Eräsmies: Maku Brewing – Session IPA 5,2%
syytä tarkistaa mistä se sana session siihen eteen oikein tulee. Session IPA on alunperin kehitetty juuri vastapainoksi alati kasvaville alkoholiprosenteille, niin nyt sitten pojat päräytti tehdä 5,2% version mikä on aivan päinvaistainen suunta Session IPA:lle. Tätä ei voi sessioniksi kutsua edes hyvällä tahdolla. Onhan tämä iso pudotus Maku Brewingin edelliseen IPA:n joka oli sellainen 7,3% mutta camoon, joku roti hei tuohon nimeämiseen silti.
Tuuhea 3 sormen vaahto. Väri on hailakan keltainen sekä aavistuksen samea, kuplii lasissa iloisesti. Tuoksussa on hedelmää aika kivasti, sitruksia ja ananasta, hiukan yrttisyyttä. Tuoksua löytyy oikein mukavasti eikä sitä tarvitse kauheasti edes etsiä.
Suutuntuman on sitten aika pehmeä, omaan makuun katkerot on suorastaan hellät. Yrttinen ja greippinen liitto jää kitalakeen kutkuttamaan. Hienoisesti makea mutta suuta kuivattava olut ja helppo IPA ilman sen kummempia ylläreitä. Monille voi olla vähän turhankin tanakat katkerot. Tahtoo olla sellainen humalapelletin raaka maku sekä tiukka havuisuus ja se meinaa suuhun jäädä, mutta onpahan vahvan makuinen IPA.
Etiketistä plussaa, miinusta siitä että ei ole session ipaa nähnytkään
Mistä: Saatu panimolta






