Arde matkustaa: Oluen perässä Länsi-Australiassa

14.05.2024 / Kirjoittaja olutpostimestari / Kategoriat: Matkailu, Olutposti

Arde Arvioi -blogista tuttu Ari Juntunen suunnisti pariksi viikoksi Länsi-Australiaan. Lue Arden matkapäiväkirja!

“Aloitin olutmatkailuni suunnittelemalla joka onkin olutmatkailun kiehtovimpia vaiheita. Nyt käytettävissä oli kaksi viikkoa. Viikko yhdessä kaupungissa riittää minulle, ja selvisi, että Perthissä ja Fremantlessa olisi riittävästi olutkohteita viikoksi. Kaikki muut Länsi-Australian kaupungit ovat pienehköjä, joten niissä ohjelmaa olisi vain päiväksi tai pariksi. Päädyin viipymään toisella viikolla kaksi yötä Busseltonissa ja Margaret Riverissä.

En ole olutharrastajana varsinaisesti tikkaaja tai reittaaja, mutta tykkään kokeilla aina uusia oluita. Siis täydellisen oluen päättymätöntä etsintää. Olen tavallaan bernsteinilainen olutharrastaja: tärkeintä on liike, ei päämäärä. Olutmatkailussa se tarkoittaa, ettei tavoitteena ole juoda kohdealueen kaikkia oluita, tai edes käydä kaikissa panimoissa. Mutta mielellään kaikki matkapäivät saisivat olla täyteläisiä, ja erilaisia oluita pitäisi olla riittävästi tarjolla. Näillä periaatteilla lähdin matkaan.

Perthissä kiertämässä

Perth on iso kaupunki, 2,2 miljoonaa asukasta ja 80 % Länsi-Australian osavaltion väestöstä. Se on maailman eristynein metropoli, sillä lähin yli 100 000 asukkaan kaupunki on Adelaide yli 2000 kilometrin päässä. Perth on levittäytynyt laajalle, ydinkeskusta Swan-joen rannalla on varsin pieni, vain muutaman korttelin kokoinen. Korkeiden tornien lomassa on säilynyt joitakin vankien tekemiä rakennuksia brittikolonisaation ajoilta.

Olutkohteita Perthin Central Business Districtissä on suhteellisen vähän. Paraatipaikalla pienellä saarella on Little Island Brewing ja rautatieaseman lähistöllä Adelaide-lähtöisen Pirate Lifen haarapanimo, joka on nykyään Asahin omistuksessa. Craft-baareista ehkä paras on nimeltään geneerisesti Beer Corner. Juovan kaltaista kokoavaa huippubaaria ei kaupungissa ole, joten olutharrastajan kannalta selvästi parhaita kohteita ovat panimojen taproomit. Toisaalta pienpanimo-oluita on kohtuullisen hyvin random-baareissa ja ravintoloissa, paremmin kuin Helsingissä. Oma majapaikkani ensimmäisen viikon ajan oli Nightcap At Belgian Beer Cafe, eli hotelli belgiolutbaarin päällä. Baarissa oli mukavasti belgialaisia oluita, mutta niitä ei tietenkään tänne asti kannata tulla juomaan.

Little Island Brewing, Perth

Perthin keskustan olutkohteet rivakka harrastaja tsekkaa päivässä tai parissa. Parhaat taproomit ovat 2-10 kilometrin säteellä ytimestä. Tykkään yleensä kävellä kaupungeissa ja 2-3 kilometrin siirtymät kohteiden välillä ovat rutiinia. Jo tällä menetelmällä laadukasta olutohjelmaa riittää lähes viikoksi. Ongelmana on Perthin ilmasto, sillä ensimmäisenä päivänä lämpötila oli 36 astetta. Onneksi Perthissä on toimiva julkinen liikenne, ja lähijunilla pääsee erittäin lähelle useita kohteita. Liikkuminen on halpaa: päiväkatto on noin 10 AUD, eli kuudella eurolla voi ajella rajattomasti kaupungin alueella. Keskustassa on jopa ilmaisvyöhyke, eli muutamien lähiasemien välillä liikkuminen on ilmaista.

Amerikkalaiskaupunkien tapaan Perthissä on karumpi alue rautatiekiskojen toisella puolen. Sen nimi on Northbridge, joka on gentrifioitu baarialueeksi Helsingin Kallion tapaan. Ja Kallion tyyliin Northbridgekään ei ole kovin hyvä craft-alue. Siellä on kuitenkin Northbridge Brewingin taproom. Varsinaisen panimon nimi on Beerland, jolla on toinen toimipiste Perthin pohjoisessa Hillarys-lähiössä. Kuumana ensimmäisenä päivänä vedin siellä täysipainoisen session, jonka sisältö ennakoi sittemmin yleisemminkin läntisen Australian tyypillistä craft-tarjontaa. Peruslagerin ohella pale ale hallitsee valikoimaa. Täysipainoinen seitsenprosenttinen IPA ei ole erityisen suosittu, ja suurin osa pale aleista on noin 5-6 prosenttisia. Vahvempiakin aleja toki löytyy, samoin pilsin ja bockin kaltaisia jalostuneempia lagereita. Tummatkin tyylit ovat yleensä kevyitä, ja imperial stoutit varsin harvinaisia. Soureihin en kiinnittänyt huomiota, mutta kohtuullisen vähän niitä oli esillä. Belgityylejä täkäläisetkään panimot eivät enää juuri harrasta. Australia ei ole halpa maa, mutta craft-olut on ehkä noin 30 prosenttia halvempaa kuin Helsingissä. Juomarahaa ei edellytetä.

Perthin City West -rautatieaseman välittömässä läheisyydessä on kaksi suurehkoa panimoravintolaa, Phat Brew Club ja Nowhereman Brewing. Phat Brew’n vahva (5,7 %) pilsner oli omituisen makea, mutta IPA-tyyliset paljon onnistuneempia. Mielenkiintoisin oli ehkä uusiseelantilaisen Superdelic-humalan pääroolittama Supaphitz-NEIPA. Superdelic tuli reissulla muuallakin vastaan, kyseessä on ehkä Nectaronin jälkeen seuraava NZ-hypehumala. Nowheremanin hanatarjonnasta erottui tynnyrikypsytetty barleywine Mr Otter’s, joka 13-prosenttisena ei helteessä ollut parhaassa kontekstissa, mutta laadukas panimo sekin.

Avauspäivän shokkihelteen jälkeen sää viileni kymmenkunta astetta, sopivasti kävelylenkeille East Perthissä. Little Island Brewingin palatsista The Island Brew House voi kävellä pari kilometriä aivan jokirannassa ylöspäin Swan Riverin mutkaan, jossa on massiivinen Long Neck Brewery. Kunnon sumukaljoja täälläkin, mutta ehkä ryhdikäs tummahko märzen jäi eniten mieleen. Long Neckistä voi jatkaa reippailua pohjoiseen pienimuotoisempaan Bright Tank Brewingiin. Siellä Chalkface Killah -niminen NEIPA oli reissun mehuisimpia heizejä, ja pilsner oli tyylinmukaisempi kuin Phatilla.

Bright Tank Brewing, Perth

Fremantlen olutmaailmaan perehtymässä

Parin päivän suurkaupunkilomailun jälkeen on mukava vaihtaa rytmiä ja Perthissä se onnistuu helposti puolen tunnin junamatkalla satamakaupunki Fremantleen. Fremantle tai lyhyemmin Freo on kompakti idyllinen pikkukaupunki, jossa on siirtomaa-ajan rakennuksia enemmän jäljellä kuin Perthissä. Aivan satamassa sijaitsee Gage Roadsin jättimäinen panimo ravintoloineen. Varsinainen pääpanimo on kaupungin ulkopuolella Palmyrassa. Gage Roads on ehkä suurin mantereen itsenäisistä valmistajista, joten se on tavallaan Australian Laitila. Oluet olivat hillityn tyylikkäitä, mutta eivät erityisen muistettavia.

Fremantlen sataman huvipuistopuolen ytimessä on toinen suuri panimoravintola Little Creatures, jota isännöi japanilainen Kirin. Lyhyellä kävelymatkalla Gage Roadsista voi hiljentyä AC/DC:n Bon Scottin patsaan juurella, Scott kun asui Fremantlessa vuodet 1956-70. Little Creaturesin oluissa on hieman enemmän särmää kuin Gage Roadsilla, join nyt(kin) pilsnerin ja hazy IPAn. Kolmas Fremantlen panimo edustaa sitten vastakkaista laitaa kuin hömäkät Gage Roads ja Little Creatures. Calamity’s Rod on Fremantlen keskustan tyhjälle tontille pariin merikonttiin värkätty panimopubi, jonka anniskelutila on ulkoterassia. Siis vähän samantyylinen ratkaisu kuin Vallilan Konepaja Biergarten, mutta tässä myös panimo. IPA ei ollut aivan reissun kärkitasoa, mutta arvostettavaa yritteliäisyyttä ilman muuta.

Gage Roads Brewery, Fremantle

Australiassa perinteisistä pubeista käytetään usein hotel-nimitystä. Taustalla on tietysti samanlainen historia kuin Britanniassa inn-sanalla, eli pubi on aiemmin toiminut majatalona tai hotellina. Siirtomaa-ajalta säilyneet australialaiset hotellit ovat usein koristeellisia, useampikerroksisia rakennuksia. Fremantlessa tästä on hyvänä esimerkkinä Sail And Anchor Hotel, jossa on toiminut pienpanimokin viime aikoihin asti. Panimoa ei enää vierailun aikana ollut, mutta hyvä olutvalikoima paikassa on edelleen. Reissulla törmäsin myös kahteen muuhun näyttävään perinnepubiin, Western Australian kultaryntäyksen ajalta olevaan Subiaco Hoteliin Perthin länsilaidalla ja Rose Hoteliin Bunburyn kaupungissa Perthin eteläpuolella.

Australialaiset ovat suhteellisen pidättyviä verrattuna vaikka irlantilaisiin. He eivät siis yleensä jututa baarissa muukalaista. Kun epäsosiaalisena en tee sitä itsekään, sosiaaliset tilanteet matkalla rajoittuivat pääosin lyhyisiin keskusteluihin baarihenkilökunnan kanssa.

Perthin olutsamoilua

Tiistaipäivänä Perthissä suuntasin junalla kaupungin kaakkoislaidalle Victoria Parkin kaupunginosaan. Boston Brewing skandinaavistyylisine ravintoloineen sijaitsee Denmark-nimisessä kylässä lähellä Albanyn kaupunkia Western Australian etelärannikolla. Paikassa oli mukavia oluita, joista Devilslide Red IPA jäi erityisesti mieleen tuntuvan katkeran jälkimaun takia. Näillä kulmilla on varsinainen panimokin Blasta Brewing lähellä Perth Stadiumia, joka on mantereen kolmanneksi suurin urheiluareena. Blastalla on varsin tilava beerhall ja parasta tarjontaa oli Strata-humaloitu tupla-IPA Unbridled Unicorn. Kokonaisuutena valikoiman taso jäi kuitenkin keskinkertaiseksi.

Boston Brewing, Perth

Kahtena viimeisenä Perth-päivänä ajelin junalla eri suuntiin paikkaillen aukkoja. Jokaisesta craft-baarista löytyi yleensä mielenkiintoista ennen kokeilematonta olutta, mutta kovin runsasta valikoimaa ei tullut vastaan. Ehkä mielenkiintoisin oli Besk-niminen monitoimitila Perthin länsipuolella West Leedervillessä, kävelyetäisyydellä sekä City Westistä että Subiacosta. Laadukas ruokaravintola, monipuolinen craft-tarjonta ja koko reissun paras olutkauppa. Tasmanialaisen Fox Fridayn west coast IPA oli kohtuullisen miellyttävää, mutta Brightstar-panimon doppelbock nostatti kulmakarvoja ratkaisuillaan. Brisbanen Range Brewingin tuplausva Double Dreams oli sitten sitäkin nautinnollisempi.

Panimojen taproomeista Golden West Brewing lännessä Subiacossa jäi tasoltaan vaatimattomaksi ja viereinen Subiaco Hotel oli baarinakin paljon viihtyisämpi. Siellä juomani Beerfarm-panimon 9,5-prosenttinen Imperial Haze oli turneen parhaita vahvoja sumuja. Perthin itälaidalla Maylandsissa Seasonal Brewing oli selvästi Golden Westiä laadukkaampi, mutta ei ikimuistoinen huippu sekään.

Roadtrip: Bunbury ja Busselton

Monet kiinnostavat olutkohteet ovat sellaisissa paikoissa, joissa on hankala vierailla ilman henkilöautoa. Oma ratkaisuni soolona vedetyllä roadtripillä on yöpyä sellaisissa lokaatioissa, joissa kävelyetäisyydellä on riittävästi olutkohteita. Yöpymispaikkojen välillä pysähdyn lounaalle soveltuvassa kohteessa, jonka jälkeen on siis vielä ajettava autoa. Oluen määrä riippuu sitten tietysti vahvuudesta ja siitä, kuinka kauan aikaa kuluu ennen ajamista.

Liikennettä oli suhteellisen paljon Perthin eteläpuolellakin. Ensimmäiseksi päiväksi en ollut mitään taukopaikkaa tiedustellut, sillä tarkoitus oli siirtyä vajaan 200 kilometrin matka mahdollisimman pian Bunburyyn. Noin 40 kilometriä ennen kaupunkia huomasin kuitenkin kyltissä panimomainoksen, jossa mainittiin lounaskin. Oli jo nälkäkin, joten kurvasin sivuun hiekkatielle, jonka päästä löytyi Old Coast Road Brewery golf-kentän laidalta. Isohko rakennus, tilava taproom, jonka yksi seinä oli auki ja anniskelutila jatkui suurena terassina. En sitä vielä tässä vaiheessa tiennyt, mutta samanlaisia rakenneratkaisuja löytyi sitten toistuvasti maaseudun panimoravintoloissa. Paikan IPA oli ihan mukavaa ja kanaburger massiivinen.

Bunbury on nätti kaupunki Intian valtameren rannalla, asukkaita noin 75 000. Froth Craft Bunbrewery -panimolla, hanavalikoiman 20 oluessa riitti yhdelle illalle virvokkeita. Suuri näyttävä panimoravintola, jonka keskelle oli rakennettu saaribaaritiski laivan muotoon. Laadukkaita oluita, joista parhaiten mieleen jäi Iron Curtain -niminen balttiporter ja Frazed And Confused NEIPA. Toinen Froth Craft -panimo on Western Australian luoteiskulmassa Exmoorissa.

Froth Craft Bunbrewery, Bunbury

Seuraavana päivänä jatkoin Busseltonin ohi lähelle Naturalisten niemenkärkeä Eagle Bay Breweryyn. Näyttävä näköala panimorakennukselta kukkulan laella, paljon asiakkaita lounasaikaan lauantaina, itse valitsin täällä tuoretta kalaa ja NEIPAa. Uusiseelantilainen Manilita-humala tuli ensi kerran vastaan. Joku paikallinen julkkis saapui lounaalle helikopterilla etupihalle, joten kyseessä oli varmaan niin sanotun paremman väen taproom. Rento tunnelma kuitenkin.

Peruuttelin sitten taaksepäin yöpymispaikalle Busseltoniin, joka on varsin turismipainotteinen pikkukaupunki. Rannassa on eteläisen pallonpuoliskon pisin puinen laituri ja kaikenlaista hupitoimintoa. Keskustan alueella on kolme-neljä olutkohdetta, jotka poikkeavat selvästi toisistaan. Googlen kartan mukaan huonekaluliikkeiden seassa on Homestead-panimobaari, joka ei kuitenkaan ulospäin näy mitenkään. Maatalousmarketin sisältä se kuitenkin löytyi. Hanassa seitsemän omaa olutta, joista heller bock oli aika mausteista ja makeaa. Rannalla on sitten Shelter-panimo valtavine oluthalleineen. Jengiä oli kovasti helteisenä lauantai-iltapäivänä, mutta pils oli aika mauton ja IPAssa liikaa hiilihappoa.

Shelter Brewing, Busselton

Toista maata on sitten Rocky Ridge Brewing, jolla on taproom Shelterin lähellä Busseltonin ranta-alueella. Varsinainen panimo on syrjemmällä sisämaassa. Sympaattinen taproom on sokkeloinen pienehkö tila, jossa yli 20 omaa olutta tarjolla. Tyylisuuntia kattavasti, laatu kohdallaan, ulosmyyntitölkeissä vielä lisää valinnan varaa, live-musiikkiakin. Rocky Ridge osoittautui koko reissun vakuuttavimmaksi panimoksi ja taproomissa tuli vietettyä pitkä sessio molempina Busselton-iltoina. Ryhdikästä pilsneriä ja Invisible Man -niminen tupla-IPA oli turneen kärkeä. Busseltonissa on myös kohtuullinen craft-baari Firestation.

Sunnuntailounaalle ajelin maaseudulle viinitarhojen keskelle viidakkomaiseen Wild Hop Brewingiin. Oluet erinomaisia, NEIPAssa täyteläistä mehuisuutta ja west coast IPAssa tasapainoa. Täältä ostin reissun ensimmäisen teepaidan, toinen vaateostos sitten samana iltana Rocky Ridgeltä.

Roadtrip: Margaret River

Margaret River on tietysti joki, mutta Margaret Riveriksi kutsutaan laajemmin seudun viinialuetta. Suurimmassa merkityksessä nimeä käytetään koko Länsi-Australian lounaisrannikosta Busseltonista Augustaan. Margaret River on myös alueen keskustaajaman nimi ja sinne majoituin kahdeksi seuraavaksi yöksi. Matkalla Busseltonista pysähdyin Beerfarm-panimolle, jonka oluita oli hyvin tarjolla jo Perthin baareissa. Nimensä mukaisesti Beerfarm oli tähänastisista maalaispanimoista rustiikkisin, pääosin pelkkää aaltopeltikatosta. Taproom ei kovin säväyttäviä oluita enää tarjonnut, parhaat olin ehtinyt tsekata jo aiemmin.

Beerfarm, Metricup

Itse Margaret River on sitten varsinainen turistikylä, käytännössä yksi katu, joka täynnä merkkitavaraliikkeitä. Taajamassa on vain yksi panimo, hieman yllättävästi, koska 30 kilometrin säteellä on toistakymmentä latopanimoa. Margaret River Brewhousekin on työnnetty hieman sivummalle säihkeestä joen toiselle puolen puiden suojaan. Täällä oli lopulta määritelty tarkasti paikallisten annoskokojen nimitykset. Eli pint on 570 ml, schooner 425 ml, middy 285 ml ja pony 140 ml. Näitä termejä käytetään koko Australiassa, mutta koot vaihtelevat osavaltiosta toiseen. Ponyyn törmää harvemmin, mutta muut termit kyllä tulevat tutuiksi matkailijallekin.

Brewhousella oli täyteläinen setti omia oluita, pääosin kirkkaita ja sameita IPA-tyylisiä. Vakuuttavin oli pelkästään australialaisella Eclipse-humalalla maustettu olut. Yllättävän monipuolisessa mausteisuutta ja hedelmäisyyttä yhdistelevässä IPAssa oli kantavuutta katkeraan jälkimakuun asti. Eclipse on ehkä jäänyt Galaxyn, Vic Secretin ja muiden australialaishumalien varjoon, mutta tässä se oli saatu toimimaan oikein hyvin.

Margaret Riveriä ympäröivät maaseutupanimot olivat ilahduttavasti auki alkuviikostakin. Tiistaipäivänä suuntasin lounaalle Black Brewingiin, vajaa puoli tuntia keskustaajamasta luoteeseen Wilyabrup-nimiseen kylään. Panimon yhteydessä on tislaamokin. Black oli ehkä koko reissun pramein panimokompleksi, pienen järven rannalla moniosainen moderni rakennus. Toisaalta mieleen tuli antiikin roomalainen palatsi patsaineen ja puutarhoineen. HBC 630 -humalaa esittelevä sumuolut toimi hyvin merenelävien kanssa ja kirkkaampi west coast IPA yhdisteli Strata-humalan amerikkalaista ja australialaista lajiketta onnistuneesti. Tästä tyylikkäästä panimosta hankin muistoksi päähineen.

Black Brewing, Wilyabrup

Vielä illansuussa vierailin Cowaramup Brewingissa samannimisen kylän laidalla, noin 15 kilometriä Margaret Riveristä pohjoiseen. Tämä oli Blackia tyypillisempi maaseutupanimo keskellä peltoja, pieni järvi täälläkin. Cowaramupissa oli varsin tilava taproom ja terassi, mutta oluttarjonta vaikutti suhteellisen vaatimattomalta.

Roadtrip jatkuu: Mandurah ja Mindarie

Reissun kahdeksi viimeiseksi yöksi siirryin lähemmäksi Perthiä. Mandurah on osavaltion toiseksi suurin kaupunki, noin 90 000 asukasta. Tuttuun tapaan pysähdyin lounaalle ennen kaupunkia pitkulaisen Lake Cliftonin rannalle Thorny Devilin panimoon. Varsin syrjäinen sijainti ja taproom karumpaa koulukuntaa, enemmän aaltopeltiä. Panimon sisällä ei ole edes istumapaikkoja, anniskelualueena on pelkkä terassi. IPA oli voimakkaan sitruksinen ja Sabro-humalalla maustettu tupla-IPA Devil’s Juice oli mukavan juotavaa. Thorny Devil jäi viimeiseksi maaseutupanimovierailuksi.

Mandurahin keskustan eteläpuolella majoituin Mandurah Quay Resortissa kaksikerroksiseen villaan, jossa oli kaksi makuuhuonetta ja kaikenlaista muutakin ekstraa. Pointti oli tietysti se, että resortin yhteydessä on craft-panimo Boundary Island Brewery. Karkeasti reissun panimot voidaan jakaa kolmeen luokkaan. Urbaanit panimot kaupunkien keskustoissa tai liepeillä, maaseutupanimot maatilojen ja viinitarhojen läheisyydessä ja rantalomakohdepanimot. Boundary Island ja viimeisen yön kohteeni Indian Ocean Brewery edustivat tätä kolmatta luokkaa. Boundary Island ei ole meren rannalla, vaan vieressä on Peel-Harveyn estuaari, jonkinlainen iso murtovesilaguuni Mandurahin eteläpuolella. Panimon oluet eivät olleet ehkä aivan reissun parhaita, mutta miellyttävässä ympäristössä kieltämättä keskinkertaisempikin kama putoaa. Parhaiten mieleen jäi Black Pearl Stout, kuivan hedelmäinen puhdas yksilö.

Viimeiseksi yöksi siirryin Mandurahista Perthin pohjoispuolelle Mindarien pieneen rantakylään. Lounaspanimona oli tällä kertaa Whitfords Brewing, joka on reissun avauspäivän Northbridgen sisartoimipaikka. Nyt panimo löytyi ison ostoskeskuksen yhteydestä. Osittain samoja Beerlandin oluita kuin Northbridgessä, mutta toimivat kalan kanssa hyvin. Sitten kamat Marina Hotelin poreammesviittiin ja matkan viimeinen sessio saman kompleksin Indian Ocean Brewingissa. Kymmenkunta omaa olutta hanassa, mutta kovin legendaarista tavaraa ei irronnut täälläkään. Edel Pilsin arvioin sentään turneen parhaaksi pilsneriksi. Tsekkasin mereen laskeutuvan auringon ja homma alkoi olla paketissa.

Vielä viimeisenä päivänä lounaspysähdys läheisessä Limestone Coast Brewingissa. Monet olutmatkailijat suosivat flighteja eli niin sanottuja lärvilautasia, siis 4-6 pientä erilaista annosta taproomin oluttarjonnasta. Itse en niistä välitä, vaikka useampia oluita siten pääsisikin kokeilemaan. Tykkään juoda yhdestä oluesta isomman annoksen. Limestonen baarimestari kertoi yllättäen, että he tarjoilevat lounasaikaan vain maisteluannoksia. Nielin pettymykseni, mutta onneksi oluet olivat ihan mukavia tässäkin muodossa.

Australian suuret kaupungit tuli näin tutkittua, turnauskestävyyttä riitti ja rundin jälkeinen fiilis oli miellyttävän tyytyväinen.