Suomen Suuret Oluet – Pienet Panimot -kesä käynnistyi Tampereen SOPPilla
Kolmisenkymmentä pienpanimoa ympäri Suomen kerääntyi Tampereelle Suuret Oluet – Pienet Panimot –festivaaleille, jotka jatkuvat lauantaihin 27.5. asti. Tarjolla on laaja kattaus mainioita oluita.
Festivaalin oluttarjonta mukailee nykyisiä oluttrendejä. IPA on suosittua festivaalikävijöiden lasissa ja siksi sitä löytyy monelta tiskiltä. Hyvä idea onkin pistää pystyyn vaikka omat IPA-maistiaiset, ja maistaa kaikki mahdolliset IPA-oluet, joita festivaaleilla on. IPA-tyyliset oluet miedontuvat ja nyt festivaaleilla voi maistaa jopa mietoa, 2,8-prosenttista IPAa, joka onkin vaikka lounasolueksi mitä parhain.
Vehnäoluet sopivat kesään ja niiden suosio on nyt jo Suomessakin pysyvää. Suuret Oluet – Pienet Panimot -festivaaleilla vehnäoluita on tarjolla sekä perinteiseen että hieman modernimpaan makuun, ja löytyypä festivaaleilta maitorahkallakin hapatettu sour wit.
Hapanoluita on tarjolla monenlaista, sekä hedelmillä ja marjoilla maustettuina että esimerkiksi humaloituina. Onpa tapahtumassa myös sour alea, jossa vierre on hapatettu maltaiden luonnollisilla mikrobeilla.
Tummia oluita edustavat monet tuhdit imperial stoutit sekä kevyemmät stoutit ja porterit. Kahvilla ja vanljalla maustaminen sekä tynnyrikypsytys on tummissa oluissa trendikästä, ja näitä voi maistella useamman panimon tiskillä.
Yksi mielenkiintoisimpia oluttyylejä on gruit, jota tarjoillaan muutamalla oluttiskillä. Gruit on ilman humalaa pantu, hedelmäisen hapan olut, jossa mausteena voi olla käytännössä mitä tahansa yrttejä tai vaikka marjoja.
Pilsin ystäviäkään ei ole unohdettu, onhan tämä oluttyyppi edelleen Suomessa hyvin suosittu. Monella panimolla on valikoimassaan rapsakan kuivaa, virkistävää pilsiä.
Oluiden mausteina on käytetty mm. savua, hunajaa, pekonia ja tonkapapuja. Marjoina oluissa löytyy vadelmaa, lakkaa ja mustikkaa. Hedelmillä – muun muassa mangolla, aprikoosilla ja passionhedelmällä – maustettuja oluitakin on tarjolla.
Siideriäkään ei ole unohdettu, vaan sitä saa noin kymmenen panimon tiskiltä. Samoin festivaaleilla on tarjolla Teerenpelin ja Ägräsin tisleitä.
Parasta on kuitenkin panimoväen tapaaminen. Kannattaa jututtaa tapahtuman tiskeillä oluitaan esitteleviä pienpanimoita, jolloin saa lisätietoa oluista ja pääsee sisälle myös oluisiin liittyviin tarinoihin.
Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtumasta saa vihkosen, johon on koottu kaikki festivaalin oluet. Se kannattaa ottaa mukaan oluttiskejä kiertäessä, niin saa selvemmän kuvan koko tapahtuman tarjonnasta. Oluita saa sekä kahden desilitran että neljän desilitran annoksina, ja jokaisella myyntipisteellä käy käteinen raha sekä maksukortit. Lasin kävijä saa tullessaan alueelle. Päivisin tapahtuma on ilmainen, joten sinne voi poiketa vain yhdelle oluellekin.
Suuret Oluet – Pienet Panimot on auki vielä 26. – 27.5. klo 12 – 01.