Fat Lizard -panimon taproom auki Espoossa

Espoolaisen Fat Lizard Brewing Co. -panimon taproom on avautunut panimorakennuksen yhteyteen. Taproomista on tarkoitus omien oluiden lisäksi tarjota kävijöille myös laaja valikoima amerikkalaisia viskejä ja pientä purtavaa.

Fat Lizard -taproomissa ovat pääosassa panimon omat oluet, joita saa sekä hanasta että tölkistä. Taproomin yhteydessä on iso, päivittäistavarakaupoista tunnettu ”maitokaappi”, jossa on laaja valikoima panimon oluita. Yksi panimon perustajista, Tuomas Koskipää kertoo, miten taproomin yhteydessä oleva maitokaappi on ollut hänen haaveensa panimon perustamisesta lähtien. – Hanaoluemme ovat myös samassa maitokaapissa, koska haluamme säilyttää ne viileänä, jatkaa Koskipää. – Muut oluemme tulevat hanoista kylmänä, mutta on meillä yksi erillinen hanalinja imperial stouteille, josta saa oluen tyylilleen sopivan viileänä.

Taproomista saa ostettua oluita mukaan ja paikan päällä nautittavaksi, joten paikka palvelee sekä panimopuotina että baarina.

Oluita saa taproomista yksittäisten kokojen lisäksi myös pakkasessa säilytettävän, alumiinisen olutlaudan muodossa. Olutlautaan mahtuu neljä maisteltavaa tuotetta ja kylmä alumiini säilyttää oluet viileänä, joten niitä voi maistella pidempääkin. Hieman sormissa tuntuu, kun kantaa olutlaudan pöytään, mutta se onkin osa kokemusta.

Varsinaista ruokalistaa ei taproomissa ole, mutta ravintolapäällikkö Viivi Vallius kertoo paikassa tarjoiltavan texmex -henkisiä quesadilloja, joita saa sekä kana- että kasvistäytteisenä, vegaaniversiota unohtamatta. Lisäksi naposteluvalikoimaan on tulossa nacholautanen. – Vaikka meillä ei ole täällä laajaa ruokalistaa, haluamme tarjota kävijöille jotain lämmintä naposteltavaa oluiden kylkeen, kertoo Vallius. -Erilaiset quesadillamme sopivat hyvin Fat Lizardin oluiden kylkeen ja maistuvat monelle.

Taproomin tarjontaan kuuluvat myös amerikkalaiset viskit, joiden määrää lisätään syksyn mittaan. – Lisäksi tulossa on myös erilaisia oluita, joita tuomme maahan amerikkalaisista pienpanimoista suoraan ilman välikäsiä, kertoo Fat Lizardin Tuomas Koskipää. –  Valikoima vaihtelee, mutta pyrimme tuomaan taproomiin sellaisia oluita, joita muualla Suomessa ei ole.

Panimon tunnusväriä vihreää on käytetty hyvin taproomin sisustuksessa ja asiakaspaikat jakaantuvat niin pystypöytiin, joissa on hauska istuskella oluen verran, kuin mukaviin looseihin, joissa iltaa voi viettää pidempääkin.

Fat Lizard -taproomissa on käytetty hauskasti hyödyksi oluisiin liittyvää kalustoa, sekä baarin lamput että vessojen lavuaarit on tehty käytetyistä oluiden terästankeista, vessassa käsienpesuhanojen ollessa oluthananokkia.

Fat Lizard -taproom on auki keskiviikosta lauantaihin klo 14-22.

https://juomaposti.fi/aateloi-itsesi-olutdiplomilla/