Kolumni: Oluttuomarin salaiset motiivit – miksi oikeasti haluan pisteyttää oluita?
Oluiden maistelu on mukavaa hommaa, ja sitä on vielä parempi harrastaa seurassa. Mutta miksi se ei riitä, mistä kumpuaa halu laittaa oluet myös pisteillä järjestykseen? Päätoimittajamme, oluttuomari Anikó Lehtinen pohti tätä oluttuomarin näkökulmasta ja kilautti myös kavereille eli kanssatuomareille.
Meille on luonnollista olla varovaisen kiinnostuneita uusia makuja kohtaan, onhan aikoinaan vielä luolaihmisen aikana se ollut sekä hyödyllistä että tappavaa – riippuen että mitä maistoi. Samaa varovaista kiinnostuneisuutta tunnen oluita kohtaan kun istun tuomarointipöytään – siellä voi tulla vastaan täysin samanväristen oluiden joukossa aivan uskomattomia onnistumisia sekä valitettavasti maultaan epäkelpoja.
Tuomaroinnissa onkin usein kiehtovaa se ensimmäinen nuuhkaisu ja maisto – onko olut se, mitä silmät ja kisasarja lupasi. Samalla siinä on jotain ikiaikaista: itse maistaminen on pysynyt ennallaan, oluttuomarin arviointiprosessi on hyvin sama, kuin mitä olemme käyttäneet vuosituhansia kun olemme arvioinneet meille tuntemattomia makuja käyttäen aistejamme.
Ihmisellä on tarve määrittää ulkopuolista maailmaa ja siihen liittyy myös halumme laittaa asioita paremmuusjärjestukseen. Tätä voi oluiden suhteen tehdä monella tapaa, olutarviointisovellusten kautta tai omaan vihkoon kirjaten. Näin oluttuomarointi on yksi tapa määrittää omaa olutmakua ja toisaalta edessä seisovien oluiden laatua suhteessa toisiin. Kun saa kaikki oluet arvioitua, tulee sisäisesti tyytyväinen olo – maailma on taas vähän järjestyneempi kuin ennen.
Kanssatuomarit vastaavat: Miksi haluan tuomaroida oluita?
– Ylläpitääkseni ammatillista osaamistani ja seuratakseni alan trendejä sekä oluiden valmistamistapojen kehittymistä. – Jaana Saaristo, Brukett, panimotuotteiden kategoriajohtaja, oluttuomari
– Koen oluttuomaroinnin kiinnostavaksi kehityssuunnaksi olut- ja kotiolutharrastukselle. Tuomaroidessa pääsee maistamaan laajalla kirjolla erilaisia oluita, joista voi itsekin saada uusia ideoita. Haluan myös osata tunnistaa oluen virheet luotettavasti ja neuvoa korjaamaan niitä, tästä on paljon hyötyä omassa kotiolutharrastuksessakin. – Jani Hietala, Hallabrew-kotioluentekijä, BJCP- oluttuomari
– Olen olutharrastajana uusien oluiden, makuyhdistelmien ja itselleni tuntemattomien oluttyylien perässä ravaaja ja utelias maistelija, joten oluttuomariksi hakeutuminen oli looginen seuraava askel harrastuksessa. Tuomarointien sokkomaistelu on tarpeeksi haasteellista ja pitää virallisen BJCP-tuomaristatuksenkin saavuttaneen nöyränä. Tuomaroinnissa kulminoituu myös jossain vaiheessa seikka jota pidän oluen harrastamisessa tärkeänä: aistikokemuksesta keskustelu yhteisesti. On mahdollista antaa tarkkoja perusteita ja kuvauksia tuomaroinnin yhteydessä, mutta absoluuttista oikeaa vastausta tuomaroinnissa ei varsinaisesti ole olemassa – ja se on kiehtovaa. – Johanna Siik, olutaktiivi, BJCP-oluttuomari
-Kotioluen osalta, itsekin entisenä kotipanijana näen tuomaroinnin erittäin hyödyllisenä palautteena kotipanijalle. Tuomari ei ole kaveri, joka kehuu kohteliaisuudesta, parhaimmillaan asiantuntevasta palautteesta voi saada oppeja ja kehitysideoita omaan prosessiinsa. Kaupallisella puolella sitten olutta usein taas arvostetaan ja ei-arvosteta enemmän brändäyksen, markkinoinnin ja tunteiden perusteella esim. virhemakuja tuntematta. Sokkotuomaroidussa kilpailussa laadukkaasti tehty hyvä olut voi nousta esille ja saada mainetta ilman näitä ”ulko-oluellisia” seikkoja. Nämä ovat jalommat periaatteet tuomaroinnille. Rehellisempi vastaus taas on, että tuomarointi on tämmöisestä nörtistä kauhean mukavaa hommaa. – Jouni Koskinen, Tuopillinen-bloggaaja, BJCP-oluttuomari
Olutuomaroinnin yhteisöllisyys
Ihminen on laumaeläin ja tämä näkyy myös oluttuomaroinnissa. Se saa meidät tuntemaan yhteisöllisyyttä, olemmehan osa tarkoin rajattua joukkoa, jolla on yhteinen tavoite. Olenkin huomannut, että tuomaroidessa ihmiset tutustuvat nopeammin ja herkemmin kuin vaikka vain oluita yleisesti maistellessa. Tarve keskustella omista ratkaisuista verrattuna muihin on kova varsinkin heti tuomaroinnin jälkeen. Haluamme validoida oman näkemyksemme myös muiden samanmielisten mielipiteellä – minusta on mielenkiintoista ja tärkeääkin tietää, mitä muuta ajattelevat samasta oluesta.
Oluttuomarit työskentelevät yhdessä, vaikkakin pisteet saatetaan varsinkin olutkisojen alkuerissä antaa yksin. Tässä pääsee käsiksi myös omaan epävarmuuteensa; varsinkin oluttuomaroinnin alkumetreillä sitä mietti aina ja alituisesti, miten omat pisteet sijoittuvat kokeneiden tuomareiden arviointeihin – sitä antoiko “vääriä” pisteitä oluille. Tästä onneksi pääsee tuomarikilsojen kasvaessa, toki riippuu seurasta, aina on kokeneempia tuomareita joita katsoo ylöspäin. Mutta oma varmuus kyllä kasvaa, mitä enemmän oluita eri kisoissa arvioi. Ylpeäksi ei kuitenkaan kannata ruveta, makuasiat kun ovat juuri niitä, joista voi kiistellä.
Oluttuomaroinnin salatut motiivit liittyvät itselläni varmasti myös valtaan. Kilpailun tuomaristossa sisäistä egoa hivelee kun ajattelee, että on ollut ryhmässä mukana valitsemassa jotain parasta – on se sitten olutsarjan voittaja tai kilpailun paras.
Kanssatuomarit vastaavat: Mikä on parasta tuomaroinnissa?
– Uuden oluen jännitys ja ensimmäinen nuuhkaisu! On myös kiva lähteä tuomarointireissulle ja päästä osaksi olutkilpailun järjestämistä. – Jani Hietala
-Varmasti verkostoituminen ja upeat tuomarikollegat, sekä muut alan ihmiset, joita kisoissa tapaa. – Jaana Saaristo
– Tuomaroinnissa saa koettua oluesta ns. kaikki laidat, ei vain kovinta kärkeä. Se tuo myös perspektiiviä tyylien sisäiseen kirjoon sekä siihen mikä on hyvää ja siihen mikä on oikeasti huonoa. Kun näkee ihmisten antaumuksella haukkuvan jotain aivan perustason olutta, tulee usein miettineeksi, että tietäisittepä mitä se oikeasti huono voi olla… – Jouni Koskinen
Alkukierroksilla oman makuaistin haastaminen ja eteen tulevien olutnäytteiden vertailu annettua tyyliä vasten. Semifinaali- tai vastaavista vaiheista eteenpäin mahdollinen keskustelu muiden kanssa ja mielipiteiden vertailu. – Johanna Siik
Kanssatuomarit vastaavat: Mikä vaikeinta?
– Jos saman tyylin mukaisia kierroksia tulee tuomaroitavaksi monta peräkkäin, on todella vaikeaa pysytellä läpi tuomaroinnin tasapuolisena jokaisen näytteen kohdalla, sillä ensimmäisen ”flightin” aikana ei vielä tiedä, millainen taso kilpailussa on. Siksi alkupäässä voi olla tahtomattaan joko liian kiltti tai liian ankara, jota saattaa katua parin tunnin päästä, kun huomaa, että taso paranikin huikeasti loppua kohti tai että olisi pitänyt antaa jo alussa maistetuille näytteille kovimmat pisteet.- Johanna Siik
– Yritän aina arvioida myös oluen sopivuutta ilmoitettuun kategoriaan, sillä välillä tulee vastaan oluita, joissa etiketissä täysin väärä tyyli. Tällöin ei mielestäni voi antaa hyviä pisteitä, vaikka olut maistuisi oikein hyvältä. Rakentavaa palautetta tulee kuitenkin aina antaa ja pyrkiä antamaan panimolle mahdollisimman hyvät vinkit oluen parantamiseen. – Jaana Saaristo
– Vaikeinta on olla luotettavan kriittinen, ikinä ei pidä tuomita olutta virheestä josta ei ole itse varma, toisaalta ei pitäisi arvioida liian pehmeästikään. Makujen ja virhemakujen nimeäminen tulee varmaan aina tuntumaan vaikealta, vaikka kuinka siinä kehittyisi. – Jani Hietala
– Jos pitää valita monien loistavien, mutta pahimmillaan äärimmäisen erilaisten oluiden väliltä. Näin esim. SPO-finaalituomaristossa, jossa kaikki oluet ovat sarjojensa voittajia, mutta silti yhden pitäisi olla muita parempi. Siinä pitää olla omat kriteerit melko kirkkaina päässä ja silti kompromissivalmiutta muun tuomariston kanssa. Toinen ääripää on jos sattuu sarjapöytään, jossa on useita erittäin samankaltaisia ja virheettömiä oluita, mutta jokin järjestys pitäisi löytää. – Jouni Koskinen
Vain olut merkitsee
Hyvissä olutkilpailuissa oluet maistetaan sokkona, niin että arvioon eivät vaikuta ulkonaiset seikat, kuten panimo, etiketti tai brändi. Sokkona oluesta on riisuttu kaikki paitsi tyyli ja perustiedot, joten olemme kiinni oluen ytimessä, joka on sen aromi. Se tekee maistelusta hauskempaa ja yllätyksellisempää, koska usein huomaa itsekin miten paljon ennakkoluulot vaikuttavat omiin olutostoihin. Sokkomaisto haastaakin tuomarin, kun etiketti ei kerro miltä oluen tulisi maistua ja mitä panimosta ajatella. Joka kerta sokkona tuomaroitujen oluiden paljastuksen jälkeen sitä yllättyy ja nöyrtyy huomatessaan miten paljon ulko-oluelliset seikat meihin vaikuttavat. Oluttuomaroinnissa täytyy luottaa omiin aisteihin, ja niiden treenautuessa kisatilanteessa, huomaa olevan varmempi kaikissa maistamistilanteissa, joka antaa onnistumisen tunteita.
Sokkona, hiljaisesti maistaessa oluttuomarointiprosessissa on myös jotain zeniläistä – siinä on vain sinä ja olut, ei mitään muuta. Ehkä tässä piileekin se oluttuomaroinnin syvin ja salaisin motiivi – sen täydellisen oluen metsästys, jolle voisi antaa ihan täydet pisteet.
Kirjoittaja on tuomaroinut oluita viitisentoista vuotta ja rakastaa pohtia tekemisiensä motiiveja.
Artikkeli on julkaista 1/24 Olutposti-lehdessä.
Kuvat: Anikó Lehtinen
Katso lisää:
