Bönthöö bönthöö: Helsinki – sosiaalinen meininki

Kun jotain aloittaa, niin se pitää viedä loppuun asti. Hävitin tosiaan puhelimeni männä viikolla— ja sen mukana katosi kasa kuvia sekä tekstiä. Ja kyllä, oma vika kun en ollut niitä pilveen tallentanut. Oma vika toki muutenkin. Yhtä kaikki, sain onnekseni sovittua uuden kuvaussession Olli Majasen kanssa tulevaan Olutpostin juttuun liittyen päivää ennen deadlinea, joten matka vei taas Helsinkiin. Samalla sain myös Panimo HIMAn yhteyshenkilöltä uudet arvostelupullot kahvistoutia, joten kiitos molemmille herroille ymmärtäväisyydestä.

Kun kuvat oli saatu napsaistua, pullot haettua ja Pieneen vietyä muutamat lippuset sekä lappuset, päätin vetäytyä oluen äärelle lämmittelemään. Kitty’sin nahkasohva oli todellisuutta.

Põhjalan— etsikkoaika tuntuu olevan menneen talven lumia (voisikohan se kevät alkaa jo kohta!?), sillä päämäärätön erikoisuuden tavoittelu on vallannut eestiläisten mielet. Toki panimo kasvaa koko ajan ja Viisi tähteä -lehden mukaan uutta “oluen elämyskeskustakin” on tuloillaan, mutta silti.

Kaikesta huolimatta päädyin tilaamaan Briisin, sillä muutakaan uutta ei tarjolla ollut. Ilmeisen uusi IPA, sillä atk ei juuri tuotetta vielä tunne. Maustekavalkaadissa oli ainakin puolukkaa, ehkä muutakin, mutten nyt piruksenikaan muista, mitä liitutaululla seisoi. Maustettua olutta siis joka tapauksessa, niin että— puritaaneja varmasti puistattaa.

Briis tuo mieleen samaisen panimon Suomen markkinoille tehtaillun Roudan. Marjaisa, hieman jopa hapan tuoksu, jossa maltainen makeus oli silti läsnä. Maku seikkaili suohaudalla, johon on kuopattu marjaisaa kirpsakkuutta, sitrusmaista raikkautta sekä toffeemaista makeutta. Jälkimaussa myös jotain rikkinäistä— rikkimäistä, ehkä salmiakkiakin? En jaksa nykyään yhtään tämmöistä.

Pari seuraavaa tuntia meni mukavissa ja ei-ihan-niin mukavissa merkeissä, joten pikakelataan mies kohti Vaasankatua. Pien-Erkki oli saanut appeensa haarukoitua elimistöön Tuk Tukissa, joten siirsimme tapaamisen Paneman tiskille. Kuulemma jotain ISOA piti olla tuoreeltaan tarjolla.

Ei muuten ollut, sillä tulimme ennenaikaisesti. Erkki jäi odottelemaan fixiään, minä päätin vanhana juoppona tilata jotain kevyttä alkuun. Ice Beaverista en ole kuullut aikoihin mitään muuta kuin, että sain heiltä hemmetin hienon huppupaidan. Kiitos siitä, Jussi. Olutpuolella edellinen maisto taitaa kuitenkin olla vuodelta 2016.

Nyt kuitenkin kun oltiin firman osaomistamassa paikassa, niin päätin tilata käkipanimon 8-prosenttisen— DIPAn, koska luulin sen olevan ihan uusi tuote. Virhe. CoolHeadin tiluksilla pantua tupla-IPAa oli kuulemma ollut jo kesällä tarjolla Beergerissä (Ice Beaver mukana tässäkin kesäravintolassa)— ja maun perusteella kyseessä oli todennäköisesti sama erä.— Rusinaa, toffeeta, lahoa sitruspuuta, heikkoa katkeroa ja viinaa. Perin ikävä tuote.

Paikalle purjehtinut seurapiiriblogisti Arde oli jo tilaamassa samaista Ice Beaveria, mutta kehotin jättämään väliin. Kannattaa muuten lukaista myös, mitkä miehen mietteet olivat tästä sosiaalisesta tilanteesta.

Pettymykset saatiin huuhdeltua onneksi alas sillä (Erkin) paljon odottamalla oluella, Mikkellerin Riesling Peoplelilla. Nimestä varmasti voikin näppärimmät nettimatlockit päätellä, että Rieslingiä on keittoon käytetty, mehumuodossa ymmärtääkseni. Ja rypäle hallitsikin NEIPAn aromimaailmaa nätisti. Kuivahkoa valkoviinimäisyyttä ja trooppista hedelmäisyyttä kivassa sekamelskassa, joskin loppua kohden kokonaisuus alkoi hieman vesittymään. Vaikka prosentteja löytyi 6,7, niin runkoa olisi kaivattu taustalle. Ehkä saksalaisen Motel-panimon tyyliin tuplaversio olisi ollut paikallaan.