Keikyklubi: Alkon erikoiserät

Rakkaalla monopolillamme Alkolla on tällä hetkellä Suomessa noin 350 myymälää, joista 70 on upgreidattu niin sanotuiksi ”huippu- ja erikoismyymäliksi”. Näistä tuoreimpana oma lähialkoni Porvoon Näsissä, joka avataan uudessa loistossaan 16. maaliskuuta. Samaan aikaan Alkon valikoimaan on tulossa uusi ”erikoiserät” -tuotesarja, joka päivittyy jokaisen kuun ensimmäisenä torstaina kyseisiin spesiaalimyymäliin sekä verkkokaupan kautta kaikkiin maan Alkoihin. Koko vuoden 2018 aikana erikoiserät tuovat Alkon valikoimaan noin 500 erikoistuotetta. Tuotteet tulevat myyntiin teemoittain ja niiden joukosta löytyy kaikkea premium-tuotteista kohtuuhintaisiin löytöihin. Kävin Arkadian Alkon penthousessa maistelemassa läpi minkälainen ensimmäinen kattaus on luvassa.

Kaiken kaikkiaan maaliskuun erikoiserään kuuluu yli 40 tuotetta, joista neljä olutta, kaksi siideriä ja viisi skottiviskiä. Loput kolmisenkymmentä tuotetta siis viinejä. Mukana olevat oluet ovat kategorioitu otsakkeen ”Harvinaiset oluttypit” alle ja painotus onkin trendikkäästi happaman puolella. Henkilökohtaisen ostosuosituksen voin surutta heittää kvartetin kotimaiselle kivikasvolle Hopping Brewstersin hennon persikkaiselle Thora Gruit Alelle ja totaalisen nounoun nelikon kalleimmalle yksilölle Jopen Koyt Gruitille. Lisäksi mukana myös hiton hyvin sienipiirakan kanssa soljuva Oud Beersel Bersalis Sourblend ja raikkaan lemoninen Wild Beer Sleeping Lemons.— 
Viineistä en uskalla lähteä sen suurempaa analyysia tekemään, mutta sanottakoot, että maistoin ensimmäistä kertaa eläissäni erinomaista makeaa valkoviiniä; Dreissigacker Bechtheimer Heilig-Kreuz Rieslaner Beerenausleseä.— 
Ps. Laki evää jopa Alkolta väkevien maistatuksen, joten viskeihin emme päässeet vielä käsiksi. Tältä osastolta maaliskuun erässä kuitenkin saatavilla Balvenie Double Wood 17 year old single malt, Kilchoman Sanaig, Caol Ila Distillers Edition 2017 single malt, Bunnahabhain Toiteach single malt sekä Glen Garioch 1797 Founder—´s Reserve.

Klassikoita pikkupulloissa

Luonnolliset alkuviinit
Tummat toscanalaiset
Makeat aateliset