Viikon olut ja ruoka: Wienerleike possusta tai munakoisosta, gratinoitu valkosipuliperunamuusi ja pils
Kokeile tuhtia wieninleikettä possusta tai munakoisosta. Oheen sopii gratinoitu valkosipuliperunamuusi sekä kaprismajoneesi, juomaksi rapea pils tai karamellimaltainen “old school” IPA.

Wieninleike (saks. Wiener Schnitzel) on Itavallan kansallisruoka, joka perinteisesti valmistetaan vasikanlihasta. Liha nuijitaan hyvin ohueksi ja paneerataan kahdesti ennen paistamista sekä tarjoillaan Itävallassa perinteisesti perunasalaatin tai persiljalla ja voilla höystettyjen perunoiden kera.
Nimi wiener schnitzel esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1831, Katharina Praton suositussa eteläsaksalaisessa keittokirjassa, jossa se mainittiin nimellä eingebröselte Kalbsschnitzchen (”paneroidut vasikanleikkeet”. Itävaltalaisessa keittiössä oli ennen wieninleikettä ollut muita leivitettyjä ja uppopaistettuja ruokia, kuten ”backhendl”, josta mainitaan ensimmäisen kerran keittokirjassa vuodelta 1719, joten tapa paneroida on ollut vanhaa perua.
Wieninleikkeet ja gratinoitu valkosipuliperunamuusi
Wieninleikkeet:
- Joko noin 700 g porsaan ulkofiettä tai kaksi munakoisoa
- Noin 2-3 dl jauhoja
- 2 kanamunaa
- 1 dl vaaleaa hennosti humaloitua lager-olutta
- noin 2-3 dl korppujauhoja
- öljyä paistamiseen
- koristeeksi halutessasi anjovisfileitä, sitruunaa ja persiljaa
Gratinoitu perunamuusi
- 1 kg jauhoisia perunoita
- 1 dl maitoa
- 100 g voita tai margariinia
- 6 raastettua valkosipulinkynttä
- 1 dl gruyere- tai parmesanjuustoa
- Suolaa ja mustapippuria
Kaprismajoneesi
- 2 dl majoneesia
- 1 dl valutettuja kapriksia
- mustapippuria
Nuiji porsaanfileet “lehtipihveiksi”. Tai viipaloi pituussuuntaan munakoisot noin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja suolaa ne.
Tee muusi: Laita uuni lämpenemään 175- asteeseen. Kuori ja keitä perunat suolatussa vedessä, ota syrjään. Laita kattilaan hieman voita ja raastetut valkosipulinkynnet ja kuullota hetki. Lisää maito ja voi, sekä perunat, kuumenna hetki ja sekoita yleiskoneella tai sauvasekoittimella sileäksi muusiksi. Lisää suola ja mustapippuria. Voitele uunivuoka voilla ja laita muusi sinne, ripottele päälle juusto. Gratinoi uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.
Laita laakeille lautasille jauhot, kanamunat ja olut, jotka sekoitat yhteen ja korppujauhot. Kuivaa munakoisot. Pyöritä porsaanfileet/munakoisoviipaleet ensin jauhoissa, sitten olutkanamunaseoksessa ja sitten korppujauhoissa. Paista runsaassa öljyssä kullanruskeaksi.
Sekoita kaprikset ja majoneesi. Laita hetkeksi kylmään.
Tarjoa wienersnitzelit gratinoidun muusin ja kaprismajoneesin kanssa, koristele halutessasi. Juomana rapea pils tai karamellimaltainen “old school” IPA.

Kuvat: Anikó Lehtinen





