Sahdin SM-kisoissa voitti ”juomista pyytävä sahti”
Suomen mestaruuskisat käytiin 2.8. Lahdessa. Kilpailun voitti Kari Sipilä Hollolasta....

Suomen mestaruuskisat käytiin 2.8. Lahdessa. Kilpailun voitti Kari Sipilä Hollolasta....

Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP) -tapahtumassa on mahdollista maistella...

Suomeen on rakentunut maan ainoa riihimallastamo. Lammin Sahdin Pekka Kääriäinen...

Suomen Sahtiseura hakee suojattua maantieteellistä merkintää sahdille Etelä-Pohjanmaan, Hämeen ja...

Tampereen SOPP -pienpanimojuhla alkoi torstaina 23.5. Ratinanniemen Festivaalipuistossa ja se...

Sahdinvalmistuksen Suomen mestaruudesta kisattiin 30.kerran, tänä vuonna Hauholla. Voittajaksi selviytyi...

Lammilainen sahtimies Pekka Kääriäinen ja hänen poikansa Jouni ja Antti...

Helsingissä tapahtuu tällä viikolla oluen parissa kun SOPP, eli Suuret...

Olutpostin Olutslämärin piinapenkissä Lammin Sahdin ja SOPP-tapahtumien Pekka Kääriäinen.

Helsingin Mini-SOPP oli enemmän kuin odotettiin. Yleisö ja panimot sangen...

"Mukavasti on mennyt sillä ensimmäisellä viikolla Mini-SOPP tapahtumassa kävi hieman...

Poikkeus vahvistaa säännöt tai sanottakoon, että poikkeustilanne loi uudet säännöt...