Viaporin Panimo jatkaa Suomenlinnan olutperinnettä

Vielä viime talvena näytti siltä, että Suomenlinnasta katoaisi oma panimo. Nyt samoissa tiloissa pannaan jälleen olutta, mutta uuden yrityksen, uusien reseptien ja uuden nimen alla. Jari ”Köpi” Tapanainen ja Tyler Dierks ostivat käytöstä poistumassa olleen panimon ja perustivat Viaporin Panimon. Tavoite on pitää panimo tarkoituksella pienenä, paikallisena ja tiiviisti osana Suomenlinnaa.

Jari ”Köpi” Tapanainen ja Tyler Dierks mallasvaraston ovella.

Suomenlinna on Helsingin teollisen oluentuotannon syy, 1700-luvulla sen alkaessa, silloin Viapori -nimellä tunnettu saarirykelmä oli asukasmäärältään suurempi kuin mantereen puolen Helsinki. Saarissa rakennettiin linnoitusta Ruotsin kuningaskunnan suojaksi, sotilaita oli paljon ja olutta kului. Paikalla oli jo silloin luultavimmin oluentuotantoa ja varmasti sitä tehtiin alueella jo 1800-luvun alussa. Viaporin Panimon rakennuksessa, Suomenlinnan päälaiturin vieressä, vanhassa Rantakasarmissa, on pantu olutta jo pitkään. Rakennus valmistui Venäjän vallan aikana vuosina 1868–1870, ja nykyinen Suomenlinnan Panimoravintola toimii vain noin 15 minuutin lauttamatkan päässä Helsingin Kauppatorilta. Siellä on ollut panimo pitkään.

Suomenlinna on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1991. Saaressa käy vuosittain noin miljoona vierailijaa, joista suuri osa tulee ulkomailta, lisäksi saarella asuu noin 800 ihmistä ja työskentelee ympärivuotisesti noin 400. Tapahtumia, yksityistilaisuuksia, häitä, kulttuuriohjelmaa ja kesäteatteria riittää ympäri vuoden. Olutta siis tarvitaan.

Siksi viime talven uutinen panimotoiminnan loppumisesta oli Suomenlinnassa enemmän kuin yhden yrityksen tuotannollinen muutos. Saaressa asuva ja aiemmin Suomenlinnan Panimossa sekä sen ostaneen Brukett Oy:n palveluksessa työskennellyt Tapanainen ei varsinaisesti suunnitellut uuden panimon perustamista. Ajatus alkoi muuttua, kun kävi ilmi, että Suomenlinnan Panimon saaritoiminta päättyy.

– Käänne tuli siinä vaiheessa, kun kuulimme, että tämä panimo puretaan täältä eikä Suomenlinnassa olisi enää panimotoimintaa. Kun alkoi kuunnella muiden mielipiteitä ja pettymystä, ajatus alkoi vähitellen herätä. Sitten ei tarvinnut montaa sanaa vaihtaa, kun todettiin, että katsotaan ja kokeillaan kepillä jäätä, Tapanainen kertoo.

Entinen Suomenlinnan Panimon oluentekijä Tyler Dierks lähti hankkeeseen mukaan. Kaksikko tunsi sekä toisensa että panimon jo valmiiksi. Dierks on vastannut samoissa tiloissa oluenvalmistuksesta vuosia, joten tuotantoa ei tarvinnut käynnistää uudessa ympäristössä tai opetella vierasta laitteistoa. Molemmille saari on tuttu; Tapanainen on itse asunut Suomenlinnassa noin 30 vuotta, ja myös Dierksillä on vahva henkilökohtainen yhteys saareen. Hänen vaimonsa on kotoisin Suomenlinnasta, ja Dierks on itsekin asunut siellä.

Panimon jatkumista toivoivat Tapanaisen mukaan myös ihmiset, jotka eivät välttämättä itse edes juo olutta. Kyse on paikallisesta tuotteesta ja siitä, että Suomenlinnassa valmistetaan jotain omaa.

– Kaikki tuntevat ylpeyttä tästä paikallisesta tuotteesta, että täällä on panimo. Hoitokunnallekin se on matkailulle aika kova juttu, että voidaan sanoa saarella olevan oma panimo, Tapanainen sanoo.

Hän nostaa esiin myös aitouden. Matkailukohteessa paikallisuus menettää nopeasti merkityksensä, jos tuotteen yhteys paikkaan jää vain nimeksi etiketissä. Viaporin Panimossa yhteys on konkreettinen. Olut valmistetaan Suomenlinnassa, samassa rakennuksessa sijaitseva ravintola tarjoilee sitä ja myös panimon tarina syntyy saaren ympärille.

Panimolaitteet ovat molemmille tutut.

Uudelle panimolle tarvittiin nimi, mutta Tapanaiselle valinta ei lopulta ollut kovin vaikea. Viapori on Suomenlinnan historiallinen suomenkielinen nimi. Linnoitus sai vuonna 1750 ruotsinkielisen nimen Sveaborg, joka taipui suomenkielisessä käytössä Viaporiksi. Suomenlinnaksi linnoitus nimettiin vuonna 1918.

– Viapori on Suomenlinnan vanha nimi. Jos nimi olisi ollut joku Saaripanimo tai muu, se ei identifioituisi tarpeeksi Suomenlinnaan. Me olemme Viaporin Panimo Suomenlinnasta, Tapanainen sanoo.

Nimi vetää samalla suoran linjan saaren pitkään oluthistoriaan. Viaporin aikakaudella olutta valmistettiin linnoituksessa jo kauan ennen modernia pienpanimoliikettä. Uusi Viaporin Panimo ei myöskään halua katkaista yhteyttä sitä edeltäneeseen Suomenlinnan Panimoon.

– Suomenlinnan Panimon aika on osa tätä historiaa. Me olemme molemmat olleet osa Suomenlinnan Panimoa pitkään. Se linkittyy osaksi pitkää suomenlinnalaisen oluen tarinaa, Tapanainen sanoo.

Viaporin ensimmäisten tuotteiden nimet ovat yksinkertaisesti oluttyylien mukaan, panimon visuaalinen identiteetti ja lopullinen logo ovat vielä työn alla. Ratkaisu kertoo uuden yrityksen prioriteeteista.

– First things first. Ensin päästiin tekemään olutta ja saatiin olut ulos. Brändiä rakennetaan koko ajan taustalla pikkuhiljaa, mutta emme halua hätiköidä tai hypätä ensimmäisen idean perään. Rakennetaan sitä rauhassa pitkinä syksyn ja talven tunteina, Tapanainen sanoo.

Myöhemmin nimimaailmaan voidaan palata esimerkiksi silloin, jos panimo alkaa tölkittää tai pullottaa tuotteitaan enemmän.

Ensimmäiset oluet hanaan elokuussa

Panimolaitteiston pelastaminen oli vasta ensimmäinen vaihe. Uuden yrityksen piti hankkia omat lupansa, ja niiden odottaminen osui keskelle kesää. Panimoluvat tulivat voimaan 23. heinäkuuta ja ensimmäiset oluet saatiin hanoihin elokuussa. Viaporin Panimo aloitti tarkoituksella klassisista oluttyyleistä: lagerista, pilsistä, APAsta ja Hazy IPAsta. Syyskuun alkuun mennessä mukaan oli tullut myös portteri.

Dierksin olutfilosofia ei perustu mahdollisimman erikoisten tuotteiden tekemiseen.

– Haluamme tehdä oluita, joista itse pidämme mutta joiden pitää myös myydä, koska asiakkaat ratkaisevat. Filosofiamme on tehdä puhdasta ja hyvää olutta ja kokeilla erilaisia tyylejä. Tärkeää on, että itse pidämme kaikesta mitä teemme ja että myös asiakkaat pitävät niistä, Dierks sanoo.

Kaikkea mahdollista ei ole tarkoitus tehdä vain siksi, että teknisesti voisi.

– Haluamme tehdä hyvää, maukasta olutta, Dierks kiteyttää.

Oluita on tällä hetkellä hanassa.

Ensimmäisten oluiden maistelussa panimon linja tulee hyvin esille. Lager on hyvin vaalea ja kevyt. Sen valmistuksessa käytetään riisiä keventämään kokonaisuutta.

– Olen aina pitänyt riisistä lagerissa. Se tekee oluesta vaaleamman ja kevyemmän, mutta tuo mielestäni myös hyvää luonnetta, Dierks kertoo.

Pils on huomattavasti humalavetoisempi ja klassisempi. Dierks kuvailee sitä noin 40 IBU:n pilsiksi, jossa humala saa selkeän roolin. American Pale Ale tuo valikoimaan amerikkalaista humalointia ja hedelmäisyyttä. Portteri on 5,5-prosenttinen ja brittiläisemmän koulukunnan tulkinta. Hazy IPA on puolestaan samea mutta Dierks haluaa tehdä selväksi, ettei kyse ole NEIPAsta vain ulkonäön perusteella.

– En halua oluesta liian makeaa. Haluan enemmän katkeruutta ja rakennetta niin, että niitä voi juoda useammankin kuin yhden, Dierks sanoo.

Dierksin mukaan oluet ovat uusia, mutta valmistusympäristö tuttu.

– Nämä ovat kaikki uusia reseptejä, mutta tuntuu, että kokemusta on jo riittävästi niiden tekemiseen, hän sanoo.

Juuri klassisten lagerien ja pilsien tekeminen on pienelle panimolle myös eräänlainen taitotesti. Niissä tuotantovirheitä ei voi peittää runsaan humaloinnin, hedelmien, mausteiden tai paahteisuuden alle.

Tuhat litraa kerralla

Viaporin Panimo on kooltaan mikropanimo, keittokoko on tuhat litraa. Käymistankkeja on kuusi ja oluiden kypsytykseen käytetään viittä vaakatankkia. Tapanaisen mukaan kokonaiskapasiteetti on noin 50 000 litraa. Pienen mittakaavan yksi etu on ketteryys, toki samalla se tarkoittaa, ettei tuotantoa kannata täyttää hitaasti liikkuvilla oluilla.

– Ihan hirveän laajaa valikoimaa ei voi olla kerrallaan, eikä tarvitsekaan. Oluen pitää myös virrata. On turha tehdä tankkiin jotain, joka jää sinne roikkumaan, Tapanainen sanoo.

Viaporin Panimo järjestää myös tastingeja.

Jo ensimmäisten kuukausien aikana on tullut selväksi, mitkä tyylit kiinnostavat. Lager ja Hazy IPA liikkuvat Tapanaisen mukaan hyvin. Pienessä panimossa kysyntään voidaan reagoida nopeasti ja tehdä seuraavat keitot sen mukaan, mitä hanoissa tapahtuu. Kaksikko ei myöskään tavoittele kasvua hinnalla millä hyvänsä.

Viaporin Panimon liiketoimintamallissa kiinnostavaa on panimon ja ravintolan fyysinen läheisyys. Ravintola sijaitsee samassa rakennuksessa ja myy hanasta siellä valmistettuja oluita. Merkittävä osa tuotannosta voidaan siis myydä lähellä valmistuspaikkaa ilman pitkää jakeluketjua. Se sopii myös laajempaan eurooppalaiseen pienpanimokehitykseen. Independent Brewers of Europen vuonna 2026 julkaisemassa yli 3 000 itsenäistä panimoa kattaneessa selvityksessä 28 prosenttia oluesta myytiin suoraan kuluttajille panimobaareissa, ravintoloissa, myymälöissä ja pubeissa. Paikallisuus ja suoramyynti korostuvat selvityksessä pienten panimoiden keinona toimia kiristyvässä markkinassa. Viaporissa malli on hyvin konkreettinen: pieni tuotanto, vahva ravintolakumppani ja miljoonan kävijän matkailukohde ympärillä.

Yhteistyötä panimoravintolan kanssa halutaankin viedä myös pidemmälle kuin oluthanoihin. Kun olut valmistetaan samassa rakennuksessa, yhteys panimon, keittiön ja salin välillä pystytään rakentamaan tavallista tiiviimmäksi.

– Tavoite on, että saadaan enemmän ruokaa ja juomaa yhdistettyä keittiön kanssa. Kun tulee vaikka riistakautta, voidaan miettiä olutta juuri sen ruoan kanssa. Pienenä ja joustavana pystymme kuuntelemaan ravintolaa, Tapanainen sanoo.

Viaporin Panimo ei ainakaan alkuvaiheessa tavoittele massajakeluverkostoa. Oluet ovat pääasiassa kegituotteita, joten luontevin jakelukanava ovat ravintolat. Ensimmäisiä paikkoja Suomenlinnan ulkopuolella on Café Bar Halkolaituri Helsingin purjelaivasatamassa, ja keskusteluja on käyty useiden muiden ravintoloiden kanssa. Muihin Suomenlinnan ravintoloihin on tarkoitus saada Viaporin oluita, saarella onkin useita muita ruokapaikkoja ja kesäkauden terasseja, joihin paikallisesti valmistettu olut sopii luontevasti.

Yksi kiinnostava esimerkki panimon ja ravintolan yhteistyöstä löytyy Café Bar Halkolaiturista. Siellä Viaporin olutta on tarjottu pienen, hieman yli desilitran annoksen ja suolaisen purtavan, kuten karjalanpiirakan ja täytteiden kanssa. Tapanaisen mukaan yhdistelmä on saanut hyvän vastaanoton.

– Ihmiset eivät oikein uskalla pyytää, että saisiko olutta vain desin. Jos mennään oluelle, otetaan tuoppi, piste. Mutta miksei voisi ottaa pientä annosta ruoan kanssa? Jos se maistuu, voi sen jälkeen ottaa tuopin, hän sanoo.

Ajatus sopii nykyiseen maltillisempaan juomakulttuuriin: olut voi olla pieni osa ateriaa tai maistelua ilman, että asiakkaan pitää tilata suuri annos.

Viaporin tavoitteena ei ole saada tuloja vain oluen litroista. Panimossa on jo aloitettu tastingit ja panimokierrokset. Varaaminen tapahtuu ravintolan myyntipalvelun kautta.  Saaren tapahtumat tukevat myös toimintaa. Syksyllä yksi keskeisistä tapahtumista on Viaporin kekri, johon panimo suunnittelee myös muiden pienpanimoiden vierailuja.

Oluet vahituvat vuodenaikojen mukaan.

– Kekri on isompi tapahtuma. Me kutsumme meidän lisäksi kolme muuta panimoa, tulee bändi soittamaan ja siihen ruokaa ympärille, Tapanainen kertoo.

Tapahtumien ja yksityistilaisuuksien merkitys korostuu etenkin talvikaudella, kun Suomenlinnan kesäinen turistivirta hiljenee.

Tulevaisuutta Tapanainen hahmottaa maltillisen kasvun kautta. Mantereelle halutaan lisää myyntipisteitä, mutta Viaporista ei ole tarkoitus rakentaa satojentuhansien litrojen tuotantolaitosta.

– Opettelemme nyt, miten tämä toimii meille. Haluamme toki laajentaa myyntiä mantereelle mahdollisimman paljon, mutta emme halua kasvaa sellaisiin tuotantomääriin, joista puhuimme. Kapasiteettimme on paljon pienempi. Haluamme pitää tämän pienenä, paikallisena ja keskittyä siihen, Tapanainen sanoo haastattelussa.

Kuvat: Anikó Lehtinen