Suomen Paras Olut -gaala vei oluenystävät meritunnelmiin
Ensimmäistä kertaa Turku–Tukholma-risteilyn puitteissa järjestetty olutgaala sai oluenystävät viihtymään, mutta tapahtuman juhlavuuteen jäi vielä parantamisen varaa.
Suomen Paras Olut -gaalaristeily keräsi yhteen noin 120 oluenystävää, joista suurin osa oli panimoiden, kilpailun taustaorganisaation ja median edustajia. Parasta uudessa gaalakonseptissa oli, että risteilylle oli selvästi tultu viihtymään sekä juhlimaan voittajien menestystä yhtenä olutperheenä.
Gaalan myötä myös kiihkeä olutkesä sai arvoisensa päätöksen. Itämeren aalloilla juhlittiin hyvässä hengessä ja välittömissä tunnelmissa. Olutgaalasta muodostui käsityöpanimoiden ja suomalaisten makujen juhlaa.
ITSE GAALAILLALLINEN oli varta vasten rakennettu yhdeksän voittajaoluen ympärille. Onnistuneista ruokaparituksista vastasi Olutposti-lehden päätoimittaja Anikó Lehtinen. Viiden ruokalajin menyytä rytmittivät ruokajuomien lisäksi alkumaljoina ja välijuomina tarjotut oluet.
Viking Gracen henkilökunnan pitkä kokemus olutristeilyiltä varmisti, että palkintojenjaon lomassa tarjoillut juomat kannettiin pöytiin samanaikaisesti, oikeissa lämpötiloissa ja ennen kaikkea saumattomasti gaalaohjelmaan sovitettuna.
Illallisen jälkeen olutväki rentoutui laivan Rockmore-pubissa ja Club Vogue -yökerhossa iloisen riehakkaasti tunnelmoiden.
VÄHÄINEN GAALAPERINNE näkyi kuitenkin juhlaväen pukeutumisessa ja meille suomalaisille niin tunnusomaisessa vaatimattomuudessa. Jos tapahtumaa vertaa esimerkiksi alkuvuodesta järjestettävään PRO-gaalaan, jossa palkitaan Suomen ravintola-alan arvostetuimmat taitajat, eroa on kuin yöllä ja päivällä.
Siinä missä horeca-alan ammattilaiset käyvät ennen gaalaa kampaajalla ja pukeutuvat parhaimpiinsa, panimomiesten ja -naisten juhlatyylit vaihtelivat smokki- ja iltapukueleganssista risaisiin farkkuihin ja panimopaitoihin.
Illan pohjanoteerauksena nähtiin Fat Lizard -panimon pääosakkaiden juhlalook, joka oli hakenut inspiraationsa elämän marinoimilta rantojen miehiltä. Siihen kuului muun muassa Tuomas Koskipään varvastossut ja Heikki Ylisen paljaat sääret.
Tietysti on hienoa, että oluentekijät kulkevat rohkeasti omia polkujaan, mutta gaala, jossa jaetaan Suomen olutalan arvostetuimmat palkinnot, on täysin väärä paikka osoittaa arvostelukyvyttömyyttä tai punk-asennetta. Piste.
Toinen kiusallinen seikka, joka söi gaalan arvokkuutta, oli sarjavoittajien valmistautumattomuus yleisön edessä esiintymiseen ja juhlapuheisiin.
Mikähän ihme siinä on, että heti kun on mahdollisuus päästä kehumaan omaa tuotetta ja ammattitaitoa sydämensä kyllyydestä, suomalainen panimojätkä kohmettuu kuin avantoon pudotettu koiranpentu?
Ensi vuotta varten peräänkuulutan panimoilta itseluottamusta ja tarvittaessa jopa häikäilemätöntä uskoa omaan tekemiseen. Kun mikä tahansa olut voittaa mitalin Suomen Paras Olut -kilpailussa, se on aihe, josta voi kaikkien kuullen rohkeasti ylpeillä.
Suomalainen olut on tähtisumunsa ja konfettisateensa taatusti ansainnut!
GAALAN JÄLKEINEN aamu valkeni aurinkoisena, ja laivan isoista ikkunoista avautuva Tukholman saaristo näyttäytyi risteilymatkustajille kauneimmillaan.
Samaan aikaan suuri osa olutmatkalaisista oli jo löytänyt tiensä Oscar à la carte -ravintolan erikoisaamiaisen ääreen. Juhlakansan kasvoilla ei näkynyt merkkiäkään pitkäksi venyneestä illasta. Iltapäivään tultaessa voitonjuhlista toipuneet panimotkin olivat löytäneet tiensä kokousosastolla pidetyille olutmessuille.
Messut olivat avoinna kaikille matkustajille. Teeman mukaisesti voittajaoluita pääsi sekä maistamaan, että ostamaan mukaan varsin kohtuulliseen hintaan.
Messuoluiden parissa viihtyivät myös himmeämpiä mitaleita saaneiden panimoiden edustajat, jotka kilpaa kehuivat kisassa mukana olleiden kilpailijoidensa tuotteita. Ja vaikka minkään väristä mitalia ei olisi tullutkaan, oli panimoväellä hymy herkässä.
Maku Brewingin Jussi Tamminen ja Vakka-Suomen Panimon Janne Mikkola jopa nimesivät messutapaamisensa leikkisästi ”luusereiden kohtaamiseksi”.
”Olutgaalan siirtymiseen merille olen hyvin tyytyväinen, joskin juhla-asenteeseen voitaisiin ehkä panostaa hieman enemmän. Meiltä ei ollut tänä vuonna oluita kilpailussa, mutta tottahan me silti haluamme olla mukana juhlimassa ystäviemme kanssa heidän hienoja saavutuksiaan”, Mikkola sanaili.
”Samat sanat. Emme valitettavasti päässeet tällä kertaa edes Tuusulan parhaaksi panimoksi, mutta sain sentään käydä pokkaamassa hyvän ystävämme Cool Headin palkinnon. Hyvillä mielin ollaan mukana ja ensi vuonna uudestaan”, Tamminen säesti ja toivoi samalla, että useampikin oluentekijä ottaisi ensi kerralla osaa yhteiseen juhlaan.
Teksti ja kuvat: Peter Tammenheimo