Brasilian Rio de Janeiron monimuotoinen olutkulttuuri

Uudelleenjulkaisu vuosien varrelta

Yli 200 miljoonan asukkaan Brasiliassa, eritoten Rio de Janeirossa, on kehittynyt monimuotoinen olutkulttuuri, mikä hakee vertaistaan.

Mm. Etelä-Brasilian saksalaisvaikutteisessa Blumenaun kaupungissa on suurin Oktoberfest Münchenin jälkeen. Asuin Riossa perheineni viitisen vuotta ja portugalin kielen taitoisena pääsin melko hyvin sisälle paikalliseen kulttuuriin.

Maan mieleenpainuva olutkulttuuri teki minuun vaikutuksen, vaikka en varsinaisesti oikea olutfani olekaan. Kotimme välittömässä läheisyydessä sijaitseva kulmakuppila, ”syntyperäinen riolainen” (= carioca da gema) Bracarense äänestettiin monena vuonna Rion parhaaksi baariksi, kuten myös garçom Chico. Me Praia do Leblon -rannan asukit olimme perin polleita tästä.

Sellaisenaan jo nähtävyys – Rion uniikkia olutkulttuuria!

Ravintola Bracarence on jo itsessään nähtävyys! Illan tummetessa sinne suuntaa meluava kanta-asiakkaitten joukko nauttimaan baarin erinomaisia keittäjäkokki Alaíden petiscoja. Ne ovat pikku purtavia fingerporillisten olusien, garoto com colarinhojen (= juuri oikean korkuisen vaahtorenkaan) ryydittäminä. Colarinhon optimikorkeudesta onkin joka oluentuntijalla oma varma mielipiteensä! On paljon antoisampaa nauttia pikku garotoja kuin tukevan isoja choppeja, kolpakoita, joiden sisältö ehtii tulla taskulämpimäksi. Tosin tämä tietää tarjoilija Chicolle lisää reipasta sukkulointia. Useampi garoto ei maksa yhtään enempää kuin vastaavankokoinen choppi. Se on kunnon palvelua se! Niin sitä pitää!

Olut jäädytetään optimikylmyyteen pitkän tiskin sisällä murskatussa jääpalamassassa edestakaisin luikertelevan käärmeen muotoisen serpente-putken sisällä. Riolaisen botiquimin melusta eroittuukin jatkuvasti tukevilla puukepeillä suoritettavan jääpalasurvomisen heleän hilisevä kumina. Se enteilee olutnautintoa. Arvostankin suuresti nimenomaan Rion uniikkia olut- ja ruokakulttuuria, jota Chicon ja Alaíden ihmeellisen erehtymätön logistiikka ja annokset tuovat tarjolle!

Bracarensessa istutaan pienillä valkoisilla muovijakkaroilla ja pöytänä toimii samaiset pienet jakkarat. Niitä haetaan lisää baarin katon yläpuolisesta ullakosta paikan alkaessa täyttyä. Tarpeen tullen Barman nousee ripeästi ullakolle saranoituja, taittuvia tikapuita pitkin hakemaan lisäpöydät ja jakkarat. Oivallinen ja tilaa säästävä ratkaisu ahtaassa tilassa! Chico pystyy hyväntuulisella vikkelyydellään palvelemaan uskomattomat, joskus satakin, asiakasta. Pienten garotojen kiikuttelu on täyttä työtä. Chico liikkuu hiki otsallaan, kynä korvan takana tuoden erehtymättä petiscot ja garotot perille. Hän tuntee kaikki asiakkaansa ja muistaa aina nopeasti vaihtaa pari tuttavallista sanaa, vaikka small talkiin hänellä ei totisesti liikene aikaa! Tosin kerran sain selville, että hän oli juuri hankkinut voittoisan ravihevosen!

Da pra admirar!

Työnsä on asiakkaitten jatkuvan ihailun arvoista! Vielä ihmeellisempää on, että kasvaviin lasinaluspahvikiekkotorneihin perustuva Chicon ja Alaíden kassakirjanpitosysteemi on erehtymätön.

Kaikki me ollaan yhdenvertaisesti iloisia

Bracarensessä tunnistin monia paikallisia merkkihenkilöitä, mm. Copacabanalta asti saapuvan kirjailija Paulo Coelhon. Kaikki tutut ja tuntemattomat sulautuivat anonyymisti yhteen ja samaan iloisesti pulisevaan asiakasmassaan!

Pistämättömän pettämätön, aina sama annokseni 

Tein töissä pitkiä päiviä ja ennen kotiin tuloa kävin usein polkupyörällä Bracarensessä selvittelemässä ajatuksia, sosialisoitumassa ja nauttimassa talon kuuluisista antimista. Menuni oli aina sama; Aluksi yksi tahi kaksi pientä shottia vahvaa, paksua häränhäntälientä silputulla persiljalla maustettuna. Se herättää kuolleenkin. Sen jälkeen iso bolinho de aipim (=maniokkimunkki) isolla sisään leivotulla tuoreella katkaravulla! Kaiken kruunaa punertavalihainen tursuavan mehevä pieni filet mignon -hampurilainen. Kaikki tämä nautitaan useamman garoton kanssa. Loppulasku tästä ihanuudesta oli viitisen taalaa! Uskomatonta, mutta totta!

Palasin kulman taakse kotiin uudistuneena ihmisenä!

Kimmo Pohjanpalo  ja latinalainen Amerikka ja Kaukoitä

Kimmo Pohjanpalo Kolumbian antiterroristiyksikön kanssa Guajiran takamailla

Hoidin erinäisten multinationaaliyritysten intressejä Karibialla ja Latinalaisessa Amerikassa sekä Kaukoidässä. Asuin Latinalaisessa Amerikassa sekä poikamiehenä ja perheineni yhteensä parisenkymmentä vuotta. Erityisesti mieleeni jäivät Kolumbia, Brasilia, Kuuba ja Haiti, joissa asuimme monia vuosia. Toimin Haitin kunniapääkonsulina Suomessa parisenkymmentä vuotta. Kaukoidän maista operoin pisimmän ajan Burmassa ( nyk. Myanmar), Vietnamissa ja Indonesian Molukeilla.

Kulttuurin tunteminen auttaa

Olen oppinut, että elämää ja liiketoimia edesauttaa parhaiten ”ympäristöopin” ja kulttuurin tunteminen etenkin ruohonjuuritasolla. Nykyään työurani päätyttyä teen erityisosaamista vaativia keikkahommia. Mottoni onkin; Vielä on paljon tekemistä – kävelevä tien löytää!

Teksti ja kuvat: Kimmo Pohjanpalo