Bissehai: Kolme Nopeeta: Sonnisaari Humalaja, Kuula ja Juomahammas II

Eräänä iltana ammoisina aikoina astelin, muistaakseni vielä silloin Iso-Roballa sijainneeseen, Black Dooriin ja näin listalla Sonnisaaren panimon. Pienissä kopsuissa varmaan tuumasin, että onpa tyhmä nimi panimolla, ja olutkin lienee maatalousoppilaitoksen panokurssin harjoitustyön tasoa, joten jätän tällä kerralla väliin. Olin varmaan niihin aikoihin kokenut pettymyksiä tuoreilta suomalaisilta panimoilta. Jo heti seuraavana päivänä tajusin virheeni, mutta silloin oli auttamattomasti myöhäistä ja kegit juotu tyhjäksi. Tästä viisastuneena olenkin pyrkinyt nauttimaan Sonnisaarta,— kun tilaisuuksia on siunaantunut. Pääkaupunkiseudulla se tapahtuu valitettavan harvoin. Pilsnereiden taistossa Sonnisaaren kauppavahvuinen versio maistui oikein kelvosti.

Panimo tuntuu keränneen pientä pöhinää ympärilleen, ja heidän twitterinsä mukaan— Humalajaa oli jopa Kööpenhaminassa Mikkellerin baarissa tarjolla, mikä on minun kirjoissani hieno saavutus. On toki myös mahdollista, että ukot pyörivät pitkin Köpiksen katuja kegit mukanaan ihan huvin vuoksi, mutta sitä arvostaisin ehkä vieläkin enemmän. Alko on onneksi päivittänyt verkkokauppansa 2000-luvulle (sille vuosikymmenelle), ja onnistuin tilaamaan kolme Sonnisaaren pulloa ihan melkein kotiovelle, Joten pullot auki, ja katsotaan mitä niistä löytyy.

Humalaja IPA 6,7 %

Ensimmäisenä vuorossa on pienimuotoiseksi ilmiöksi muodostunut Humalaja NEIPA. Lurautan juoman lasiin sen enempää miettimättä, ja viimeisinä liruina lasiin humahtaa kunnon kasa sedimenttiä. Hitto, miksei tullut mieleen varoa?! Olen kerran aikaisemminkin tätä juonut, mutta silloin en muista vastaavaa ilmiötä, joten yksittäisen pullon ongelmasta varmaankin kyse. Tuoksu on yllättävän pliisu, mangoa ja häivähdys hiivaisuutta (johtunee juuri tuosta ylimääräisestä aineksesta). Maku on hedelmäinen, silkkinen ja humala hiipii vaivihkaa takavasemmalta ja antaa mukavan puraisun noussen juuri sopivalle tasolle ottamatta koko palettia haltuun. Havumetsäinen raikkaus jää kielelle hyväksi toviksi. En tiedä kuinka tuoreesta yksilöstä on kyse, mutta parasta ennen -merkintä vihjaisi parikuukautiseen. Uskoisin että tämä olisi tuoreena, ilman sattumia, pykälän parempi. Nytkin suomalaisten ipojen kärkipäätä, mikä toki kertoo myös suomalaisista ipoista.— 

Kuula on imperial pale lager, joka tyylinä on omaan makuun ollut vähän turha. Lagerin päälle rullattu töräytys humalaa, ja siinä on perinteinen oluttyyli tuotu nykypäivään? Ei. Annetaan Kuulalle kuitenkin mahdollisuus, varsinkin kun Arde blogissaan ylisti tätä. Olut on todella kaunis. Ylväs pronssinen väri. Selkeä ja puhdas. Vaahto on paksu ja kestävä. Todellinen ilo silmälle. Tuoksussa on jotain mitä en tunnista, jotain erikoista. Ei epämiellyttävää, mutten vaan saa siitä kiinni. Jotain makeaa. Ehkä oluen kauneus sekoitti pään. Maussa lagermaisuus jää taka-alalle ja askeleita kevyesti maltaisen DIPA:n suuntaan on havaittavissa. Raikkaan pihkainen humalointi pelaa hienosti yhteen hyvän rungon kanssa. Tätä tulee varmasti juotua jatkossakin. Tällä kertaa tajusin jättää sedimentit pullon pohjalle, vaikkakin sitä oli selkeästi vähemmän kuin Humalajassa.

Sonnisaari vakuuttaa. Ihan siellä ei vielä olla, mutta suomalaisten panimoiden kärkeä tällä kattauksella se on. Pohja on kunnossa. Se viimeinen askel vielä, ja Sonnisaaressa on tuotteiden puolesta potentiaalia olla ihan kansainvälisen tason tekijä. Jos nyt pitäisi veikata Suomen ykköspanimoa 2020, veikkaisin Sonnisaarta.