Olutprofiili: Simon McCabe, Fiskarsin Panimo

Simon McCabe, Fiskarsin Panimo, Noita Winery

Miten englantilainen muusikko ja oluentekijä päätyi Fiskarsin Panimon pääpanijaksi?

-Olen kotoisin Middlesbroughista Koillis-Englannista ja ollut muusikko niin pitkään kuin muistan. Opiskelin musiikin tuotantoa Leedsin yliopistossa ja tein siitä itselleni ammatin. Tuottajan työ ja keikkailu bändini Lord Auchin kanssa veivät minua ympäri kotimaatani, kunnes asetuin aloilleni Lontooseen 2007. Elätin itseni musatuottajana ja keikkailin ahkerasti useammankin kokoonpanon riveissä. Oluet alkoivat kiinnostaa toden teolla erään Yhdysvaltain kiertueen jälkeen. Se reissu amerikkalaisine pienpanimo-oluineen avasi minulle aivan uuden maailman ja kotiin palattuani ostin välittömästi kotiolutsetin ja aloin hommiin. Yksi asia johti toiseen ja lopulta harrastuksesta tuli ammattini.

Ensimmäinen virallinen oluttyöpaikkani oli Redemption Brewing Company Lontoon Tottenhamissa. Cask aleihin keskittyvä panimo opetti minulle paljon perinteisistä tekniikoista. Paria vuotta myöhemmin sain pääpanijan paikan White Hart panimoravintolasta, josta tuli muutaman vuoden kuluttua One Mile End Brewery. Olin yksi OMEB:in perustajista. Muutto Suomeen 2018 oli itsellenikin pieni yllätys. Suomalainen vaimoni tutustutti minut Peter Torniaiseen (nyk. Kakola Brewing Company) yhteisten ystävien kautta. Peter taas oli jo konkari pienpanimokuvioissa täällä työskenneltyään Suomenlinnan Panimolla ja Mathildedalissa. Peterin kautta sain ensikosketukseni suomalaiseen pienpanimokulttuuriin ja koska kauniiseen Suomeen muuttokin oli joskus ollut mielessä, kysyin ihan huvikseni Peteriltä tietäisikö hän ketään, joka tarvitsisi hyvää panimoammattilaista töihin. Fiskarsin Panimon Jari Leinosella sattui olemaan paikka avoinna samaan aikaan ja yksi asia johti toiseen.

Mikä Fiskarsin Panimossa kiinnosti sinua eniten?

-Peterin mainittua Fiskarsin Panimon, etsin siitä tietoa internetistä ja se mikä huomioni kiinnitti ensimmäisenä, oli miljöö. Verrattuna tottenhamilaiseen betonihalliin, missä olin työskennellyt viimeiset 4 vuotta, tämä oli ehdottomasti askel parempaan suuntaan. Keskustelin Jarin kanssa Skypen välityksellä ja tulimme heti juttuun hyvin. Meillä oli paljon yhteistä ja jopa kokemuksemme panimoalalta vastasivat toisiaan. Ymmärsimme toisiamme hyvin. Kun lopulta sain itseni paikan päälle maistelemaan panimon oluita viime vuonna aloin ymmärtää myös Fiskarsin Panimon makumaailmaa. Puhtaita, raikkaita ja klassisia oluttyylejä, jotka olivat mieleeni. Kun eteeni tuotiin ihan hullun hyvä gruit ale, olin myyty.

Miten englantilainen olutkulttuuri voi nykyään?

-Kun pienpanimot alkoivat saada verohelpotuksia 2002, erityisesti cask aleja valmistavia pienpanimoita alkoi syntyä länsi- ja pohjoisosaan maata kovaa tahtia ja samalla oluiden tuoreus ja laatu alkoi parantua. Täytyy myöntää, että ennen kuin tutustuin amerikkalaisiin IPA -oluisiin 2000-luvun alussa, join harvoin brittiläisiä pienpanimo-oluita. Liian monta huonoa kokemusta vaahdottomista etikkaisista tuotteista leimasi koko alan.

Kun innostuin itse tekemään olutta, aloin samalla myös etsiä pubeja, joista hyvää ja hyväkuntoista olutta saa. Perinteisten tynnyrioluiden suosio notkahti hieman pahimman IPA-boomin aikana, kun ihmiset joivat pääasiassa tanakasti humaloituja kegeihin pakattuja oluita, mutta nyt ollaan onneksi palaamassa takaisin perusasioiden ääreen ja jopa hypetetyimmät panimot ovat ottaneet cask oluet tuotantoon. Se on toki myös yksi tapa laajentaa valikoimaa kovin kilpaillulla alalla. Oli kyseessä sitten pullo, tölkki, puu- tai peltitynnyri, oluiden kuningas Englannissa on mieto 3,8-4,6 % sessio-olut. Ihmiset viettävät mielellään paljon aikaa pubissa ja mieto sessio ale on se mitä pubissa juodaan. Kysy miltä vain panimolta, että mikä heidän myydyin oluensa on, niin vastaus on todennäköisesti juuri tuo.

Kaipaatko hanabitteriä? Suomessa tarjonta on aika marginaalista.

-Hah…ei vain bittereitä. Pale aleja, porttereita, mild aleja ja yleensä kaikkia hyviä cask oluita. Hyvä cask on aina lähellä sydäntä. Ensimmäiset omat caskini tein Redemptionilla Andy Moffatin kanssa 2012. Kun Andy aloitti vuotta aiemmin, Lontoossa oli kokonaista 5 pienpanimoa. Lähtiessäni loppuvuodesta 2017, niitä taisi olla 110. White Hart panimoravintolassa sain mahdollisuuden kehitellä omaa reseptiikkaa ja parissa vuodessa panin yli 150 omaa olutta. Pieniä eriä pienillä laitteilla, mutta oman oppimisen kannalta se oli optimaalista. Tein oluen, myin sen heti samassa panimon pubissa ja sain myös palautteen asiakkailta välittömästi. Menestyksen kolkutellessa ovella, White Hart uudelleenbrändättiin onnistuneesti One Mile Endiksi. Hankimme lisää tilaa ja laitteistoa ja pian tuotimme olutta jo 16000 litran viikkotahtia.

Olet englantilainen ja olutalan ammattilaisena nähnyt toimintatavat sekä Englannissa, että Suomessa. Miten koit suomalaisen alkoholilainsäädännön ja byrokratian verrattuna englantilaiseen?

-Rehellisesti sanottuna, odotin paljon pahempaa. Olin toki kuullut kaikenlaista, mutta huhut osoittautuivat onneksi vain huhuiksi. Todellisuudessa Suomessa on (pienillä) oluentekijöillä paremmin asiat, kuin Englannissa. Toki verotus on kovaa ja alkoholilainsäädäntö hetkittäin hämmästyttää, mutta täällä pienpanimoilla on kuitenkin verrattain hyvät mahdollisuudet saada tuotteitaan myyntiin kauppoihin ja varsinkin kauppaketjuihin. Vaikka oluen valmistus on huomattavasti kalliimpaa kuin monessa muussa maassa, saa täällä toisaalta valmiista oluesta paremman tuoton hintatason takia.

Nykyinen alkoholilaki on mielestäni ihan toimiva, vaikka kieltämättä se kollaboraatiopykälä (korkeimman hallinto-oikeuden linjaus, jonka mukaan yhteistyöoluiden valmistaminen saattaa johtaa pienpanimoalennuksen menettämiseen verotuksessa) ja some-markkinointia koskeva osa (kuluttajien alkoholijuomia koskevien kehukommenttien poistot sosiaalisen median palveluista) ovat mielestäni ehkä tarpeettomia. Lainsäädännöksi voidaan laskea myös panttijärjestelmä, joka on englannin vastaavaa vuosikymmeniä edellä. Meillä englannissa sitä ollaan vasta aloittamassa.

Onko sinulla omaa suosikkioluttyyliä? Olet tehnyt niitä aika laidasta laitaan.

-One Mile End teki oluita todella laajalla skaalalla moderneista humalapommeista tynnyrikypsytettyihin ja cask aleihin. Fiskarsilla meillä on tällä hetkellä työn alla mm. puhdasoppinen tsekkipilsneri ja viereisessä tankissa viini/oluthybridi, mikä on käytetty paikallisella viiniin tarkoitetulla villihiivalla ja seassa on myös kuorimattomia viinirypäleitä. Siinä yhdistyvät molempien maailmojen parhaat puolet. Ei minulla ole suoranaista suosikkityyliä. Joskus paras olut on joku maultaan monivivahteinen hapanolut suoraan puutynnyristä ja joskus taas hämyinen tuore NEIPA. Yhtenä päivänä taas raikas pilsner on se oikea juoma.

Oluesi ovat varsin kunnianhimoisia ja niihin on nähty paljon vaivaa. Tämä on erittäin kunnioitettavaa. Kuinka paljon oluenvalmistus on taidetta?

-Nautin todella paljon oluenvalmistuksen luovasta puolesta. Jarin kanssa työstämämme Farmhouse -sarja on ollut todella hieno kokemus minulle oluentekijänä. Luotan kokemukseeni ja siihen, että tekemällä oppii aina lisää. Taiteellisuus ilmenee materiaalien ja tekniikoiden tuntemuksessa, kun reseptejä viilataan täydellisiksi tai luodaan jotain täysin uutta.

Mitä itse juot, kun käyt ulkona?

-Jotain hyvää cask olutta, jos sellaista on saatavilla. Fiskarsin Metsän Henki puutynnyristä olisi optimaalinen valinta, jos maailma olisi täydellinen.

Artikkelista on julkaistu lyhennetty versio Olutposti-lehden numerossa 2/2019.

Teksti: Mikko Hentunen

Kuva: Oskari Sarkima