Henry Westons Juomaposti 2026
Servaali Westons Juomaposti 2026

KOFF Jouluoluen ohra tulee Inkoosta – sukutilalla panostetaan uudistavaan viljelyyn

Sinebrychoffin lähes 40-vuotiaan KOFF Jouluoluen mallasohra on kasvatettu tänä vuonna Inkoon Tähtelässä sijaitsevalla Nordanskogin sukutilalla. Christian ja Gustav Nyholm hyödyntävät viljelyssä menetelmiä, joiden tavoitteena on parantaa maaperän kasvukuntoa, vähentää ravinnehuuhtoumia ja lisätä luonnon monimuotoisuutta. Vuodesta 1987 valmistetun jouluoluen alkuperä voidaan jäljittää yksittäiselle maatilalle jo 18. kertaa.

Christian ja Gustav Nyholm

Tämän vuoden KOFF Jouluoluen mallasohra on kasvanut Inkoon Tähtelän kylässä sijaitsevalla Nordanskogin tilalla, jota viljelevät isä ja poika, Christian ja Gustav Nyholm. Tila on ollut saman suvun omistuksessa vuodesta 1932 ja kasvanut vuosikymmenten aikana kymmenistä hehtaareista satojen hehtaarien maatilaksi. Mallasohran lisäksi siellä viljellään muun muassa vehnää, kevätrapsia ja palkokasveja.

Tämän vuoden jouluolueen käytetyn ohran kasvukausi oli Christian Nyholmin mukaan poikkeuksellisen onnistunut, hän kuvailee edellisvuoden sääoloja mallasohran kannalta parhaiksi sitten vuoden 1989, jolloin hän aloitti viljelijänä.

Peltojen kasvukunnosta huolehditaan pitkällä aikavälillä

Nordanskogin tilalla on hyödynnetty uudistavan viljelyn menetelmiä jo vuodesta 1995. Viljelyssä pyritään vähentämään tarpeetonta maanmuokkausta, pitämään pellot mahdollisimman pitkään kasvipeitteisinä ja monipuolistamaan viljelykiertoa, käytännössä pelloilla kasvatetaan esimerkiksi kerääjäkasveja ja viljelykierrossa käytetään apilaa. Niiden avulla pyritään lisäämään maaperän eloperäistä ainesta ja säilyttämään ravinteet kasvien käytössä.

– Me teemme kaiken maaperä edellä välttäen kaikkea turhaa muokkaamista. Kerääjäkasvit keräävät pelloilla hiiltä, ja ohrasatojen välillä viljellään apilaa kiertoviljelynä, Gustav Nyholm kertoo.

Hänen mukaansa hyvinvoiva maaperä auttaa viljelijää sopeutumaan myös vaihteleviin sääoloihin. Pitkät kuivat kaudet ja rankkasateet asettavat yhä suurempia vaatimuksia pellon rakenteelle ja vesitaloudelle.

– Silloin kun maan rakenne on kunnossa, niin se kestää myös paljon paremmin nämä sään ääriolosuhteet kuten pitkiä kuivia jaksoja, helteet ja kovat rankkasateet, Nyholm sanoo.

Tila on osallistunut myös viiteen WWF luonnon monimuotoisuutta edistävään hankkeeseen. Niiden yhteydessä Ingarskilanjoen alueelle on rakennettu muun muassa kosteikkoja ja laskeutusaltaita, joiden avulla pyritään hallitsemaan pelloilta valuvia vesiä.

Mitä uudistava viljely tarkoittaa oluen raaka-aineille?

Uudistava viljely on noussut viime vuosina yhä näkyvämmäksi osaksi elintarvike- ja panimoteollisuuden vastuullisuustyötä. Sen tavoitteena on ylläpitää ja parantaa maan kasvukuntoa, lisätä luonnon monimuotoisuutta sekä edistää maaperän hiilivarastojen säilymistä ja kasvua. Menetelmiin kuuluvat muun muassa monipuolinen viljelykierto, kasvipeitteisyyden lisääminen ja maanmuokkauksen vähentäminen.

Baltic Sea Action Groupin (BSAG) mukaan hyväkuntoinen maaperä auttaa myös pitämään ravinteita pellossa sen sijaan, että niitä huuhtoutuisi vesistöihin. Siksi uudistava viljely liittyy ilmastokysymysten lisäksi Itämeren suojeluun. Yksittäisen tilan todelliset ilmastovaikutukset riippuvat kuitenkin viljelymenetelmistä, maalajista ja olosuhteista. Uudistavien menetelmien käyttö ei vielä sellaisenaan osoita, kuinka paljon hiiltä on sitoutunut maaperään.

Nordanskogin tilalla toimintaa arvioivat mallastaja Viking Malt sekä BSAG, joka tarkastelee viljelykäytäntöjä uudistavan maatalouden näkökulmasta.

– Kun pellot ovat hyvässä kunnossa, niistä saadaan satoa nyt ja tulevaisuudessa. Samalla pidetään huolta siitä, että ravinteet pysyvät pellossa kasvien käytössä, kertoo BSAG yritysyhteistyön asiantuntija Sofia Seivo.

Nordanskogin tila on osa Sinebrychoffin pyrkimystä lisätä uudistavilla menetelmillä viljellyn mallasohran käyttöä. Yhtiön tavoitteena on, että vuoteen 2032 mennessä puolet sen mallasohrahankinnoista perustuu uudistavan maatalouden käytäntöihin. Sinebrychoffin ympäristökoordinaattori Hanna Palomäen mukaan tavoitteena on kehittää toimintatapoja, jotka tukevat sekä ympäristöä että viljelijöiden taloudellista kannattavuutta.

– Nordanskogin tilan mallasohran uudistavat viljelymenetelmät ja vesien hallintaan rakennetut kosteikot innostavat edelleen kehittämään omaa vastuullisuustyötämme Sinebrychoffilla, Palomäki sanoo.

Lähes 40 vuotta samalla reseptillä

KOFF Jouluolut tuli markkinoille vuonna 1987, ja se kuuluu Suomen pitkäikäisimpiin kaupallisiin jouluoluisiin. Sinebrychoffin mukaan oluen resepti on säilynyt lähes ennallaan sen historian ajan. Olut edustaa wieniläistyylistä lageria, se on kullanruskea, pehmeän maltainen ja täyteläinen, ja tummaksi paahdettu ohramallas tuo makuun paahteisuutta ja karamellisia sävyjä, humalointiin käytetään perinteistä tšekkiläistä Saaz-humalaa. Oluen alkoholipitoisuus on 4,5 prosenttia, ja sitä myydään tölkissä sekä lasipullossa. Matkustajaliikenteen laivoilla on saatavilla myös kuusiprosenttinen versio. Maltaisuutensa ansiosta wieniläistyylinen lager sopii monien perinteisten jouluruokien seuraan, se toimii esimerkiksi kinkun, laatikkoruokien ja muiden paahteisten tai hieman makeiden ruokien kanssa.

Lähde ja kuvat:Sinebrychoff

Henry Westons Juomaposti 2026