Hailuodon Panimo valittiin Vuoden Luomuyritykseksi 2026 – toinen palkinto tänä syksynä

Hailuodon Panimo on valittu Vuoden Luomuyritykseksi 2026. Luomuliitto palkitsi ahkerasti tunnustuksia keränneen pienpanimon 4. marraskuuta. Syyskuussa panimon luomuoluet palkittiin jo Vuoden Luomutuotteena.

Perämeren suurimmalla saarella toimiva Hailuodon Panimo on saanut tänä syksynä kaksi merkittävää luomualan tunnustusta. Luomuliitto valitsi panimon Vuoden Luomuyritykseksi 2026 valtakunnallisilla Luomupäivillä 4. marraskuuta ja jo syyskuun lopussa Hailuodon Panimon noin 15 oluen valikoima palkittiin Vuoden Luomutuotteena. Palkinto myönnettiin poikkeuksellisesti kokonaiselle tuoteperheelle.

Vuonna 2017 toimintansa aloittanut Hailuodon Panimo on Suomen ensimmäinen panimo, joka valmistaa kaikki oluensa luonnonmukaisesti viljellyistä raaka-aineista. Sen taustalla ovat yrittäjät Jürgen Hendlmeier ja Kimmo Kaukonen.

Luomuliitto nostaa palkitsemisen perusteiksi panimon pitkäjänteisen sitoutumisen luonnonmukaiseen tuotantoon, paikallisten raaka-aineiden käytön sekä yhteistyön alueen tuottajien kanssa.

– Hailuodon Panimon tarinassa luomu, paikallisuus ja yrittäjyys kulkevat aidosti rinnakkain, Luomuliiton toiminnanjohtaja Susann Rännäri toteaa.

Panimon oluiden pääraaka-aineena käytetään pääosin Hailuodossa viljeltyä luomuohraa, joka mallastetaan Pehkolan Mallastamolla Ruukissa. Humala hankitaan Saksasta, joten oluissa yhdistyvät pohjoispohjalaiset raaka-aineet ja saksalainen oluenvalmistusperinne. Paikallisuuden lisäksi panimo on panostanut energiankäyttöön, se kertoo käyttävänsä sataprosenttisesti suomalaista uusiutuvaa sähköä ja hyödyntävänsä oluenvalmistuksessa syntyvää prosessilämpöä rakennusten lämmityksessä.

– Yksi tärkeimmistä tavoitteista oli luoda luomuolut, jonka maku heijastaisi saaremme erityistä henkeä ja nostaisi esiin Hailuodon veden parhaat puolet, yrittäjät kuvaavat panimon lähtökohtia Luomuliiton tiedotteessa.

Vuoden Luomuyritys -palkinnon saajan valitsee Luomuliiton hallitus yleisön tekemien ehdotusten perusteella. Palkinnolla halutaan nostaa esiin innovatiivisia ja ekologiseen toimintaan sitoutuneita yrityksiä sekä kannustaa luomuyrittäjyyteen.

Lähde ja kuva: Luomuliitto 

Henry Westons Juomaposti 2026