Viikon olut ja ruoka -pari: Olutmarinoidut tiristetyt jättikatkaravut ja gose
Kokeile iltapalaksi tulisen lämmittäviä, olutmarinoituja, tiristettyjä jättikatkarapuja tai tee niistä ateria vaikka riisin kanssa. Juomasuosituksena belgityylistä vehnäolutta, sessio NEIPA:aa tai pirteää gosea.
Olutmarinoidut tiristetyt jättikatkaravut, chimichurria ja patonkia
Noin 30 jättikatkarapua tuoreena tai pakasteena, muista sulattaa pakasteet etukäteen.
Rapujen marinadi:
- 2 dl gose-olutta
- ½ dl oliiviöljyä
- 1 vaniljatanko
- 1 mandariinin mehu
- suolaa
Lisäksi:
- 1 tuore, aika mieto punainen chili
- Noin 10 valkosipulinkynttä
- oliiviöljyä paistamiseen
- Sormisuolaa ja mustapippuria
Sekoita marinointiliemi ja upota ravut marinadiin noin puoleksi tunniksi. Kuori ja pieni valkosipulinkynnet, paloittele chili (ota siemenet pois).
Laita reippaasti öljyä pannulle, kuullota valkosipuli ja chili. Laita joukkoon marinadissa ollut vaniljatanko. Nosta ravut pannulle ja kypsennä nopeasti kovassa lämmössä, että ravut hieman paahtuvat. Laita päälle sormisuolaa ja mustapippuria. Tarjoa heti chimichurripatongin kanssa.
Chimichurria ja patonkia
- 1 iso patonki
Chimichurri:
- 2 valkosipulinkynttä pienittynä
- 1 dl oliiviöljyä
- 1 dl belgityylistä vehnäolutta
- 2 kourallista lehtipersiljaa hienonnettuna
- 1 tl suolaa
- 1 tl mustapippuria
- ½-1 tl chilijauhetta maun mukaan
Laita kaikki chimichurrin ainekset tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi. Tarkista maku, lisää suolaa tai pippuria tarpeen mukaan. Leikkaa patonkiin poikittain viiltoja ja täytä ne chrimichurrilla, laita hetkeksi noin 180-asteiseen uuniin leivinpaperin päälle.
Juomasuositus: Belgityylinen vehnäolut, sessio NEIPA, gose
Kuvat Anikó Lehtinen
Katso lisää:
Viikon olut ja ruoka -pari: Hapanoluella maustettu papu-chorizokeitto ja gose