielteisiä vaikutuksia on samassa yhteydessä esitelty yhtäläisin tieteellisin kriteerein. Suomessa muun muassa STM ja Kansanterveyslehti ovat käyttäneet näin valtaansa. Ulkomailla eräät tieteelliset lehdet eivät ole halunneet julkaista joskus kriittisiä kommentteja. Luulen, että näissä tapauksissa lehtien päätoimittajat ovat katsoneet paremmaksi edistää raittiusaatetta kuin tieteellistä keskustelua.

Kari Poikolainen: Perfect Drinking and its Enemies

Poikolainen julkaisi kirjansa Perfect Drinking and its Enemies Yhdysvalloissa, koska suomalainen kustantaja piti sitä liian kriittisenä.

– Kriittisyys tarkoittaa kai tässä vallitsevien uskomusten vastaisuutta. Olen pettynyt siitä, että kirjani on saanut myönteisiä kommentteja, mutta kukaan alkoholitutkijoista ei ole vaivautunut esittämään vastaväitteitä. Tiede edistyy kriittisen keskustelun avulla, ja se tästä nyt puuttuu. Vai olenko oikeassa ja siksi vastustajat mieluummin vaikenevat, Poikolainen kysyy.

Tiede kaipaa autonomiaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on STM:n alainen tutkimus- ja kehittämislaitos. Onko teidän mielestänne THL:n alkoholitutkimusosaston tuottama tieto luotettavaa?

– Alkoholi- ja huumeyksikön tutkijat ovat ammattitaitoisia ja pyrkivät uskoakseni tuottamaan luotettavaa tietoa omien rajoituksiensa sallimissa puitteissa. Toivoisin enemmän kokonaisnäkemystä, kriittisyyttä, virhelähteiden huomioimista ja ennakkoluulotonta vaihtoehtojen punnintaa. Olen huolissani sekä tuon yksikön että yleensä THL:n tieteellisestä autonomiasta. Rahoitus tulee sosiaali- ja terveysministeriöltä ja Alkolta ja luulen, että STM ohjaa vahvasti yksikön toimintaa kuten Alkonkin toimintaa. Nämä kytkökset voivat vaarantaa tutkijoiden puolueettomuuden, ainakin kun kyse on poliittisia intohimoja herättävistä tutkimusaiheista.

Poikolaisen arvion mukaan valtiovallan tiukka puuttuminen tutkimukseen näyttää haittaavan yleisemminkin THL:n ja yliopistojen toimintaa. Hän on aikoinaan syventynyt tieteen organisoimiseen luovan toiminnan edistämisen kannalta ja uskoo kokemustensa perusteella, että laajempi tieteen autonomia tuottaisi nykyistä parempia tuloksia.

Kritiikkiä saavat entiset raittiusjärjestöt kuten EHYT ry ja Soste ry, jotka toimivat nykyään terveysjärjestö-nimen alla.

– Soste ry tai EHYT ry ovat raittiushengen elähdyttämiä lobbausjärjestöjä, jotka varmaan tarkoittavat hyvää ja siinä tarkoituksessa valikoivat parhaiten alkoholin haittoja korostavat asiat markkinointiviesteihinsä. Puolueetonta informaatioa on turha odottaa. Näiden järjestöjen kytköksiä STM:ään ja Alkoon olisi mielenkiintoista selvittää. Ne kai saavat rahoitusta Raha-automaattiyhdistykseltä, joka on STM:n valvonnassa.

Hallituksen tarkoituksena on tuoda uusi alkoholilaki eduskuntaan tämän vuoden aikana. Mikä on mielestänne tärkein asia, jota alkoholiuudistuksessa olisi muutettava?

– Hyödyttömästä sääntelystä on turha maksaa. Parempi purkaa.

Tapio Lundell:

Kokonaiskulutusteoria – tuulahdus 1970-luvulta

Alkoholipolitiikka Suomessa ja monessa muussa maassa keskittyy koko kansan alkoholinkulutuksen rajoittamiseen. Tämän politiikan perimmäiset keinot ovat saatavuuden rajoitus, verotus sekä mainontaan kohdistuvat kiellot. Politiikan tukijat, joita edustavat STM, THL sekä raittiusjärjestöt, vetoavat niin sanottuun kokonaiskulutusteoriaan, joka heidän mukaansa oikeuttaa kohdentamaan kansan enemmistöön keinoja, joiden tarkoituksena on vähentää vain pienen vähemmistön haitallista alkoholinkulutusta.

Kokonaiskulutusmallin pohjana on ranskalaisen väestötieteilijä Sully Ledermannin (1915–1967) kehittämä tilastollinen malli alkoholinkulutuksesta. Vaikka Ledermannin yksioikoinen hypoteesi on myöhemmin osoitettu vääräksi, löytyi sille tilaus 1970-luvun poliittisesti ja sosiaalipoliittisesti vasemmistolaisessa ilmastossa. Uhkakuvat kansanterveydelle nähtiin kollektiivisina, katsottiin ettei yksilö pystyisi niihin vaikuttamaan.

1970-luvun alussa sosiologi Kettil Bruun kritisoi voimakkaasti vallalla olevaa tapaa, jolla alkoholipolitiikka keskittyi rankaisemaan yksittäisiä alkoholisteja. Bruunin mukaan alkoholipolitiikan pitäisi toimia koko yhteiskunnan tasolla, eikä keskittyä vain yksilön riskikäyttäytymiseen. Yksilön vastuun tilalle tuli kollektiivinen vastuu. Kettil Bruunin sekä alkoholitutkija Klaus Mäkelän linjaukset alkoholipolitiikasta loivat pohjan politiikalle, joka perustuu kokonaiskulutuksen rajoittamiseen hintapolitiikalla ja saatavuuden säätelyllä.

Lue myös: Perfect Drinking and its Enemies

Teksti Tapio Lundell

Kuva Pipsa Poikolainen