TOP TEN 2024: Tekijä & Teos – Olvi Summer Ale
TOP TEN -kesäkampanjassa mukana olevien oluiden panijat esittäytyvät uudessa Tekijä & Teos -artikkelisarjassamme vastaamalla kysymyksiimme.
Nyt esittelyssä Olvi Summer Ale -oluen panija.
Silja Hylkinen
Panimomestari
Olvi Oyj
1 Kuka olet ja mikä oli matkasi oluen panijaksi?
Silja Hylkinen
Olvilla olen ollut kesätöissä ensimmäisen kerran 16-vuotiaana (jätetään kuitenkin sanomatta, kuinka monta vuosikymmentä siitä on). Ensiksi puutarhassa, sen jälkeen täyttöosastolla ja lopulta labrassa kemianopintojen ohella. 2009 aloitin laadunvarmistuspäällikkönä ja 2013 valmistuin panimomestariksi Tanskan panimomestarikoulusta. Kesällä 2015 siirryin panimomestarin työtehtäviin.
2 Onko sinulla joku jota haluat kiittää saaduista opeista?
Ei onneksi ketään yhtä vaan useampi sata Olvin työntekijää eri osastoilta ja eri maista. Toki erityisesti olen kiitollinen omien osastojen työntekijöille, jotka ovat joutuneet osaamistaan jakamaan.
3 Mitä kaikkia oluttyylejä olet pannut vuosien varrella ja onko joku, josta olet erityisen ylpeä?
Itse panemat litrat jää koepanimon pieniin litroihin ja muutamiin koe-eriin ennen varsinaista tuotantoa. Onneksi meillä on osaavat panimo-operaattorit tekemässä itse oluet. Ylpeä olen sellaisista oluttyyleistä joita on tehty ensimmäisen kerran meillä ja olemme päässeet kehittämään prosessia ja ottamaan käyttöön uusia valmistusmenetelmiä.
4 Kerro teidän TOP TEN -oluenne kehitysprosessista valmiiksi tuotteeksi?
Tuotekehitysprosessi lähti siitä että halusimme tehdä kesäksi 2018 jonkin erilaisen, kesään sopivan, kausioluen. Päädyimme tekemään reilusti vehnämallasta sisältävän oluen, joka ei kuitenkaan maistuisi perinteiselle vehnäoluelle, ja olisi humaloitu mallaspohjaan sopivilla humalilla. Kyseessä on siis American Wheat Ale tyyppinen olut, jonka mallaspohjassa on yli 30% vehnää ja se on keitetty kuten vehnäolut, mutta hiivana käytössä olut hiiva, joka ei tuota käymisen aikana tyypillisiä vehnäoluen aromeja.
Tuotekehitysprosessi alkoi siis visiosta jonka jälkeen lähdimme testaamaan erilaisia mallasseoksia ja mäskäysreseptejä. Tämän jälkeen testasimme millä hiivalla saisimme halutun aromiprofiilin käymisen jälkeen ja lopulta etsimme tähän sopivat humalat. Itseasiassa vaikka tuote on lanseerattu jo vuonna 2018 on sen humalissa tapahtunut vuosien varrella päivityksiä. Yhden kesän kausioluesta on tullut yksi tuoteperheen pidetyimmistä tuotteista ja sitä kaivataan joka kesä takaisin valikoimaan.
5 Millä kolmella sanalla kuvailisit TOP TEN -oluttanne?
Kesäinen, suomalainen, olutnautinto
Olvi Summer Ale on saatavissa muun muassa TOP TEN -kampanjassa mukana olevista ja Laadukas Juomaosasto -diplomilla palkituista K-myymälöistä.
K-Supermarket Lippulaiva / Espoo
K-Supermarket Tripla / Helsinki
K-Citymarket Järvenpää
K-Citymarket Pirkkala
K-Citymarket Seppälä / Jyväskylä
K- Citymarket Puuvilla / Pori
K- Citymarket Länsikeskus / Turku
K-Market Vellamonkatu / Tampere
K-Citymarket Kupittaa / Turku
K-Citymarket Riihimäki
K-Supermarket Vuosaari / Helsinki
K‑Citymarket Turtola / Tampere
K-Supermarket Redi / Helsinki
K-Supermarket Kuninkaankulma / Tampere
K-Supermarket Lehmus / Lappeenranta
K-Citymarket Jumbo / Vantaa
K-Supermarket Hätilä / Hämeenlinna
K-Supermarket Basilika / Sipoo
K-Supermarket Pirana / Joutseno