Terveiset rapakon takaa
Olen tehnyt henkilökohtaiset brexitit sitten viime tapaamisemme ja minut löytää nykyään Kanadasta.
Kanada on pitkään ollut suosittu muuttokohde suomalaisille. Ontarion Thunder Bayn asukkaista noin 10 % on suomalaisia, ja se on suurin suomalaisten keskittymä Fennoskandian ulkopuolella. Ja onhan täällä paljon yhtäläisyyksiä Suomen kanssa. Järviä löytyy vaikka muille jakaa ja luonto tuntuu aina olevan lähellä. Olutihmiselle on myös hyvä tietää, että täällä löytyy joka provinssista paikallinen ”Alko”, joka meillä täällä Ontariossa kulkee nimellä LCBO (Liquor Control Board of Ontario).
Myyntirajoitukset eivät onneksi ole yhtä tiukat kuin Suomessa ja käymisteitse valmistettuja juomia saavat myydä ulos sekä marketit, ravintolat, panimot että viinitarhat. Tänne Etelä-Ontarion Torontoon olen siis asettunut ja töitä teen edelleen oluentekijänä. Toivon mukaan voin tuoda teille mielekästä tietoa täkäläisestä olutmaailmasta.
Ensivaikutelmat paikallisesta olutskenestä muistuttavat hyvin siitä mistä Toronto on tehty. Toronto on ISO kaupunki, Pohjois-Amerikan neljänneksi väkirikkain ja GTA (Greater Toronto Area) kuuluu top 10:een Pohjois-Amerikassa väkiluvultaan. Toronto kuten myös suurin osa Kanadasta on hyvin monikulttuurista, ja täällä väitetään että jopa 40 % Toronton asukkaista olisi syntynyt jossain muualla kuin Kanadassa. Tämä monikulttuurinen rikkaus näkyy myös olutkulttuurissa. Esimerkiksi Godspeed -panimon taproom on moderni japanilainen izakaya, mutta suurin osa panimon valmistamista oluista on tsekkiläisiä lagereita kuten Světlý Ležák 12° ja Tmavý Ležák 12º. Black Labin taproomissa tarjoiltiin vierailuni aikana ukrainalaista street foodia. Täkäläiset Birreria Volo sekä Indie Alehousen Birroteca ovat Italialaisen kulttuurin ja ruuan inspiroimia panimoravintoloita.
Monikulttuurisuus näkyy myös oluttrendeissä. Ovathan täälläkin hazyt, pastryt ja sourit kaljat kaikkien huulilla, mutta melkein jokaiselta panimolta tuntuu myös löytyvän perinteisempiä tyylejä listoiltaan. Bittereitä, pilsnereitä, mildia, altia ja tummia laagereita kuten schwartzbier tai Dortmunder löytää usein. Hyvänä esimerkkinä eroista Kanadan ja Englannin välillä voidaan pitää sitä, että olin Englannissa pienpanimohommissa yli seitsemän vuotta enkä kertaakaan saanut lupaa tehdä bitteriä, kun taas tätä kirjoittaessa olen ollut 6 viikkoa Kanadassa töissä ja olen keittänyt jo kaksi erilaista bitter-olutta. Lyhyesti voisi sanoa, että täällä hypeoluet ja vanhat kestosuosikit kävelevät käsi kädessä.
Tämä oli nyt vain pieni katsastus ja avaus paikalliseen olutmaailmaan. Omicronin aiheuttamat rajoitukset ovat hieman hidastaneet omaa aktiivisuuttani paikallisen skeneen sulautumiseen.
Haluaisin nyt siis kysyä teiltä lukijoilta, mitä te haluaisitte tietää kanadalaisesta olutkulttuurista ja paikallisesta olutskenestä? Kysymyksiä voi laittaa YV:nä Instagramin kautta @Yarrhebrews. Pyrin vastaamaan niihin tämän palstan kautta. Ensi kertaan ja kuten täällä on tapana sanoa ”See ya later buddy, eh!”
Olen Christoffer Tuominen, tai tuttavallisemmin Krippe. Suomenruotsalainen oluentekijä Porvoosta. Olen harjoittanut ammattiani 7 vuotta Pohjois-Lontoossa ja nyt jatkan uraani oluiden parissa Kanadan Torontossa. Tällä hetkellä ammattinimikkeeni on Senior Brewer Indie Alehouse panimolla Toronton Mimicossa. Oluen lisäksi fiilistelen hyvää ruokaa, kahvia ja viiniä. Tykkään tutustua uusiin ruoka- ja juomakulttuureihin ja sukeltaa niiden makumaailmoihin. Instagramista minut löytää nimellä @yarrhebrews.
Teksti ja kuva: Christoffer Tuominen
Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 1/2022.
