Vantaan Tikkurilassa luotetaan musiikin, juoman ja ruuan yhdistämiseen.

Vuonna 1995 perustettu Old Story on terasseineen Tikkurilan maamerkki. Ravintolatoimen johtaja Tommi Hölsö on ylpeä ravintolastaan ja erityisesti kanta-asiakkaistaan.

Sportti- ja musiikkiravintolanakin tunnettu “Stoori” vetää päivästä ja illasta toiseen tuvallisen oluenystäviä seuraamaan liigaotteluita, kuuntelemaan keikkoja ja tietenkin maistelemaan olutta. Hölsön kipparoiman Old Storyn ohella samaan Cafe Viinikanat Oy:n ravintolaperheeseen kuuluvat myös naapurin pihviravintola Oklahoma, Ravintola Zilla ja läheisen Kuusijärven ulkoilualueen Cafe Kuusijärvi.

Tikkurilan alue on viimevuosina kokenut suuria mullistuksia asuntorakentamisen ja uuden rautatieaseman valmistumisen myötä. Samalla janoisten ja nälkäisten ravintola-asiakkaiden määrä on lisääntynyt. Tikkurila on myös vilkas läpikulkukaupunginosa Helsinki-Vantaan lentoaseman, rautatien (kehäradan) ja autoliikenteen suurten väylien läheisyydessä.

Miten koet Itä-Vantaan muuttuneen viime vuosina ravintoloitsijan näkökulmasta?

“Tikkurilan alue on vilkkaan asuntorakentamisen myötä kasvanut viime vuosina huimasti. Ravintolatarjontaa on tullut runsaasti lisää, mutta alueen uudet toimijat ovat keskittyneet enemmän ruoka- kuin juomapuolelle”, kertoo Hölsö. “Poikkeuksena uuden Dixi-kauppakeskuksen Maltainen Metso.”

Old Story pitää paikkansa “tiksiläisten” olohuoneena. Miten maine ansaittiin?

“Old Story toimi alkuvuodet ainoastaan vanhoilla B-luvilla. Storyssa nautittiin siis ainoastaan enintään 4,7 % oluita ja siidereitä. Ravintolasta löytyi kuitenkin Heinon Tukun avustuksella erittäin laaja ja monipuolinen valikoima pullo-oluita, jopa 60-70 erilaista, eli jotakuinkin kaikki mitä omien hankintakanavien kautta oli tuolloin järkevästi saatavilla. 2000-luvun alussa Storyynkin haettiin A-luvat ja tämä mahdollisti jo sitten ihan erilaisen valikoiman myös muiden alkoholien osalta. 2016 asennettiin omat hanat ja tämä ratkaisu mahdollisti huomattavasti eläväisemmän valikoiman myös kegitavaran suhteen. Old Storyn alkuperäinen liikeidea viihteellisenä ja urheiluystävällisenä olutravintolana toi ravintolalle nopeasti aktiivisen ja lojaalin kanta-asiakaskunnan.”

tommi hölsö

Miten Zilla, Oklahoma ja Cafe Kuusijärvi tulivat mukaan?

“Vantaan parhaaksi pihviravintolaksikin 2015 valittu Oklahoma tuli mukaan 2008. Oklahoman tarina lähti siitä kun Tikkurilassa ei mielestämme ollut riittävän laadukasta pihviravintolaa ja sellainen oli muutenkin ollut jo pitkään haaveenamme. Oklahoman alkuperäinen idea oli tarjota paikallisille yrityksille ja kuluttajille laadukasta lounasta sekä mahdollisuus illastaa herkullisen ruuan, erityisesti pihvien ja burgerien parissa hyvässä seurassa. Vantaan kaupunki etsi Kuusijärven virkistysalueen kahvila-ravintolaan yrittäjää 2011. Paikka ja erityisesti sen tuomat mahdollisuudet kiinnostivat meitä ja voitimme tuolloin järjestetyn kilpailutuksen Kuusijärven liiketoiminnasta. Cafe Kuusijärvi tarjoaa kahvila-, ravintola- ja kokouspalveluita yksityisille ja yrityksille. Käytettävissä ovat myös sähkö- ja savusaunat sekä uintimahdollisuus ympäri vuoden.”

Zillan tarina taas alkoi keväällä 2018, kun eräs pitkään Tikkurilassa toiminut ravintola lopetti toimintansa. Kiinnostuimme tilasta välittömästi. Meillä oli käsissämme yli 500 neliön ravintolatila ja remontti täydessä vauhdissa, mutta varsinainen liikeidea ja nimi puuttuivat. Normaalisti kaiketi edetään vähän toisessa järjestyksessä”, naurahtaa Hölsö. “Muutaman aivoriihen jälkeen ravintolalle löytyi nimi Zilla. Siinä oli juuri sitä fiilistä mitä halusimme ravintolaan tuoda. Rentoa yhdessäoloa, chilliä (zilliä) musiikkia, helppoa ja konstailematonta ruokaa laadukkaista raaka-aineista valmistettuna sekä tietenkin omat hanat ja monipuolinen olutvalikoima. Tikkurilassa on pitkään ollut vaikea löytää laadukasta illanviettopaikkaa, missä voi syödä herkullista pizzaa ja nauttia viihtyisästi pullo viiniä tai käsityöläisoluita. Zilla on löytänyt hyvin paikkansa Tikkurilan kuluttajien ja yritysmaailman keskuudessa sekä lounasaikaan, että illanvietto- ja juhlapaikkana.”

Miten valikoitte oluita ravintoloihinne?

“Kuten kaikessa ravintolatoiminnassa, ostosopimukset ja yhteistyökumppanuudet ainakin panimoiden ja tukkureiden osalta näyttelevät merkittävää roolia kannattavassa ravintolaliiketoiminnassa. Solmitut yhteistyösopimukset eivät kuitenkaan kokonaisuudessa määrittele, mitä oluita myymme ja kuinka paljon. Tämän päättävät aika pitkälti asiakkaat. Asiakkaiden toiveita kuunnellaan, ajan trendejä pyritään seuraamaan ja muokkaamaan sitä mukaa valikoimaa. Kuusijärvellä ja Oklahomassa hanatuotteiden volyymit ovat Old Storyyn verrattuna sen verran maltillisempia, että laadukkaan ja monipuolisen hanaolutvalikoiman ylläpitämisen on mahdollistanut Sinebrychoffin DraughtMaster -järjestelmä. Pienpanimoita on Suomessa toista sataa ja vaikka kuinka haluaisimme, emme voi kaikkien panimoiden tuotteita valikoimiimme ottaa. Tästä syystä olemme keskittäneet hankintamme muutamille hyväksi todetuille kumppaneille, joissa läheinen sijainti, logistinen toimivuus, tuotteen laatu, valikoiman monipuolisuus ja hinta ovat hyvässä sopusoinnussa. Zillassa ja Old Storyssa annamme uusillekin panimoille mahdollisuuden valloittaa asiakkaidemme sydämet ja he sitten loppujen lopuksi päättävät, minkä panimoiden tuotteita pääsee uusintakierroksille.”

Miten asiakaskunta on muuttunut viime vuosina?

“Olut on ollut jo vuosia trendijuoma ja oluiden harrastaminen ja tietoisuus kuluttajien keskuudessa on lisääntynyt merkittävästi. Erityisesti 18-30 vuotiaat nuoret ovat hyvinkin kiinnostuneita eri oluttyyleistä ja uutuksista. He myös antavat ravintolan henkilökunnalle usein vapaat kädet suositella ja tarjota oluita. Tietotaitoa oluista ja niiden tarjoilusta jaetaankin nykyään baaritiskin molemmilta puolilta. Humalahakuinen juominen on vähentynyt jo pidemmän aikaa ja asiakkaat vaativat laadukkaampaa ja monipuolisempaa valikoimaa. Määrällisesti olutta nautitaan ehkä vähemmän, mutta euroja ollaan valmiita laittamaan pöytään enemmän.

Miten näet suomalaisen olutkulttuurin tulevaisuuden?

“Toivon, että Anikó Lehtisen ja muutaman muun alan ammattilaisen pioneerityö oluen ja ruoan yhdistämisen eteen jatkuu ja lisääntyy. Näkisin mielläni myös, että kuluttajat ja ravintolat oivaltaisivat, miten erinomainen ruokajuoma olut on ja miten monipuolisesti erilaiset oluet ja ruoat natsaavat keskenään.”

 

Kuva: Mikko Hentunen