Miten tässä tilanteessa otetaan oluita kauppojen valikoimiin?
Moni panimo on ahdingossa, koska ravintolamyyntikanava on sulkeutunut ja oluttapahtumat on peruttu. Näin varsinkin pienten panimoiden kohdalla.
Moni panimo on ahdingossa, koska ravintolamyyntikanava on sulkeutunut ja oluttapahtumat on peruttu. Näin varsinkin pienten panimoiden kohdalla.
Tänään on Kotona kotimaista -päivä, jolloin kehoitetaan suosimaan paikallisia pienyrittäjiä. Olutposti suosittaa maistelemaan paikallista olutta ja somettaa #kotonakotimaista -tunnisteella.
Olarin Panimo aloittaa oluen myymisen kuluttajille suoraan käymistankeista ensimmäisenä panimona Suomessa.
Liitto katsoo, että nykyisessä tilanteessa pienpanimoiden toimintaedellytykset ovat romahtaneet ja näin ala tulee kärsimään huomattavia vahinkoja, jos ei tilanteeseen saada valtiolta apua.
Olutreissu vieraili Lontoossa The Great British Beer Festivalilla ja maistoi Anikon hirvitysruokaa eli hyytelöityä ankerista. Saako edes olut tämän maistumaan hyvältä?
Koronavirus ja hallituksen erilaiset toimenpiteet kriisitilanteen hallintaan saamiseksi tuntuvat huomattavasti sekä panimoiden, maahantuojien, olutravintoloiden ja muiden olutyrittäjien liiketoiminnassa.
Koronavirus kurittaa varsinkin pieniä yksityisomisteisia ravintoloita ja panimoita! Tue siis ravintoloita ja panimoita käymällä oluella ja syömässä jos määräykset eivät tätä estä. Tilaa ruokaa kotiin tai hanki lahjakortti.
Olutreissu selvitti alan asiantuntijalta eli espoolaisen Fat Lizard -panimon Topilta, mitkä ovat Espoon parhaat bissemestat ja pussikaljapaikat. Katso itse!