Tuopillinen: Alkon käsityöläisoluet 2019: Ruskeat ja mustat alet
Alkon jo monta vuotta kestänyt klassikko on helmi-maaliskuinen käsityöläisoluiden viikko. Aloittaessaan idea oli upea, melkein jokaiselta kotimaiselta panimolta tuli siihen olut. Mutta niin. Ikävä kyllä vajaan parinkymmenen oluen kertajulkistus ei enää hirveästi päräytä maassa, jossa on yli sata panimoa, etenkin kun monopolin muukin olutjulkistelu on lakimuutoksen jälkeen kuihtunut kuin pyy maailmanlopun edellä.
Mutta katsellaan nyt. En kohtalon armottomuudesta johtuen päässyt tänä vuonna Alkon käsityöläisoluiden pruuviin, mutta muutaman hommasin. Otin lähinnä niitä mitkä eniten kiinnostivat, eli käytännössä tämän hetkisen mieltymyksen mukaan maltaisempia oluita. Tarjolla olikin kaksi brown alea ja lukuisia imperial stouteja. Tässä arviot muutamasta.
Huom. Maistelin näiden lisäksi Makun West Coast IPAn joka oli tyylissään varsin valittamaton tapaus. Myös settiin muuten sopiva Ruosniemen Salted Caramel Vuorineuvos— jäi hankkimatta, koska se on ollut männäaikoina pk-seudulla ravintolojen hanassa. Siitä voi todeta, että ehdottoman herkullista kamaa. Jopa Ruosniemen paras.
Ostin paremmalle puoliskolle myös Flying Dutchmanin Little Red Corvette Riding Hood Red Wine Sourin. Se oli hyvä, äärimmäisen loistavasti tasapainotettu, mutta yksiulotteinen ja vähän tylsä hapanolut. Hapanoluiden Avengers-leffa. Ei se Oscareita voita, mutta hyvin tehty ja viihdyttävä.
Laitila Brown Ale—
Tämän lähetti panimo kotiin asti. Olisin silti ostanut, sillä brown alea pitäisi tehdä enemmän. Makeaa, karamellista ja viljaista tuoksua. Maku on sokerisen työntyvä, ruskean toffeemaltainen. Periaatteessa hyvä, mutta jotenkin imelän Newcastle Brown Alen puolelle menevä. Vaikka NBA toki on lajin klassikko, on se myös ehkä sokerien ja väriaineiden kanssa se pahiten pahoinpidelty tapaus, joka ei oikeastaan ole niin kovin hyvää.
Ohut ja karkean maltainen tuoksu. Kokonaisuus maistuu vahvemmalta kuin prosentit lupaavat. Jotenkin liukkaan alkoholinen tunne viisiprosenttisen perusoluen päällä. Ei missään nimessä mikään kovin vahva, mutta juuri semmoinen mikä häiritsee pullon viimeisen desin kanssa.
Hankala tuomittava. Tavallaan ihan hyvä maltainen olut, joka brown aleksi on helposti tulkittavissa. Mutta toisaalta hyvin pinnallisen liukas, liiankin makeaksi ja lagermaisen kovaksi jäävä tulkinta, joka varmasti toimii joidenkin ruokien kanssa, mutta ei juuri itsenään.
Suomenlinnan Wrede Brown
Raikas, humalaetinen tuoksu. Suorastaan sitrumainen olematta sirtusmainen. Raikas yrtti ja kukka. Vähän pihkaakin.
Pehmeä kuin taivas. Tekisi mieli sanoa muhkea, mutta kun tämä ei ole muhkea. Vaan juuri sopivan paksu ennenkuin se tuntuu pehmeältä. Täydellisen juotava suutuntuma. Upea suoritus.
Maku on ronskimman paahteinen kuin Laitilalla ja selkeästi vähemmän siirappisen makea. Tasapainoista maitosuklaata. Makeutta leipäisen toffeista makeutta on, mtuta hyvin tasapainossa sen miedon katkeron kanssa niiin, ettei jälkimakuun jää oikein kumpaakaan. Kuin kaksi tasapainoista keskisarjan painijaa ottaisi yhteen ja lopulta kättelisivät, että tää oli hyvä matsi, jättäen katsojan ihmettelemään kumpi voitti. Hieno olut!
Sitten astetta tummempaan kamaan.
Malmgård Vintage Imperial Stout—
Malmgård / Saimaa konklaavilla on ollut juonikas lähestyminen käsityöläisviikkoihin. Kun olueen laittaa sanan vintage ja vuosiluvun, niin toki niitä menee kypsyttelijöille enemmän kuin yksi. Ja hinnankin voi hilata koko erän kalleimmaksi. Ainakin itse höyrähdin tähän ja ostin näitä suoraan sokkona kaksi. Toisen juotavaksi ja toisen kypsymään.
Noh, liekö tästä edes siihen kypsyttelyyn, katsotaan.
Kaunis olut. Suuri ruskea vaahto mustan oluen yllä. Tuoksussa kuivaa tervaa, hiven kahvia, jonkinlaista puumaisuuttakin taustalla. Kuin palanut talo ohrapellolla. Takajuntturassa myös vihannesta, metsää, hiven pahviakin. Tuoksu ei varsinaisesti hurmaa, mutta ei se epämiellyttäväkään ole.
Pehmeä, muhkea tuntuma. Suklainen, suht hyvin tasapainotettu kokonaisuus maultaan. Suklaaliköörikonvehtia, parin hörpyn jälkeen hieman turhankin paljon makeutta, mutta yrttistä katkeroa sen tasapainoksi sentään melko hyvin. Muutaman vuoden kanssa voi ottaa hyviä barley winemäisiä nahkaisia ulottuvuuksia. Nyt ok pohja, eli vähintään toiveajattelu vintage-oluen paranemisestä on kova, mutta mukana on vähän häiritseviäkin elementtejä, joiden toivoisi hautuvan pois korostumisen sijaan. Jännällä eletään.
Mufloni Kauramoottori
10% kauralla jatkettu imperial stout. Kauran tarkoitushan on tuoda olueen pehmeyttä ja tuhtiutta.
Upean näköinen ölvi. Isohko tiivis vaaleanruskea vaahto. Pikimusta olemus muuten. Tuoksussa lähinnä raikasta yrttistä humalaa ja suklaista paahtuneisuutta, mutta miedohko tuoksu. Hitunen palanutta leipää.
Todella muhkea, superpehmeä olut. Suutuntumaa kuvailisin lähimmin sanalla ihana. Maultaan todella suklainen, palainella kahvisilla sivuvimmoilla. Häivähdyksiä tervaa ja öljyä. Sellainen hieno teollisvallankumouksen maku. Maistuu 1860-luvun Yorkshireltä. Alkoholia himppu takana, volttejakin sentään on aika paljon. Jälkimaku mausteista paahdetta, ja makeaa mallasta joka jää tahmaamaan huulia.
Todella hieno olut. Yksi parhaita juomiani kotimaisia vähemmän jenkkityylisiä imperial stouteja. Jos tuoksu palvelisi lisää ja loppumaku olisi säiväreen vähemmän makea, olisi viimeisen päälle. Hieno silti.
