Suomen Paras Olut 2026 -kilpailun finalistit valittu – voittajat julkistetaan torstaina
Suomen Paras Olut 2026 -kilpailun finalistit on valittu viikonloppuna järjestetyssä tuomaroinnissa Perhon Liiketalousoppilaitoksessa Helsingissä. Kilpailussa yli 50 koulutettua oluttuomaria arvioi oluita sokkona. Lopulliset sijoitukset julkaistaan 11.6.

Suomen Paras Olut on maan ainoa kilpailu, jossa kilpailevat yksinomaan Suomessa valmistetut kaupalliset oluet. Kilpailu on avoin sekä suurille panimoille että pienpanimoille, kunhan osallistuvat tuotteet ovat säännöllisessä vähittäispakkausmyynnissä Suomessa.
Lopulliset tulokset ja sarjavoittajat julkistetaan torstaina 11. kesäkuuta kello 17. Samalla selviää, mikä olut kruunataan Suomen Paras Olut 2026 -tittelin voittajaksi. Kilpailussa jaetaan lisäksi kunniamaininnat parhaalle gluteenittomalle oluelle sekä parhaalle sahdille.
Kilpailun järjestää Suomalainen Olut ry, jonka jäseninä toimivat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto sekä Pienpanimoliitto. Käytännön järjestelyistä vastasi tuttuun tapaan Olutliitto. Tämäkin vuoden kilpailun päätuomarina toimi pitkän linjan oluttoimittaja ja oluttuomari Jussi Rokka. Kisamestarina työskenteli olutalan ammattilainen Veera Savolainen. Finaalituomariston puheenjohtajana toimi oluttuomari André Brunnsberg.
Suomen Paras Olut -tulokset julkistetaan 11.6. klo 17. Silloin kerrotaan jokaisen sarja voittaja ja Suomen Paras Olut 2026. Kilpailussa palkitaan kunniamaininnalla myös paras gluteeniton olut sekä paras sahti.
Katso kaikki finalistit aakkosjärjestyksessä oluen nimen mukaan – yksi näistä on Suomen Paras Olut 2026:
Bellywasher / Iso-Kallan Panimo
Bock’s Doppelbock / Bocks Corner Brewery
Cloud Strider / Mallassepät
Crisp Lager / Sinebrychoff Oy
Fat Barrel 08: Bardstown Bourbon / Fat Lizard Brewing Company
Fat Lite Micro NEIPA / Fat Lizard Brewing Company
Fredrik / Mathildedalin Kyläpanimo
Green Riff / Varikko Panimo
Hartaa / Varikko Panimo
Huima 44 IPA / Maku Brewing
HÖLLI Juicy Pale Ale / HIISI
IKIIURSO Imperial Stout / HIISI
KASKI Kylmäsavulager / Takatalo & Tompuri
KASKI Mustakaura / Takatalo & Tompuri
KASKI Vahva Lager / Takatalo & Tompuri
Keisari Biere Blanc 5.2% / Nokian Panimo
Keisari Mexican Lager 4.5% / Nokian Panimo
Kiljuhanhi / Panimoyhtiö Tuju
Korven Kutsu Wild Alder Smoked Lager / Karvilan Panimo
Kukko Vehnä / Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Laiskajaakko / Teerenpeli Panimo ja Tislaamo
Lammin Sahti / Lammin Sahti
Lepaa Saison / Lepaan Panimo
Loisto West Coast Pils / Mathildedalin Kyläpanimo
Luigi Italo Pils / Kanavan Panimo Oy
Masuuni Imperial Stout 9% / Mathildedalin Kyläpanimo
Mirage / Tired Uncle Brewing
Mylläri Lager / OlutMylly
MYLLÄRI LOW ALC ALE 2-TIE / OlutMylly
Mysteeri / Panimoyhtiö Tuju
Märichello / Olarin Panimo
Nikkari Pils / Maku Brewing
NOPPA Barrel Aged Imperial Stout / HIISI
Otaniemi Oriented / Masis Brewery
Raspberry Vanilla Sour 5% / CoolHead Brew
RPS Rock Blanc / RPS Brewing
SOURMA Barrel Aged Brettanomyces Cherry Sour / HIISI
Sytytys: Micro NEIPA / Panimo Himo
Teräs Strong Lager / Tornion Panimo
The Dark Place / Masis Brewery
Treasure the Memories / Olarin Panimo
Trippin´ On Spruce Tips / Olarin Panimo
Vanilla Pear Pie / Mallassepät
Vanilla Stout / Mallassepät
Vanttera / Mallassepät
Lähde: Suomen Paras Olut 2026 -verkkosivu, kuva Anikó Lehtinen





