Olutvierailulla: Quebec City

Olutpostin Kanadan kirjeenvaihtaja Christoffer käväisi Quebecissä.

Quebecissä ja melkein puolet ajasta tuli vietettyä provinssin pääkaupungissa. Niille lukijoille joille aihe
saattaa olla vieras, Quebec on Kanadan provinsseista ainoa, jossa ranska on enemmistön kieli. Se on myös ainoa provinssi, jossa se on virallinen kieli, joten quebeciläinen kulttuuri myös eroaa hieman muusta Kanadasta. Jos röyhkeästi vedetään mutkat suoriksi niin Quebec on eurooppalaisempi kuin muu Kanada.

Christoffer Tuominen

Quebec City on noin Helsingin kokoinen ja yksi Pohjois-Amerikan vanhimmista kaupungeista ja maanosan ainoa linnoitettu kaupunki missä muurit ovat vielä pystyssä. Hauskana faktana voidaan mainita että muurit ovat myös antaneet paikalliselle Quebec Ramparts jääkiekkoseuralle
nimensä. Quebecin olutkulttuuri on mielenkiintoinen. Se on ottanut muuta Kanadaa huomattavasti enemmän vaikutteita perinteisistä eurooppalaisista oluista ja ranskalainen, belgialainen ja osaksi myös brittiläinen olutkulttuuri näkyykin täällä selkeästi. Saisonit ja Biere Rousse ovat kovassa huudossa ja näkyvät jokaisen panimon listoilla.

Pienpanimobuumi alkoi Quebecissä jo 80- luvun alkupuolella. Olut on aina ollut isossa roolissa quebeciläisissa pöydissä. Ensimmäiset eurooppalaiset siirtolaiset tulivat kaupunkiin Bretagnesta,
Normandiasta ja Baskimaasta, eli alueilta missä vielä tänäkin päivänä oluen ja siiderin valmistus on viiniä suuremmassa roolissa.

Kotioluen valmistus oli suosittu ajanviete jo 1960-luvulla. 1980-luvun alussa Quebecin paikallishallinto höllensi lupamenettelyä ja salli kaupallisten yritysten oluen valmistuksen ja myynnin suoraan kuluttajalle, niin kuin oli jo käynyt muualla Kanadassa. Tämä johti siihen, että panimoravintoloista tuli erittäin suosittuja. Sen huomaa myös modernissa Quebec Cityssä, sillä olutmatkailijan iloksi laadukkaita panimoravintoloita löytyy edelleen yllinkyllin. Suurin osa panimoravintoloista Quebec Cityssä sijaitsevat Saint-Rochin ja Limoiloun kaupunginosissa. Aivan päärautatieaseman vierestä löytyy erittäin viihtyisä jo vuonna 1995 perustettu La Barberie, jossa voi juoda oluita pilsneristä slushy souriin. Oluita saa ostaa myös mukaan ja suosituksena panimo tekee erinomaisia mixed-fermentation saisoneja paikallisilla hedelmillä höystettynä. Syvemmältä Saint-Rochista löytää NEIPAan erikoistuvan
ja kissateemaisen Noctemin, joka tarjoilee myös erinomaisia klassisia quebeciläisiä ruoka-annoksia kyytipojaksi. Saman kadun varrelta löytyy myös Korrigan. Tämä naisvetoinen panimo tekee 90 % oluistaan pelkästään quebeciläisistä raaka-aineista.

Jos matka jatkuu Rue Saint-Vallierille, löytää erinomaisen ja eläväisen Griendel -korttelipanimon, joka
tekee pääosin saksalais- ja tsekkiläistyylisiä oluita. Griendelin ruoka on myös erinomaista ja tarjolla on
erinomaisia annoksia, leikkeleitä ja juustoja, kaikki lähiraaka-aineista tehtyjä. Limoiloun puolella jokea voi bongata sympaattisen Brasseur Localin ja Microbrasserie La Souchen. Jos jano iskee vanhaa kaupunkia tutkiessa, voi kääntyä Archibaldin puoleen. Olutbaari La Projet on myös käymisen
arvoinen; 40 hanaa oluita Quebecin joka kolkasta. Söin siellä myös matkan ehdottomasti parhaan poutinen.

Quebec City on siis olutmatkailijalle käymisen arvoinen kaupunki, jossa riittää historian ja ainutlaatuisen kulttuurin vuoksi nähtävää myös olutlasin ulkopuolella. Suosittelen käymään kaupungissa pahimman turistisesongin ulkopuolella loppukesästä ja alkusyksystä kun säät ovat vielä kohdillaan tai sitten maailmankuulun Carnaval de Québecin aikaan helmikuussa.

Olen Christoffer, tai tuttavallisemmin Krippe. Olen suomenruotsalainen oluentekijä Porvoosta. Olen
harjoittanut ammattiani 7 vuotta Pohjois-Lontoossa ja nyt jatkan uraani oluiden parissa Kanadan Torontossa. Tällä hetkellä ammattinimikkeeni on Senior Brewer Indie Alehouse panimolla Toronton Mimicossa. Oluen lisäksi fiilistelen hyvää ruokaa, kahvia ja viiniä. Tykkään tutustua uusiin ruoka- ja juomakulttuureihin ja sukeltaa niiden makumaailmoihin. Instagramista minut löytää nimellä @yarrhebrews.

Sanat ja kuva: Christoffer Tuominen

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 4/2022.