Vieraskynä: Suustaladattava – kaada ja kuvaa

Teksti ja kuvat: Matti Pesonen / muzzleloading

Voiko oluen ohessa oppia valokuvaamaan tai valokuvauksen myötä oppia oluesta? Vaikka olenkin ajautunut tilanteeseen hieman sattumien kautta, enkä edelleenkään tiedä, mihin harrastus on etenemässä, on vastaus kyllä. Ilman intohimoa olueen en luultavasti ymmärtäisi kuvaamisesta juuri mitään, ja toisaalta kuvien julkaisun myötä myös tietous itse ohrajuomista on kasvanut merkittävästi.

Olin alun perin liian laiska aloittaakseni olutblogia ja lähdin vain lisäilemään kännykällä räpsittyjä kuvia juomistani oluista Instagramiin asiaa sen enempää ajattelematta. Instagramin olutprofiilien kuvatulvassa havahduin kuitenkin nopeasti siihen, että vaatimustaso omille otoksille alkoi hiipiä korkeammalle päivä päivältä ja kuva kuvalta. Kuvauspärinöissään kun ei enää riittänytkään kuva pelkästä olutpullosta. Eikä oluesta lasissa pullonsa vieressä. Piti olla pullo vinossa, lasi vinossa, ylhäältä, alhaalta, lisävalaistuksella… Edelleenkään ei ole syntynyt blogia, mutta jonkinlainen harrastus silti.

Kuvathan voivat olla vaikkapa olutblogeissa toissijainen, joskaan ei merkityksetön asia, mutta itselleni asiaan kehittyi ainakin osittain päinvastainen lähestymistapa. Siis kuva edellä. Onnistuneen ja mielenkiintoisen kuvan ottaminen vaatii tietysti enemmän vaivannäköä kuin pelkkä keittiön pöydällä viritelty nopea otos, mutta olen pyrkinyt myös siihen, että juomasta irtoaa lisäksi jotain sanottavaakin. En kuvaa läheskään kaikkia juomiani oluita, enkä julkaise kaikkea kuvaamaani, sillä pääsääntöisesti vain maistuvimmat ja onnistuneimmat otokset ovat päätyneet julkaistaviksi, joten sikälikin oma tekemiseni poikkeaa useimmista blogeista.

Ei kulu viikkoakaan, ettenkö joisi itselleni entuudestaan tuntematonta olutta – tai useampaakin. Nauttisinko sen uuden tuttavuuden sitten rauhassa kotona vai pakkaisinko ensin kaksi repullista tavaraa mukaan ja siirtyisin johonkin paikkaan, jossa oluen voi kuvata ja vasta tämän jälkeen perehtyisin nektarin olemukseen? Joskus asiaa pitää harkita, mutta yleensä ei. Kotona kuvauspaikat on aika nopeasti kulutettu loppuun, ellei sitten keksi jotain lavastuksen tapaista. Käsillä olevista tykötarpeista olen kyllä joitain virityksiä rakennellut, mutta mieluiten kuvaan ulkona tai ylipäätään muualla kuin kotona. En omista studiolaitteita tai oikeastaan muutoinkaan kalliita kuvausvälineitä. Järjestelmäkamerakin oli itselleni entuudestaan lähes täysin tuntematon kapistus.

Siirtymä kännykkäkuvaamisesta järjestelmäkameran veivaamiseen kävi aika pian Instagram-kuvaamisen aloittamisen jälkeen ja samalla myös olutharrastukseni alkoi kasvattaa uutta muotoa. Skippasin automaattikuvausmoodin ja lähdin opettelemaan säätöjä kantapään sekä yrityksen ja erehdyksen kautta. Opeteltavaa siinä riitti ja riittää edelleenkin, mutta niin, toisaalta, onhan mukana aina olutta.

Digipokkarilla tai kännykälläkin kuvatessa oppii paljon valosta, valaistuksesta ja sommittelusta, mutta juuri kuvien julkaiseminen on ollut tässä opettelussa ratkaisevaa. Itsekriittisyyttä varmasti ruokkii se, että kuvan julkaisee kaikkien nähtäväksi ja silloin saattaa tapahtua myös kehitystä. Vanhoja otoksiaan selatessa voi vain miettiä, miten joku kuva, joka tuntui teknisesti niin onnistuneelta vielä hetki sitten, näyttääkin nyt kiinnostavalta kuin kilo koiranruokaa.

Eihän järjestelmäkamera olisi välttämätön väline tässä lajissa ja monille kännykällä tai digipokkarilla kuvaaminen toimii paremmin monestakin syystä. Itsellä kuvauskärpäsen surina kuitenkin vain yltyi, vaikka termit ja tekniikat olivatkin alkuun täysin hukassa. Alusta asti olen kuitenkin yrittänyt välttää kuvaamasta aina samassa kohdassa ja samasta kulmasta. Näitäkin olutkuvaajia on Instagram tulvillaan. Vaihtelevalla otteella, eri paikoissa ja valaistusolosuhteissa oppii nopeimmin, mikä toimii ja mistä suunnasta kannattaa edes yrittää.

Kuten varmasti missä tahansa kuvauksessa, myös tässä lajissa alkaa hyviä spotteja nähdä melkein missä tahansa. Joskus tiedän mennä jo ennalta valikoituneeseen kohtaan kuvaamaan, mutta useimmiten paikka löytyy vasta kun on jo aikansa kulkenut ja olut alkaa jo huutaa repussa. Joskus taas silmää miellyttävää paikkaa ei vain löydy millään tai hyväänkään maisemaan ei löydy sopivaa paikkaa pullolle ja lasille. Voipa myös sää muuttua kelvottomaksi tai valo loppua ja toisinaan on vain parempi palata kotiin – ja juoda Se Olut joskus myöhemmin.

Periaatteellinen aspekti

Oma tyylini ja konseptini julkaista kuvia on nykyisellään se, että liemi on oltava kaadettuna lasiin. Olisihan huomattavasti tehokkaampaa ja helpompaa kuvata vain pelkkää pulloa tai tölkkiä, mutta ei. Varsin usein näkeekin pelkkiä pulloja kuvatun mitä eksoottisimmissa paikoissa killumassa ja tietysti Photoshopilla saadaan bisset ja pullot leijumaan ties kuinka mielivaltaisesti. Vaikka osa näistä on todella taitavasti kuvattuja ja viimeisteltyjä otoksia, tulee mieleen kysymys, onko sillä edes väliä, onko kuvassa pullo olutta – vai ketsuppia.

En pidä tarkkaa lukua juomieni oluiden lukumäärästä ja muistiinpanojenkin tekeminen on vaihtelevaa. Välillä saatan kirjoittaa talteen pitkänkin kuvauksen, välillä sinne päin ja välillä pyrin vain nauttimaan oluesta tekemättä mitään ylimääräistä. Silti, jos kuvaan, kirjoitan lähes poikkeuksetta edes lyhyen kuvauksen, koska jotain rehellistä sanottavaa täytyy olla. En tosin jaksa kirjoittaa mitäänsanomattomista tai suorastaan epämiellyttävistä keitoksista ja vielä vähemmän jaksan käyttää aikaani julkaisun muotoilemiseen sellaisista.

Harrastuksen periaatteellista tasapainoilua pitäisi kuvata useamman ulottuvuuden kuvaajalla, mutta todettakoon asiasta vain seuraavaa: pitäisi saada maksimoitua hyvistä oluista nauttiminen ja saada otettua rajallisessa perheellisen ihmisen ruuhka-arjessa hyviä kuvia mielellään vain niistä hyvistä oluista. Vanha viisaus ”elämä on liian lyhyt huonojen oluiden juomiseen” muuttuu perin nopeasti todellisuudeksi, jos juuri purkitetun sommittelu- ja kuvaussession päätteeksi nielua kohti valuva aine osoittautuukin kelvottomaksi. Kaljakuvaajalla on hankalaa – niin kauan kuin kuvaamistaan oluista maksaa itse ja haluaa samalla maksimoida uusien oluiden tutkimismäärät. Nokkelana voisikin aina varautua kahdella pullolla; ensin testaa tuotteen laadun kotona rauhassa ja kuvaa vasta sen seuraavan kappaleen. Hyvin harvoin käytän tätä lähestymistapaa, sillä lannistua voi seuraavaksi siitä, että on tullut ostaneeksi kaksi pulloa, joista ensimmäisestä ei ole nautinnoksi, eikä sitä myöten seuraavasta kuvattavaksikaan.

Olutta ja ohdakkeita

Vaativinta ei omassa tapauksessani ole itse juomien ja juomalasien kuljettaminen erilaisiin paikkoihin, vaan enemmänkin se, että kuvauksen kohde on myös nautittava paikan päällä tai ainakin hyvin pian kuvaamisen jälkeen. Hedonismia kai se oluiden maistelu pääosin on, mutta kyllä hyvien kuvien vangitseminen on vaatinut varsin usein myös olosuhteiden sietämistä. Suomen talvi, Suomen kesä, mahallaan makoilua kivikossa, erinäsiä määriä rämpimistä kengät märkänä, hyttysiä, kärpäsiä ja tuijottavia ihmisiä… Mutta onneksi on aina olutta mukana!

On ollut tilanteita, joissa ei ole ollut sitä tai tätä valaisinta/heijastinta/filtteriä, jolla kuva olisi voinut onnistua, mutta silti olen pyrkinyt olemaan mahdollisuuksien mukaan kiinnostumatta kuvaukseen liittyvistä lukemattomista lisähärpättimistä, sillä opettelua riittää ilmankin. Kuvauspuolen investointejahan on helppo keksiä pitkä lista, mutta pelkona on, että se on suoraan pois juomapuolelta. Yritystä on joskus muutenkin ollut enemmän kuin osaamista ja mielessä siintänyt kuva ei lopulta vastannutkaan muistikortille päätynyttä otosta, oikeastaan ollenkaan. Tätä onneksi tapahtuu nykyään harvemmin eli jonkinlaista kultivoitumista saattaa olla meneillään. Sitten on myös otoksia, joista veto on hyytynyt aivan viime näppäimille, päätyen vain Instagramin luonnoksiin lojumaan. Viimeisin kerta kun kuvaajalle ei kaljaa herunut johtui tosin siitä, että muutaman koekuvan jälkeen olut oli kaadettu lasiin ja ennen laukaisunapille ehtimistä koko lasi luisui jäiseltä kiveltä talviseen puroon.

Samansuuntaiset ongelmat lienevät muillakin luonnossa kameran kanssa liikkuvilla. Se hetki sitten mahtavana hehkunut ilta-auringon pehmeä valo ehtii painumaan metsän taakse tai massiivinen pilvilautta purjehtii sen niin mykistävän kauniin auringonlaskun ja kameran väliin juuri ratkaisun hetkillä. Luontokuvaajan olutharrastus ei kuitenkaan kärsine (välttämättä) siitä, että lämpimässä kesäillassa äärimmäisen tarkan sommittelun ja säätämisen päätteeksi juoma ei enää ole optimaalisessa nauttimislämpötilassa tai siellä päinkään. Session päätteeksi ovat kuvattavat olleet useammin aivan liian kylmiäkin heti nautittavaksi, mutta siitä on selvinnyt lasia käsissä lämmittämällä, jos nyt ovat kädet olleet yhtään olutta lämpimämmät. Talvella meren rannalla puhaltava tuuli ei nimittäin välttämättä anna kuvaajalle tilaisuutta nauttia, eikä sisätiloihinkaan aina ole välitöntä pääsyä, joten kannattaa valita ainakin riittävän lämmittävä olut mukaan.

Välillä tulee hetkiä, jolloin harrastus ei kiinnosta tai tuntuu, että ei ole enää mitään uutta annettavaa, eikä ole uusia kuvausideoita, mutta kertaakaan ei ole tarvinnut kuvaamaan pakottautua. Luonnossa liikkuminen on toki itsessäänkin mukavaa ja saahan ohessa myös kevyttä liikuntaa. Rasituksen taso riippuu tietenkin kuvauskohteesta, sinne siirtymistavasta, kannettavasta tavaramäärästä ja kuvan sommittelusta. Pari kertaa olen itse keksinyt esiintyä kuvissa ja silkkaa ammattitaidottomuuttani päätynyt ottamaan kolmattakymmenettä kuvaa ja saanut juosta yhtä monta kertaa itsensä sommitelmaan ja takaisin tarkistamaan tulos kameran näytöltä. Ja toki on pitänyt välillä muistaa käydä hämmentämässä vaahtokukkaa oluen pinnalle.

Kuvattavan oluen ja kuvauspaikan valinta, itse kuvaus, kuvien jälkikäsittelyt ja julkaisun kirjoittaminen vaativat oman työpanoksensa. Kuvatekstit ovat suurelta osin omien aistimusteni tulkintaa, mutta vaativat aina myös jonkin verran taustatyötä. Pakkohan julkaisuihin ei olisi kuvauksia kirjoitella, mutta luonnollisesti juoman analysointi on iso osa olutharrastusta, josta riittää ammennettavaa myös kotiolutkommuunissa hääriessä tai ihan vain muiden olutintoilijoiden kanssa samaan pöytään päädyttäessä.

Vaikka olutkuvaus alkoi lähinnä itse olutharrastuksen sivutuotteena, voisin väittää juuri kuvien julkaisemisen antaneen paljon takaisin oppimismielessä. Seuraan monenlaista muutakin mediaa oluttapahtumista, oluen valmistuksesta ja ihmisistä sen ympärillä, mutta asiasta lukeminen tai kokemastaan kirjoittaminen vaikuttavat kotelossa eri tavoin. Tarjolla on rajaton määrä uutta asiaa, opittavaa, kuvattavaa ja juotavaa, joten työsarkaa riittää. Entä se täydellinen olut? Ja täydellinen kuva? Ehkä ne vielä kohtaavat.