Olutkellari: Teerenpeli Jyväskylän Jaguaarit Peto-olut

PETO-olut on amerikkalaisesta Columbus- ja Cascade-humalista valmistettu kuparinruskea pintahiivaolut valkoisella, niukahkolla pitsiä jättävällä vaahdolla. PETO-olut maistuu sopivan vahvasti humaloidulta, jättäen raikkaan sitrusmaisen jälkimaun.

Tällä kertaa lasiin on löytynyt kuvankauniin Päijänteen ylittävän yhteistyön hedelmä eli paikallisen jenkkifutisseura Jaguaarien lahtelaisessa Teerenpelissä valmistuttama peliolut. Jyväskylässä K-kauppamyyntiin laajanlaisesti levinnytolut on ollut saatavilla jo parin viikon ajan ja osui oikeastaan vahingossa silmään muita ostoksia tehdessäni. Pitihän se mukaan sitten ottaa.

Seuraoluita tuntuu syntyvän entistä kiivaampaa tahtia ja ne esittelevät lagerpainotteisia bändioluita laajempaa oluttyylien kirjoa. Esimerkiksi tämä Jaguaarien jenkkifutisolut on kuparinen, jenkkihumaloitu ESB. Jalkapalloseura JJK:n faniryhmän tämänvuotinen – lajissaan jo kolmas – olut taasen on tyyliltään Red Wheat Ale, FC Lahti sai oman Kölschin, AC Oululla on Pale Alea sekä PEPOlla nyt Amber Ale. Muitakin jo löytyy. Onhan bändimaailmassa toki näitä rohkeampia vetojakin, kuten Diablon ja Turmion Kätilöiden paahdenautinnot ja jalkapallopuolella vastaavasti lagereita, kuten KTP:n paikallislager. Kehitystä on mukava seurata ja hauska, että alasarjajengitkin lähtevät touhuun mukaan.

Mutta se Jaguraarien oma sitten. Eli jenkkituunattua brittiä on lähdetty kesyttämään, mikä ei luonnollisesti ole helppo paikka. ESB:n lajimääritys nojaa sementoituna Fuller’sin klassikon varaan ja eikä espiä oikein osaa ilman suoraa rinnastusta juoda. Moni lajia kokeillut murtuukin jo ensihörpyillä, sillä sen verran kova mittari tuo lontoolainen esikuva on. Peto on myös kauppavahva eli antaa tasoitusta prosentin verran. Sen kokonaisuudesta luonnollisesti huomaa, eikä oluesta suurempia tarinoita kerrottavaksi jää. Se lienee suunnattu yleiseen kesäoleiluun ja sen sellaiseen, mutta tähänkin puuhaan löytyy huomattavasti miellyttävämpiä vaihtoehtoja pilvin pimein. Kyseessä on oletettavasti oma reseptinsä, sillä ainakin humalakirjo eroaa Cascaden verran panimon vakiotuotteisiin kuuluvasta Hippa Heikistä.

Ruskeahkon keltainen, Fuller’sin klassikkoa vaaleampi ja todella niukkavaahtoinen olut. Tuoksu on varsin hyvä. Rusehtava maltaisuus on suht voimakasta, leipämäistä, kevyen makeaa ja sillä on seurana pähkinäistä, kuivahedelmäistä tunnelmaa sitrusyrttisen rustituksen säestyksellä. Vahvuus huomioiden yllättävänkin solidi tuoksu.

Maku on sitten vaatimattomampi. Aluksi tunnelma on jopa hiukan mauton, mutta asia korjaantuu hiljalleen. Mallaspuoli on tuoksua vaimeampaa, edelleen leipämäistä ja tummahkoa, mutta jää jotenkin vaisuksi. Pähkinä, kuivatut hedelmät ja muut tunnusvärit nousevat hiljalleen apuun ja tasapainottavat kokonaisuutta.

Sitrusvivahteisen, yrttisen purennan voimakkuus on kohtalaisen napakalla tasolla suhteessa rungon petaamaan pohjaan. Laihanlainen fiilis kärkevällä, osin kitkerälläkin kaiulla tästä jää. ESB on hankala laji, jossa harva tyyliä määrittävän klassikon jalanjäljissä pystyy kulkemaan.

Tuomio: Sessio-ESBi, joka ei makustelussa varsinaisesti loista, mutta menee tarvittaessa alas rennommalla naukkailulla. Peto on irti, muttei syytä pelkoon… Aika kesy se on.