Olutkellari: Vehniän Runtusahti VI


Koleista alkukesän keleistä huolimatta kesämieli on viriämään päin – onhan lasiin saatu jo ensimmäiset kesäsahditkin. Vehniän kylän oman sahtimestarin pihasaunan ikkunat ovat taas kerran saaneet höyryä pintaan, kun Runtusahdin kuudes erä laitettiin tulille jokunen viikko sitten. Allekirjoittaneelle päätynyt näyte-eräkin on jo hyvillä mielin maisteltu, joten nyt lienee hyvä aika puntaroida ajatuksia taas yhtä sahtikokemusta rikkaampana. Tässähän on juhannuskin tulossa sekä kaikkea muuta sahtisopivaa juhlantynkää, joten josko jutustelu saisi suunmyötäisiä ajatuksia heräilemään muillakin.
Mikko kertoi, että tämänkertainen sahtierä on kaksikon ensimmäinen kylmäkäytetty mallasjuoma. Vierre hiivattiin 20-asteisena, jonka jälkeen se sai käydä kaksi ja puoli viikkoa matalassa, viiden ja yhdeksän asteen väliä sahanneessa lämpötilassa ennen kellariin siirtämistä. Lopputuloksena on kevyt, mutta maistuva, 6,9-prosenttinen kesäsahti. Pakko myöntää, että kylmäkokeilu todella kannatti ja vaikka itse tuhdimmista ja puuroisemmista sahdeista pidänkin, osuu tämä kuudes Runtusahti-erä hyvin yhteen valoisan ajankohdan vaatimusten kanssa.
Vaaleahkonruskea, jollain tapaa kevyennäköinen sahti. Tuoksu leipäisen makea, mutta myös rukiisen rouhea, lopulta mausteisuuden, katajan ja olkisuuden kautta hivenen kuivemmaksi kääntyvä. Hyvä ja virkeäkin tuoksu.
Maku on, noh, aika vaalea. Ohut se ei kuitenkaan ole, mutta kesäsahti-nimitys käy välittömästi toteen. On muuten hyvä sellainen. Jääkaappikylmänä maku on toki vaisu, mutta lämpö avaa sitä varsin tehokkaasti.
Keskitumma leipäisyys, rukiinen henki ja keskirunsas karamellinen maltaisuus kevyen banaanin kanssa saavat lopussa seurakseen kuivattavaa mausteisuutta, viljavuutta sekä sopivasti katajaisuutta. Vienosta huulia tahaavasta tuntumastaan huolimatta maku on rennon kevyt, mutta riittävästi antava. Hieman tulee Laitisen Mikan mehiläissahdit mieleen, vaikka makumaailma perinteiseen sahtiin enemmän osuukin. Tunnelma vain on niin valoisa ja raikas, ajan myötä myös mukavan rustiikkinen. Hieno juoma, vaikka yleensä tuhdimmasta puurosta enemmän pidänkin. Nyt on onnistuttu hyvin.