Tulevaisuuden näkymät 2019

Loppuvuodesta 2018 Olutposti kyseli olutalan vaikuttajilta tulevaisuudennäkymiä kuluvalle vuodelle. Miten onnistuivat ennustukset käydessämme kesäkuun alkua 2019?

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehdessä 4/2018.

Vuosi 2018 oli huimaa menoa suomalaisella olutalalla. Panimojen määrä rikkoi sadan panimon haamurajan, oluttapahtumia oli enemmän kuin koskaan ja uusia oluita tuli kaikissa mahdollisissa tyyleissä niin isoilta kuin pieniltäkin panimoilta. Mutta jatkuuko kiivas kasvu ikuisesti? Olutposti pyysi alan ammattilaisia ja vaikuttajia ennustamaan, miltä näyttää olutvuosi 2019 Suomessa.

Mitä kuuluu suomen panimoille 2019?

Suomessa alkaa olla niin paljon valtakunnallisesti tuottavia panimoita ja kilpailu niin kovaa, että siihen markkinaan mukaan meneminen on hankalaa. Amerikasta mallia: Enemmän ja enemmän pieniä panimoita, jotka myyvät lähelle. Suomessa on 700 leipomoa, joista suurin osa on ihan pieniä perheyrityksiä ja nimenomaan myyvät ihan lähelle. Olut ei loppukädessä eroa leivästä.
– Pietari Kruus, Tuotekehitys, Cool Head Brew

Suomeen mahtuu vielä runsaasti uusia panimoita. Kaupallisesti paras menestymisen mahdollisuus on niillä perustettavilla uusilla panimoilla, jotka sijaitsevat sellaisessa paikassa, jossa on luontaista kysyntää ja ihmisvirtoja. Paikalliset panimoravintolat lienee tulevaisuuden suuntaus täälläkin. En usko laajamittaiseen isot ostavat pieniä –ilmiöön, mutta toki joku yrityskauppakin voidaan ehkä nähdä.
– Olli Heikkilä, Markkinointijohtaja, Olvi Oyj

Pienpanimoiden määrä jatkaa maltillisesti kasvuaan, mutta ns. sopimuspanijoiden lukumäärä tulee kasvamaan ehkä voimakkaammin vireän kotipanoskenen siivittämänä. Lukumääriä on vaikea sanoa, mutta jos nyt melko maltillisesti sanottaisiin, että vuoden 2019 lopussa Suomessa olisi enintään 120 panimoa. Ulosmyyntioikeus varmasti elävöittää panimoskeneä. Avataan myymälöitä ja kehitetään muutakin oheisohjelmaa siihen panimon kylkeen.
– Harri Metsäjoki, Reittausblogisti, Reittausblogi

Moni pienpanimo on tällä hetkellä taloudellisesti haastavassa tilanteessa ja en näe tilanteen helpottuvan. Tarjonta ylittää kysynnän. Pelastus saattaisi olla alueellisen ylpeyden ja paikallisen kulutuksen kasvu. Nyt pienpanimoiden myynti kasaantuu liikaa kaupunkikeskuksiin, joissa kilpailu on kovaa. Lisää pienpanimoita on tulossa, mikä kiristää kilpailua entisestään. En näe isoilla panimoilla tulevan ostobuumia pienpanimoiden suuntaan, jakeluyhteistyötä lain niin salliessa tullaan varmaan jatkossakin näkemään.
– Henrik Larkio, Category and Sales Channel Lead, Servaali Oy

Pienet panimot yhdistyvät ja tekevät yhteistyötä jollain tapaa enemmän, jos verottaja helpottaa. Pienempiä ja niitä, joilla tuotanto ei ole ollut kunnossa tippuu pois, kun niiltä alkaa loppua rahat kesken. Se on kallis harrastus! Kyllä myös isot alkavat ostaa pieniä pikkuhiljaa, otetaan Amerikasta mallia. Uusiakin tulee, yrittäjiä riittää. Tilaa kyllä on.
– Mikko Yli-Hukka, Konsulentti, Olutravintola Pikkulintu

Mikä on ensivuoden hittityyli?

NEIPAn ja hapanoluiden vastapainoksi nousevat elegantimmat ja hillitymmät tyylit, jopa samojen tyylilajien sisällä. Käytetään hennommin mausteita tai ei lainkaan mausteita. Esim. Brut IPA, jonka näen kysynnän muodostamana tyylinä. Myös maustamattomat sourit ja tämäntyyppiset oluet nousevat. Toivoisin, että panimot käyttäisivät myös enemmän tynnyreitä oluenvalmistuksessa Suomessa.
– Pietari Kruus, Tuotekehitys, Cool Head Brew

Pohjahiivaoluet! Selkeät, puhtaat ja hyvät maut. Ja alkoholittomat pale alet. Niitä kysytään ihan sikana. Kulutus on mennyt tosi paljon kevyempään päin.
– Mikko Yli-Hukka, Konsulentti, Olutravintola Pikkulintu

IPA pitää edelleen pintansa, vaikkakin se muuttuu edelleen enemmän samean ja aromikkaan tyylilajin suuntaan ja alkoholiprosenttikin putoaa. Trendinä muutenkin voisi hyvinkin olla vaaleat, kevyet, mutta kohtalaisen runsasmakuiset – oli ne sitten humaloituja tai happamia. Oluen laatu nousee myös voimakkaammin esiin ja keskusteluun mukaan. Paikallisuus ei enää riitä myyntivaltiksi, oluen täytyy olla myös tuoteteknisesti laadukas. Itse aion edelleen pitää meteliä sahdin puolesta!
– Harri Metsäjoki, Reittausblogisti, Reittausblogi.info

Ensi vuoden ja tulevaisuuden hittiolut on mikä tahansa laadullisesti korkeatasoinen olut ja mielellään erittäin tuore sellainen. Alkuhuuman jälkeen kuluttaja alkaa kaipaamaan enemmän ja enemmän tasalaatuisuutta. Vaatimustaso nousee.
– Henrik Larkio, Category and Sales Channel Lead, Servaali Oy

Toivon että ensi vuoden kuumin hitti ja trendi on moitteeton olut. Puhtaat hanat, hyvä kiertonopeus ja olut kunnossa, kun se on panimolta lähtenyt.
Hapanoluiden tulosta on puhuttu kolme vuotta. Sinä aikana ne ovat vaivihkaa tulleetkin, mutta uudet trendit eivät enää ole niin voimakkaita kuin IPA oli aikoinaan. Nyt on niin montaa oluttyyppiä tarjolla, että mikään uusi buumi ei enää yllä IPAn tasolle. Vastaavasti pilsit ovat nyt buumissa ja varmasti vielä ainakin vuoden 2019.
Kun yhä useampi maistelee harrastuksekseen, yhä harvempi ostaa lempioluttaan. Kun joka kerta on tarjolla monta uutuutta, jotka haluaa maistaa, voi mennä kuukausia tai koko vuosi, että omaa lempiolutta ei tule juotua. Siitä saattaa aiheutua se, että kun seuraavan kerran aikoo sitä ostaa, huomaakin sen valmistuksen jo päättyneen.
– Olli Heikkilä, Markkinointijohtaja, Olvi Oyj

 

Teksti: Jouni Koskinen

Kuva: Anikó Lehtinen