”Oluessa on tärkein idea” – Hallabrew:n Jani Hietala tekee olutta omilla ehdoillaan

Jani Hietala tekee Hallabrew-nimellä kotiolutta  ja on BJCP-sertifioitu oluttuomari, joka tunnetaan myös suomalaisen Panomaju-kotiolutmaajoukkueen kisaajana. Mutta miten Hietalan olutinnostus sai alkunsa?

“Olut ei todellakaan ollut minulle rakkautta ensi maistamisella. Täysi-ikäisyyden ensimmäisinä vuosina join ennemmin lonkeroa ja makeita siidereitä. Olutta tuli toki kokeiltua, mutta ajatus oli lähinnä, että tämähän on pahaa. Jossain vaiheessa parikymppisenä mieli alkoi muuttua. Ravintolassa tuli silloin tällöin tilattua jotain tavallisesta poikkeavaa: Stella Artoisia, savuolutta tai mitä nyt sattui vastaan tulemaan. Sitten käteeni osui IPA. Tykkäsin siitä, mutta samalla ihmettelin, miksi ihmeessä intialaiset ovat tehneet näin katkeraa olutta. Siinä vaiheessa en tietenkään vielä tiennyt tyylin historiasta juuri mitään. Katkeruuteenkin oppi. Ja vähitellen olut alkoi kiinnostaa muutenkin kuin juomana.

Noin vuonna 2011 olin häämatkalla Kreetalla ja päätin ihan huvikseni ostella mahdollisimman monia erilaisia oluita. Kirjoitin vihkoon arvioita siitä, miltä ne maistuivat. En ollut tainnut lukea juuri lainkaan muiden olutarvioita, enkä edes tiennyt, että sellainen oli varsinaisesti mikään harrastus. Minusta oli vain kiinnostavaa pysähtyä miettimään, mitä lasissa oikeastaan oli. Varsinaiseksi olutharrastukseksi tekeminen muuttui ehkä vuosien 2013–2015 tienoilla. Aloin tutustua oluiden maailmaan laajemmin, tilasin oluita ulkomailta ja opettelin erilaisia tyylejä, aloitin belgialaisista oluista.

Humalaköynnöksestä se lähti

Sitten vuonna 2015 tapahtui jotain, mikä muutti harrastuksen suunnan kokonaan. Olimme lankomieheni luona saunomassa. Saunan kuistin vieressä kasvoi humalaköynnös. Olin vähän aiemmin itse tajunnut, mitä humala ylipäätään on, ja totesimme siinä, että samaa tavaraahan käytetään oluessa. Maistoimme humalan kukintoja ja aloimme jutella. Lankomies mainitsi, että piharakennuksessa olisi kesähuone vapaana. Siellähän voisi kokeilla tehdä olutta itse. Ensimmäinen olut Aavarannan Kotipanimolla tehtiin 30. syyskuuta 2015.

Kun uusi kotimme valmistui vuonna 2019, autotalliin tehtiin harrastehuone. Siitä lähtien se on ollut minun oma pieni panimoni, Hallabrew ja oluteriä tähän päivään asti on valmistunut 167. Päivämäärät ja oluterien numerot on helppo tarkistaa, koska olen pitänyt kotiolutpäiväkirjaa aivan alusta lähtien. Ensimmäisestä erästä lähtien olen kirjannut tekemisiä ylös, ja melkein jokainen pulloon päätynyt olut on saanut myös oman etiketin.

Visuaalisuus on ollut minulle tärkeää lapsesta asti. Kouluaikana mietin jopa, voisiko minusta tulla mainostoimistograafikko, mutta työura vei perheyritykseen. Piirtämisestä ja graafisesta suunnittelusta olen silti aina pitänyt. Siksi tuntui luontevalta, ettei kotona tehty olut ollut vain nestettä pullossa. Sillä piti olla nimi, idea ja ilme. Minulle etiketti on osa kokonaisuutta, mutta nykyisillä työkaluilla sen tekemiseen ei tarvitse enää käyttää tuntikausia.

Minulle kotioluen tekemisessä parasta on se, ettei siinä tule koskaan valmiiksi. Harrastuksessa riittää teknisiä yksityiskohtia, uusia raaka-aineita, uusia menetelmiä ja uusia tyylejä loputtomasti opeteltavaksi. Samalla se antaa mahdollisuuden keksiä itse. Lopputuloksena syntyy vieläpä olut, mikä on melko mukava palkinto tehdystä työstä.

Oluessa tärkeintä on idea

Jos pitäisi nimetä oma panofilosofiani, sanoisin, että oluessa tärkeintä on minulle usein idea. En aina halua tehdä pelkästään mahdollisimman täydellistä versiota jostain valmiiksi tunnetusta tyylistä. Minua kiinnostaa keksiä jotain omaa ja katsoa, voiko sen toteuttaa niin, että lopputulos on myös oikeasti hyvää. Yksi itselleni tärkeimmistä oluista on lakritsilla maustettu Peto -niminen Black IPA. Se oli vasta toinen itse suunnittelemani resepti, ja teimme sen ensimmäisen version jo talvella 2016. Lakritsi sopi olueen yllättävän hyvin ja toi siihen viimeisen säväyksen. Resepti jäi elämään ja kehittyi vuosien mittaan. Myöhemmin sillä tuli myös kilpailumenestystä.

Kaikki olutideat eivät tietenkään ole erityisen järkeviä. Se ei tarkoita, etteikö niitä pitäisi kokeilla. Kun Instagram-tililleni tuli 2 500 seuraajaa, kysyin seuraajilta, miten asiaa pitäisi juhlistaa. Yksi vaihtoehto oli tehdä 2 500 IBU olut. Tietenkin ihmiset valitsivat juuri sen. Niinpä päätin yrittää. Reseptiohjelman mukaan olueen piti tulla noin 2 550 IBUa. Katkerohumalaksi meni kilon verran Cryo Columbus-humalaa 90 minuutin keittoon. Määrä oli aivan järjetön. Humala imee valtavasti nestettä, joten jo teknisesti koko oluen tekeminen oli hankalaa. Keitin osan humalasta erikseen vedessä saadakseni mahdollisimman paljon alfahappoja mukaan. Lopputulos oli kaiken järjenvastaisuuden jälkeen jopa yllättävän juotava. Lähetin oluen myöhemmin Fat Lizardille mitattavaksi. Laboratoriotulos oli 92 IBUa. Siinä oli aika hyvä oppitunti teoriasta ja todellisuudesta. Reseptiohjelmaan voi kirjoittaa 2 500 IBUa ja olueen voi kaataa kilon humalaa, mutta kemialla on rajansa. Juuri tällaiset projektit kiehtovat minua. En välttämättä halua tehdä niitä jatkuvasti, mutta välillä on hauska miettiä, pystyykö jonkin täysin typerältä kuulostavan idean toteuttamaan oikeasti.

Kilpailut toivat harrastukseen uuden ulottuvuuden. Olin oppinut tekemään mielestäni hyvää, jopa kaupallisen tasoista olutta, ja seuraava haaste oli nähdä, miten se pärjää muiden joukossa. Menestystä on tullut: kaksi valtakunnallista kotiolutvoittoa, voitto Himabisse-kilpailussa sekä palkintoja ulkomailta.

Oluen tekeminen muutti tapaani maistaa

Kun olutta tekee itse, sitä alkaa väistämättä maistaa eri tavalla. Ymmärtää, mistä erilaiset maut voivat tulla, mitkä asiat ovat vaikeita toteuttaa ja mitkä virheet taas ovat suhteellisen helposti korjattavissa. Jos oluessa on esimerkiksi liian vähän hiilihappoa, osaan suhteuttaa asian eri tavalla, koska tiedän, kuinka helposti hiilihapotustaso voi muuttua myös kilpailuolosuhteissa. Sama kiinnostus vei minut aikanaan oluttuomaroinnin pariin. Olin jo pitkään kirjoittanut maistamistani oluista kunnollisia arvioita. Minua ei koskaan kiinnostanut niinkään se, kuinka monta eri olutta olin saanut sovellukseen rastitettua. Halusin kirjoittaa siitä, miltä olut maistui ja miksi.

Tutustuin BJCP-tuomarointijärjestelmään ja  löysin jälleen uuden paikan haastaa itseäni. Siinäkin voi kehittyä, kerätä kokemusta ja edetä tasolta toiselle. Tulevaisuudessa olisi hienoa päästä tuomaroimaan enemmän myös ulkomaille ja kehittää omaa osaamista sillä puolella. Samalla olen opetellut ottamaan harrastuksen aikaisempaa rennommin. Kaikkiin kilpailuihin ei tarvitse osallistua, eikä jokaisesta oluesta tarvitse saada palkintoa. Jos harrastuksesta alkaa tulla pakonomaista suorittamista, jotain olennaista katoaa.

Yhteisö tekee harrastuksesta paljon suuremman

Kotiolutharrastuksessa yhteisöllisyys on valtavan tärkeää. Löysin Hombre-yhteisön, ja siitä harrastus sai kokonaan uuden puolen. Ryhmän kautta olen saanut paljon kavereita sekä Joensuun seudulta että muualta Suomesta. Samaa meininkiä löytyy Panomaju-porukasta, jonka kanssa osallistumme kilpailuihin Suomessa ja maailmalla. Porukassa on yli kaksikymmentä henkeä, ja siellä voidaan jakaa jo aika syvälle menevää tietoa resepteistä ja oluen tekemisestä. Samalla seurataan tietysti sitäkin, kuka on kerännyt eniten palkintoja. Se on kilpailua, mutta hyvässä joukkuehengessä.

Minulle juuri luovuus ja yhteisöllisyys ovat ehkä koko harrastuksen kaksi tärkeintä asiaa. Olemme joskus pohtineet, onko oluen tekeminen tiedettä vai taidetta. Joku toinen lähestyy sitä insinöörin tarkkuudella ja mittaa kaiken viimeisen päälle. Minun reseptini voivat syntyä huomattavasti enemmän lennosta. Tykkään ajatella olevani oluen tekemisessä vähän taiteilija.

Välillä olen tietenkin miettinyt kaupallista panimoa. Ajatus pienestä panimosta kiinnostaa, ja minua on pyydetty mukaan paikallisiin panimohankkeisiinkin. Kaupallisten panimoiden kanssa olen myös tehnyt yhteistyöoluita, ja uusia yhteistyökuvioita onkin ollut vireillä. Onhan siinä aivan erityinen tunne, jos oman oluen saa paikallisen baarin hanaan tai kaupan hyllylle. Täysipäiväiseksi työksi en silti ole oluen tekemistä kovin vakavasti suunnitellut. Olen usein sanonut, että miksi pilata hyvä harrastus tekemällä siitä ammatti. Ammattilaisena pitäisi tehdä päivästä toiseen myös niitä samoja oluita, joita markkina vaatii, ja samalla toiminnan pitäisi tuottaa rahaa. Ehkä minulle sopisi joskus paremmin jokin rooli kaupallisessa projektissa, jossa voisin olla mukana ideoimassa ja kehittämässä tuotteita. Se jää nähtäväksi.

Teen tätä niin kauan kuin tämä on hauskaa

Välillä tulee tietenkin kausia, jolloin oluen paneminen ei jaksa kiinnostaa yhtä paljon. Työ ja perhe-elämä menevät edelle, kuten kuuluukin.

Minulla on lapsia, joten panimoharrastus sijoittuu usein iltaan. Olen joskus kuvannut rytmiä yksinkertaisesti näin: kun lapset menevät yhdeksältä nukkumaan, minä menen panimolle. Silloinkaan sinne ei ole pakko mennä. Ehkä juuri siksi harrastus on säilynyt mielekkäänä jo yli kymmenen vuotta. Aina löytyy jotain uutta kokeiltavaa. Kalusto kehittyy. Tulee uusi käymistankki tai jokin uusi tekniikka. Yhtäkkiä innostun lagereista ja seuraavaksi huomaan suunnittelevani taas jotain aivan muuta. Joka vuosi olen esimerkiksi sanonut itselleni, että nyt tulee brittioluiden vuosi. Sitä vuotta ei ole vielä tullut. Mutta ehkä joskus tulee.

Kaiken tämän voisi kai nähdä jonkinlaisena panimoroolipelinä tai larppaamisena. Minulle olennaista on, ettei tekemisen tarvitse johtaa mihinkään suurempaan. Sen ei tarvitse muuttua työksi eikä yritykseksi, eikä jokaisen oluen tarvitse voittaa kilpailua. Teen tätä niin pitkään kuin tämä on hauskaa. Tällä hetkellä hiljentymisen merkkejä ei juuri näy.”

Jani

Hietala eli Hallabrew, asuu Kontiolahdella ja on tehnyt kotiolutta vuodesta 2015. Hietala on voittanut mm. Valtakunnallisen Kotiolutkilpailun kaksi kertaa ja ollut menestyksekäs oluillaan myös ulkomailla. Suomessa Hietalan reseptillä on tehty olutta mm. Fat Lizard Brewing Co -panimolla. 

Ilmestynyt Juomaposti 3/26 -lehdessä.

Kuvat: Jani Hietalan kotiarkisto