Kansallisteatterin oma olutmies estradin takana
Jukka Vuokko luo Kansallisteatterin esityksiin näyttämön taikaa ja tuntee myös oluenvalmistuksen salat.
Olutposti haastattelee eri alojen taiteentekijöitä, jotka kertovat rakkaudestaan kulttuuriin ja tietysti myös suhteestaan olueen.
Kuka olet ja mikä on toimenkuvasi?
Nimeni on Jukka Vuokko. Toimin teknisenä tuottajana Suomen Kansallisteatterissa. Olen DJ:n näkökulmasta ravintola- ja yöelämää katseleva 40-vuotias helsinkiläinen mies.
Kerro omasta taustastasi olueen ja sen valmistukseen liittyen?
Olin tosi pitkään tavallinen oluen kuluttaja. Nautin ennen pääsääntöisesti lagereita vaikka olin ottanut muutamia ujoja askeleita tuhdimpien porttereiden maailmaan. Poikkeuksena Newcastle Brown Ale, mitä tuli juotua aika säännöllisesti. Erään Kaliforniaan suuntautuneen kesäreissun aikana tulin totuttaneeksi itseni hiukan runsaammin humaloituihin oluisiin. Tämä kävi puolivahingossa, kun ostin ystäväni luokse muutaman casen Sierra Nevada -panimon tuotteita. Koin ne alkuun aika haasteellisiksi juotaviksi, mutta koska keskeltä punapuumetsää oli jokseenkin vaikeaa hakeutua uudestaan kaupoille, nautittiin sitten niitä. Siitä minulle aukesi oikeastaan uusi maailma. Myönnän kyllä, että aluksi oli hiukan vaikeuksia nauttia esimerkiksi belgialaisista villihiivalla tehdyistä vatsahappovivahteisista marjaoluista.
Seuraavan Ison sysäyksen intoiluuni sain omista keittokokeiluistani, jotka lähtivät liikkeelle siitä, kun päädyimme aamujatkoille porvoolaisen ystäväni kotipanimolle. Samainen kaveri oli juuri päivittämässä laitteistoaan ja päädyin ostamaan sen entisen setin parin ystäväni kanssa. Oli siis helppo aloitus ja järjetön into. Braumeisterilla tekeminen oli helppoa ja sastsit olivat alusta asti ihan onnistuneita. Tämä johti siihen, että vuokrasimme Puu-Vallilasta kellarin, mihin rakennettiin pienimuotoinen harrastekeittola. Intomme keittelyyn hiipui kahdessa vuodessa. Päädyimme myymään laitteet tutulle kultasepälle, joka sitten rakensi verstaansa oheen panimon ja hurahti touhuun täysin. Hauskaa kyllä on, että toinen noista kavereista kenen kanssa aloittelin, on nyt Solmun panimomestari. Sen jälkeen olen käynyt muutaman kerran keittämässä samaisen kaverin luona, jos tulee joku villi idea. Viimeksi taisimme tehdä kiwi-IPA:n, mikä onnistui varsin hyvin. Meillä oli jo oma ”Meren Mies” -olutlinjasto mietittynä (Kts. kuva alla). Oluen valmistus jäi kuitenkin vain harrastukseksi. Aikamoinen kilpailu tuntuu olevan alalla juuri nyt, mikä on kuluttajan näkökulmasta tietysti hyvä asia.
Mikä on oma suosikkisi oluttyyleistä?
Runkojuomana itselläni IPA ja APA. Viime aikoina olen maistellut aika paljon hapanoluita ja juuri nyt muodikkaita goseja. Marjoilla ja hedelmillä maustetut oluet kiinnostavat myös juuri nyt. Olen maistellut hiukan myös saisoneita, mutta edelleenkään se belgialaistyyppinen hiiva ei kuulu suosikkeihini.
Mistä ostat pienpanimo-oluesi ja mikä on suosikkipanimosi kotimaisista?
Pien -olutkauppa sijaitsee työpaikkani lähellä. Sieltä haetaan työporukan kesken joskus maistiaisia. Muutenkin vertaillaan aikapaljon ja vinkataan toisillemme hyviä olutmerkkejä ja puoteja. Tällä hetkellä oma suosikkini kotimaisista panimoista taitaa olla Cool Head. Pidän myös Fat Lizardista ja Olarin Panimosta. Kotiseutu-uskollisena pitää mainita myös Vallilan Panimo.
Onko olut kulttuuria siinä missä esimerkiksi teatteritaidekin?
Olut on ehdottamasti kulttuuria ja tärkeää sosiaalista kanssakäymistä ihmisten kesken. Ei ehkä samalla tavalla itselleni, kuin teatteri tai kuvataide. Kulttuuria kuitenkin omassa sarjassaan, samalla tavalla kuin vaikkapa hyvä jäätelö tai juusto. Hyvä elintarvike voi parhaimmillaan määritellä kokonaisen alueen, kaupungin osan tai maakunnan. Esimerkkeinä vaikkapa Brooklyn pizzoineen. Luetteloa voisi jatkaa pitkään: Champagne, Parma, Reggio Emilia, Modena, Bologna, Mantova ja niin edelleen. Mielestäni Vallilassa sijaitsevan ravintola Vallila Bitesin burgeri voisi olla jonkinlaisen originaali-certifikaatin arvoinen. Siellä on myös on erinomainen olutvalikoima.
Kuvat: Jukka Vuokko
