Suuret Oluet & Pienet Panimot -tapahtuma Tampereella 23.5.-25.5.

Tampereen SOPP -pienpanimojuhla alkoi torstaina 23.5. Ratinanniemen Festivaalipuistossa ja se jatkuu kolmipäiväisenä torstaista lauantaihin.

Tampereen SOPP:ssa on 20 kotimaista käsityöläispanimoa ja 7 ruokatoimijaa. SOPP-terassi on avoinna torstaina ja perjantaina klo 15-23, ja lauantaina klo 12–24.

Alueelle on vapaa pääsy klo 18 asti. Sen jälkeen saapuvilta peritään 15 euron sisäänpääsymaksu, joka sisältää olutlasin. Lippuja, tastingeja, pöytä- ja saunavuorovarauksia kannattaa varata ennakkoon myös Tiketistä. Tapahtumassa on erillinen SOPP-Shop -myymälä, josta voi ostaa pienpanimoiden enintään 5,5-prosenttisia tuotteita mukaan klo 21:een saakka. Alue on myös osittain katettu, joten pieni sade ei haittaa tapahtumaa.

SOPP-järjestelyistä vastaa Lammin Sahti Oy. Perheyrityksen perustaja Pekka Kääriäinen kertoo, että SOPP-tapahtuma järjestetään tänä kesänä kuudessa kaupungissa eri puolilla maata.

– SOPP järjestetään toukokuussa Tampereella, kesäkuussa Vantaalla, heinäkuussa Lahdessa ja Helsingissä ja elokuussa Turussa ja Oulussa. Koko SOPP-tapahtuma sai alkunsa vuonna 2003 Lahdesta.

SOPP:n järjestäminen on mahdollisuus kotimaisille Pienpanimoliiton jäsenyrityksille maistattaa ja myydä tuotteitaan suoraan asiakkailleen ja saada palautetta niistä.

– Uskomme, että kesästä tulee vilkas ja toivottavasti mahdollisimman moni oluen ystävä löytää tiensä myös tapahtumiimme. Pienpanimo-olut on iloinen ja sosiaalinen voimatekijä, joka yhdistää ihmisiä. Olut on oleellinen osa suomalaisten kesänviettoa, tuumaa Kääriäinen.

Pientä jonoa alkoi muodostua välittömästi

Ohjelmaa SOPP:ssa

Torstai illassa esiintyy Ptarik Eriksson Duo, perjantaina Demo Yhtye ja lauantaina Senitals.

SOPP-sauna

Uutena palveluna tuomme myös saunan SOPP-tapahtuman yhteyteen. Saunavuoron voi varata max 8 hengelle.

SOPP-Tastingit

Tastingin yhteydessä pääset perehtymään oluen tyyleihin, maistamiseen syvemmin ja kuulemaan myös olutalan historiasta ja nykypäivästä erityisesti pienten panimoiden näkövinkkelistä.

Ruokaa paikan päältä ja juomat mukaan pienpanimomyymälästä

Tarjolla on myös alkoholittomia juomia sekä kotimaista ruokaa. Tarjolla on Black Grill Helsingin burgerit, Konstan Möljän muikkuja, Green Tavernan Gyrosta, Juustokievarin juustotuotteita, Ruisherkkuja, Kuivalihakundin kuivalihoja ja Haapasalon Hatsapureja.

Alueella on myös pienpanimomyymälä, SOPP SHOP, josta voi ostaa mukaan enintään 5,5-prosenttisia käsityöläisjuomia. Myymälä on avoinna klo 21 asti.

Aurinkoinen keli veti porukkaa tuoppien äärelle heti tapahtuman auettua

Mukana olevat panimot ja muut juomatoimijat:

Bock´s Corner Brewery, Vaasa
Fiskarsin Panimo, Fiskars
Husky Brewing ,Helsinki
Karvilan Panimo, Karvila
Lammin Sahti Lammi, Hämeenlinna
Mad Finn Brewing, Tampere
Mad Hopper Brewing, Halsinki
Masis Brewery, Espoo
naïlo brewing, Oulu
Nokian Panimo, Nokia
Plevna/Koskipanimo, Tampere
Pramia, Jalasjärvi
RPS Brewing ,Kuopio
Sonnisaari Panimo, Oulu
Takatalo &Tompuri Brewery, Virolahti
Tampere Brewing & Distilling, Tampere
Tired Uncle Brewing Co. Espoo
Tornion Panimo, Tornio
Unison Brewing Company ,Joensuu
Vuokatin Viini ,Vuokatti

Lähde SOPP, kuvat Anikó Lehtinen 

Katso lisää:

Lue Olutposti-lehti 2/2020 nyt ilmaiseksi verkosta!