Panimomestari-elokuvan erikoisnäytös Helsingin Cinema Orionissa
Panimomestari-elokuva erikoisnäytöksessä Helsingissä tiistaina 12.4. klo 19:30. Paikalla elokuvan ohjaaja Antti Haase sekä panimomestarit Leo Andelin ja Kaj Kostiander.
Panimomestari-elokuva erikoisnäytöksessä Helsingissä tiistaina 12.4. klo 19:30. Paikalla elokuvan ohjaaja Antti Haase sekä panimomestarit Leo Andelin ja Kaj Kostiander.
Pienpanimoliiton uusi puheenjohtaja on porilaisen Rocking Bear Brewers -panimon Kasper Toroska. – Olen erittäin innoissani, kertoo juuri valittu Toroska. – On hyvä lähteä ajamaan pienpanimoiden asiaa ja olutkulttuurin kehitystä aikaisempien puheenjohtajien tekemän erinomaisen työn jälkeen. Uusina jäseninä Pienpanimoliiton hallitukseen liittyivät Perhon Panimon Juha Sinisalo ja Kimito Brewingin Jonas Sahlberg, hallitustyötään jatkavat Teerenpelin Anssi Pyysing, Tornion […]
Lapin Kullan ja Leo Andelinin tarina kiinnostaa maailmalla.Elokuvan ohjaaja Antti Haase innostui Andelinin tarinasta luettuaan siitä sanomalehdestä.
Vaikka olut koetaan edelleen usein miesten juomaksi ja useimmat julkisuudessa esiintyvät oluentekijät, olutvaikuttajat ja oluenkäyttäjät ovat miehiä, naisten rooli on ollut merkittävä historiassa sekä oluenpanijoina, oluenjuojina että oluttoimijoina.
Tornion Panimon toimitusjohtaja Kaj Kostiander sai viime perjantaina Certified Brewmaster -tutkintotodistuksen kuuluisasta tutkimus- ja koulutuslaitoksesta VLB Berlinistä.
Suuret Oluet – Pienet Panimot festivaali saapui Tampereen ja Lahden jälkeen Helsingin keskustaan Kaisaniemen puistoalueen kentälle.Katso panimoiden suositukset sekä tapahtuman johtajan Pekka Kääriäisen haastattelu.
Aprillipäivä on nykyään hauskojen somepilojen juhlaa. Olutposti osallistui omalla panoksellaan, mutta kekseliäitä olivat myös panimot ja juomatoimijat ympäri Suomea. Tornion panimo vaihtoi heti aamulla toimitusjohtajaa ja ilmoitteli siirtävänsä koko toimintansa Viroon. Torniossa sijaitseva panimo ilmoitettin myytävän huutokaupalla. Kuten aprillipäivän tiedotteessa sanotaan: – Me nyt vaan hävittiin tämä yritys palauttaa 140-vuotinen panimoperinne alkuperäiselle paikalleen. Uusi johto […]
Rautatientorin Mini-SOPP tuo nautittavaksi kotimaisten pienpanimoiden parhaimmiston uutuusoluet tuoreeltaan maukkaan ruuan kera.