Omenaista, päärynäistä, maustettua – siiderin eri tyylit
Siideristä tulee monta mielleyhtymää – se voi olla limonadin kaltaista kepeää juotavaa tai toisessa ääripäässä hyvin omenaista, melkein niin paksua että pitää puraista. Yhteistä kaikille siidereille on raaka-ainepohja, omena, mutta omenaa käytetään monin eri tavoin, ja sen maistaa lopputuloksesta.
Siideri esiteltiin suomalaisille 90-luvulla sokerisena, vain etäisesti brittiläisiä tai ranskalaisia esikuviaan muistuttavana juomana. Siideri tuli vähittäiskauppaan vuonna 1995. Myöhemmin kaunistelevan nimen ”pohjoismainen siideri” saanut tyyli syntyi omenaviiniä vedellä laimentamalla ja hiilihapottamalla. Pohjoismaiseen tyyliin kuuluu myös maustaminen. Käyttötarkoitus on ollut samanlainen kuin nykyisin ready to drink -kategoriana tunnetuilla tuotteilla.
Vuosien saatossa suomalaisten maku on kehittynyt, ja kaikkein makeimmat versiot siideristä ovat pudonneet tuotevalikoimista. Kuitenkin yhä pääosa Suomessa myydystä siideristä on omenaviinipohjaista. Vaihtoehtojakin on.
Kun haetaan aitoa omenan makua, mutta halutaan edetä suoraviivaisesti, siiderinteossa käytetään usein raaka-aineena ulkomaalaista omenamehutiivistettä. Monet panimot onnistuvat saamaan aikaan varsin helposti juotavia, melko omenaisia siidereitä tiivisteestä, mutta täysin oikeuksiinsa omenan makukirjo ei pääse vielä tässäkään.
Parhaimmillaan siideri on silloin, kun sen raaka-aineena on omena, joka puristetaan tuoreena sadonkorjuuaikaan. Siksi syksy on siiderintekijöiden kiireisin sesonki – puristuksen jälkeen siideri jätetään käymään ja kypsymään niin pitkäksi aikaa kuin se vaatii. Siiderin ystävälle lopputulos tarjoillaan kevättalvella, kevään korvalla tai joskus vasta pidemmän kypsyttelyn jälkeen.
Siiderin voi tehdä yhdestä omenalajikkeesta, mutta useimmiten siideristit toimivat samoin kuin viinintekijät ja luovat tavoittelemansa maun eri lajikkeita yhdistelemällä. Käyttämällä valmistetun siiderin makeuteen vaikuttaa ennen kaikkea se, kuinka loppuun asti sen annetaan käydä. Jos hiiva saa kuluttaa kaiken sokerin, lopputulos on rutikuiva. Jos taas omenan omaa sokeria jää tuotteeseen, se nostaa omenan makua paremmin esiin.
Britanniassa ja Ranskassa on molemmissa pitkä siideriperinne. Englantilaisista siidereistä mieleen tulee vahvuus ja kuplien vähyys. Samoin kuin Englannissa, myös Ranskassa on vahvat alueelliset perinteet, ja esimerkiksi AOC-määritelmät vaihtelevat alueittain. Normandia ja Bretagne ovat Ranskan keskeiset siiderialueet. Ranskalaiset siiderit ovat yleensä miedompia, makeampia ja runsaskuplaisia. Sekä englantilaisissa että ranskalaisissa siidereissä korostuu tanniinisuus, ja navetta voi olla toivottu aromi.
Myös Espanjassa, etenkin Asturiassa, tehdään aivan omalla tyylillä siideriä. Kaikkien näiden maiden perinteisiin pääsee tutustumaan mainiosti myös Suomeen maahantuotujen siiderien kautta.
Suomalainen aito siideri
Aito siideri sai vuonna 2017 puolestapuhujan, kun Suomeen perustettiin Suomalaisen Aidon Siiderin Seura (SASS). Seura on määritellyt, millaista on suomalainen aito siideri, ja siiderintekijät voivat hakea määritelmän mukaisille tuotteilleen sertifikaatin. Pieni SASS:in omena etiketissä todistaa, että siideri on tehty 100 % suomalaisesta omenasta tuorepuristetusta mehusta.
Keväällä 2021 SASS loi myös suomalaisen aidon perryn määritelmän. Määritelmän mukaan juoma on valmistettu suomalaisesta päärynästä: ”Suomalainen aito perry on tehty suomalaisesta päärynämehusta. Mikäli perry on suodatettu tai pastöroitu, se kerrotaan etiketissä. Koska suomalaisten päärynöiden saatavuus on rajallista, suomalaisen aidon perryn valmistuksessa voidaan käyttää myös suomalaisia omenoita, mikäli omenamehun osuus on alle 50 %. Tämä edellyttää lisämerkintää: Sisältää suomalaista omenamehua xx %.”
Teksti: Mariaana Nelimarkka
Kuvat: Aniko Lehtinen
Ilmestynyt alunperin Olutposti 1/22 -lehdessä.
Lue lisää siideristä!
