Arde arvioi -blogin Ari Juntunen: “Matkailu ja olut ovat kulkeneet yhdessä jo 30 vuotta”

Ari ”Arde” Juntunen on monella tavalla tyypillinen – ja samalla poikkeuksellinen – suomalainen olutharrastaja. Hän kuvailee itseään kainuulaiseksi liberaaliksi ja demokraatiksi, mutta taustalta löytyy myös reservin yliluutnantin koulutus, filosofian maisterin tutkinto tietojenkäsittelytieteestä sekä 40 vuoden työura IT-alalla pörssiyhtiöissä. Kiinnostuksen kohteet ovat laajat: maantiede, matkailu, historia, kirjallisuus, elokuva, musiikki, jalkapallo – ja ennen kaikkea olut. Mutta mikä on Arden oluttarina?

“Matkailu ja olut ovat kulkeneet elämässäni rinnakkain jo yli 30 vuotta. Kun katson taaksepäin, tuntuu luontevalta, että nämä kaksi asiaa löysivät toisensa, vaikka alussa kaikki ei lähtenytkään oluesta.”

Kaikki alkoi viskistä

”En kasvanut olutkulttuuriin. Isäni ei juuri olutta juonut, hän oli enemmän kirkkaiden juomien ystävä. Minua taas kiehtoi nuorena viski, ei niinkään makuna aluksi, vaan kulttuurisena ilmiönä. Kirjat, elokuvat ja mielikuvat loivat siitä jonkinlaisen kulttijuoman. Muistan juoneeni Lagavulinia jo 80-luvulla ja ajatelleeni, että tätä paremmaksi tämä ei voi mennä. Se oli oma maailmansa.

Olut tuli mukaan vasta myöhemmin. Oulun yliopistossa hanaolut tuli tutuksi, mutta varsinainen kiinnostus syntyi matkoilla. Lontoossa vuonna 1987 join ensimmäistä kertaa bitteriä. En ymmärtänyt siitä vielä juuri mitään, mutta tajusin heti, että tämä on jotain muuta kuin suomalainen lager.

Todellinen herätys tuli Yhdysvalloissa 90-luvun alussa. Kun maistoin Samuel Adams Boston Lageria, jokin loksahti paikoilleen. Ajattelin, että tässä on jotain, mitä haluan ymmärtää enemmän.”

Matkat muovasivat makua

”1990-luvulla aloin suunnitella matkustamistani yhä enemmän oluen ympärille. Prahan-matka vuonna 1993 oli ensimmäinen, jonka rakensin tietoisesti olut edellä. Katsoin kartalta oluttuvat ja lähdin kiertämään niitä. Se oli ensimmäinen oikea olutmatkani.

Sen jälkeen maailma alkoi avautua eri suuntiin. Belgian trappistit, Hollannin kaupunkikulttuuri ja Britannian real ale -perinne syvensivät harrastusta. Yhdysvallat nousi myöhemmin erityisen tärkeäksi.

Vuoden 1997 Kalifornian-reissulla maistoin ensimmäiset kunnolliset amerikkalaiset pale alet ja IPAt. Siellä ymmärsin, miten laaja oluen maailma oikeasti on.

Työ IT-alalla mahdollisti paljon. Olin standardointityössä ja matkustin kokouksiin ympäri maailmaa. Usein menin perjantaina ja jäin viikonlopuksi. Se oli helppo perustella: lennot olivat halvempia ja minä sain aikaa tutkia paikallista olutkulttuuria.

Kun muutin Helsinkiin vuonna 2014, harrastus otti uuden askeleen. Yhtäkkiä olin lähempänä panimoita ja tapahtumia. Kutsuja alkoi tulla, ja skene avautui eri tavalla. Nykyään ajattelen, että Helsinki on yksi Euroopan parhaista olutkaupungeista. Sekä tuonti että kotimaiset panimot ovat todella kovalla tasolla.”

Blogi syntyi muistamisen tarpeesta

”2000-luvun puolivälissä aloin kirjoittaa blogia. Aluksi kirjoitin vähän kaikesta – jalkapallosta, musiikista, kirjoista – mutta olut nousi nopeasti keskiöön. Kirjoitin ennen kaikkea itselleni. Halusin muistaa, mitä olin juonut ja missä. Siitä syntyi Arde arvioi -blogi.

Suomessa ei tuolloin ollut paljon olutblogeja, joten tekstit alkoivat saada lukijoita. Ihmiset kaipasivat vertaisnäkökulmaa, jotain muuta kuin pelkkää asiantuntijapuhetta.

Oma tyylini pysyi tarkoituksella kevyenä. Kirjoitan usein suoraan baarissa, nopeasti ja fiiliksen mukaan. Se on osa koko homman ideaa.”

“Peräkärry” jäi elämään

”Yksi asia, joka on jäänyt elämään, on sana “peräkärry”. Yritin joskus keksiä suomenkielisiä ilmaisuja oluen jälkimaulle, ja jossain vaiheessa tämä jäi käyttöön.Peräkärry kuvaa sitä, mitä jää suuhun juoman jälkeen – erityisesti humalan viipyvää puraisua. Jos oluessa on hyvä peräkärry, siinä on selkeä ja muistettava jälkimaku. Joskus kärry on kevyt, joskus se tulee kunnolla perässä.”

Tekeminen jatkuu – omalla tavallani

”Viime vuosina olen ollut mukana myös Hagström -kiertolaispanimotoiminnassa. Ajattelin aluksi, että tehdään yksi olut, mutta siitä tuli jatkuva projekti. En silti pidä itseäni panimotekniikan asiantuntijana. En minä mäskäystä osaa. Olen enemmän maistaja ja ideoija.

Makumaailmassani korostuvat brittiläiset real alet, saksalaiset pilsit ja amerikkalaiset IPAt. Olen opetellut arvostamaan myös uudempia tyylejä, kuten NEIPAa, vaikka alkuun suhtauduin niihin epäillen. Yksi asia pysyy silti: olisi hyvä, että oluessa on vähän peräkärryä.

Vaikka maailma on siirtynyt videoihin ja someen, kirjoittaminen tuntuu edelleen omalta. En ole lopettamassa. Niin kauan kuin aktiivisia vuosia riittää, haluan kirjoittaa.

En romantisoi tätä olutharrastusta liikaa. Olen miettinyt välillä vähentämistäkin, mutta toistaiseksi en ole siihen ryhtynyt. Minulle olut liittyy ennen kaikkea paikkoihin ja tilanteisiin. Tykkään istua baarissa, rauhassa, seurata ympäristöä ja nauttia hetkestä.

Lopulta kaikki tiivistyy aika yksinkertaiseen ajatukseen:

Minä vain tykkään juoda olutta.”

Teksti: Anikó Lehtinen, kuvat Ari Juntusen arkisto. 

Ilmestynyt Juomaposti 2/26 -lehdessä.