Olutpostin poikkeusvuosi 2020 ja näkymiä vuoteen 2021!

Vuoden tullessa päätökseen Olutposti summaa tämän hyvin erilaisen toimintavuoden 2020 ja tähyää seuraavaan vuoteen 2021. Tahdomme kiittää samalla lukijoitamme, yhteistyökumppaneitamme ja kaikkia juomakulttuurista kiinnostuneita!

Erilainen vuosi 2020

Olutpostin vuosi 2020 alkoi vauhdikkaasti, mutta kuten monella muulla toimialalla, alkoi kone yskiä koronan takia.
Suunnitelmat muuttuivat ja esimerkiksi tastingien- ja alan tapahtumien lipunmyyntikanava Tasting Finland muutettiin lennosta lahjakorttikaupaksi auttamaan ravintoloita ja panimoita. Yhteistyökuviot tapahtumien kanssa romuttuivat.
Olutpostin alkukesän lehti  jouduttiin julkaisemaan pelkästään digitaalisena versiona, koska emme halunneet vaarantaa kuluttajia paperilehden ollessa mahdollinen viruslinko ravintoloissa ja yrityksissä. Päätimme sen sijaan julkaista lehdestä näköisversion ilmaiseksi lukuun ja se tavoittikin hurjan määrän uusia oluen ystäviä.  Tästä innostuneena avasimme netissämme palvelun joka mahdollistaa kaikkien lehden tilanneiden pääsyn Olutposti-lehden digitaaliseen arkistoon näköislehtien pariin. Eli nyt tilaajat saavat siis perinteisen lehden lisäksi samaan hintaan vanhat e-lehdet vuodesta 2015 alkaen.
Itse lehti on painettuna loppuvuodesta levinnyt Suomen Olutseuran jäsenien, tilaajien ja irtonumeron ostajien lisäksi lukuisiin kumppanuusravintoloihin ja -yrityksiin, keskusliikkeiden avainhenkilöille sekä K- Citymarkettien ja K-Supermarkettien päättäjille. Näin pystymme palvelemaan panimojuomien ystäviä niin kuluttajien kuin alan ammattilaisten parissa.
Olutpostin verkossa ja somekanavilla on käynyt kova sutina vierailumäärien kasvaessa. Uusina vakiopalstoina verkkoon ja Facebookiin avasimme mm. Kotiolutpostin sekä Tislepostin. Verkossa on myös vieraillut lukuisia kirjoittajia sekä videontekijöitä omilla palstoillaan kuten esim. Pienpanimoliiton Mallasasiamies, olutvlogisti NeManniset, Olutreissu, Maisting, Whisky Basement ja moni muu. Näitä vierailevia kynä- ja videovierailuja on odotettavissa lisää myös vuoden 2021 aikana.
Uutta on myös verkossa toimiva Juomatutka- palvelumme. Tämä on samansisältöinen karttapalvelu kuin suosittu Oluttutka, jossa on esillä kaikki ravintola- ja osa panimokumppaneistamme. Juomatutkassa on esillä ne K- kaupat jotka panostavat merkittävästi juomaosastoihinsa. Samalla mukaan valituille myymälöille myönnetään Olutpostin ja Suomen Olutseuran puolesta Laadukas juomaosasto -diplomi ja muita etuja palkintona monipuolisen juomakulttuurin edistämisestä.
Tapahtumien puolella ehkä merkittävintä on ollut kattava yhteistyö Suomen Paras Olut -kilpailun kanssa, jossa olemme olleet mukana nyt kaksi vuotta edistämässä suomalaista olutkulttuuria.

Mitä vuonna 2021?

Vuosi 2021 tuo mukanaan paljon uutta, joista merkittävimpänä mainittakoon Olutposti -lehden uudistuminen. Lehdestä tehdään vielä edustavampi sivumäärää lisäämällä sekä pienillä graafisilla viilauksilla. Myös sisältöä uudistetaan, tulossa on tuleossa uusia palstoja ja enemmän myös kansainvälistä olutasiaa.
Yhteisyötä ravintoloiden, tapahtumien ja keskusliikkeiden kanssa tehostetaan siten, että näistä toimista hyötyvät kaikki lukijamme ja varsinkin ne, jotka tulevat liittymään keväällä avattavaan Olutposti-klubiin. Eli uusia etuja luvassa kaikille lukijoillemme.
Hyvin suunniteltu on vielä kokonaan tekemättä. Olemme kuitenkin varmoja, että kaikki onnistuu hyvällä yhteistyöllä ja iloisella mielellä sekä hyvien kumppaneiden kanssa, kuten tähänkin saakka.

Olutpostilaiset kiittävät menneestä vuodesta toivottavat kaikille onnea vuoteen 2021!

Cyde, Anikó, Mikko, Oskari, Jouni, Asko, Joni, Teemu, Johanna, Ari, Eetu, Hannu, Mika, Tomi, Osku

kolpakot