Olutmatkalla Itä-Afrikassa: Kolme suurkaupunkia, jokaisessa yksi pienpanimo

Pienpanimoita on alettu perustaa maihin, joissa ennen juotiin lähinnä bulkkilageria. Toimittaja Esa Salminen tutustui pioneerityötä tekeviin oluentekijöihin ja heidän juomiinsa Tansaniassa, Ugandassa ja Ruandassa.

Crafty Dee’s -piepanimon valikoimaa

Pienpanimobuumi alkaa rantautua myös Afrikan maihin: Etelä-Afrikassa ja Keniassa on useita pienpanimoita, ja pienemmissäkin talouksissa löytää yleensä vähintään yhden.

Tansanian suurimmassa kaupungissa Dar es-Salaamissa voi nykyään tilata laadukkaan flightin ipoista vehnäoluisiin, bockeihin ja pilsseihin. Tarjonta vaihtelee vuodenajan mukaan, sillä Crafty Dee’s tekee useita kausituotteita. Crafty Dee’s on kaupungin ainoa pienpanimo, ja sen tuotteita saa monista ravintoloista sekä paikan omasta hanahuoneesta.

Crafty Dee’sin perustaja ja omistaja Chintu Patel sai olutpuraisun opiskellessaan New Yorkissa ja Washington DC:ssä.

– Rock Bottom oli upea panimoravintolaketju, jossa soitti bändejä ja panimo näkyi tiskin takana. Se oli minulle todellinen wow-hetki, ja samaan pyrin täällä, Patel sanoo.

Crafty Dee’sin perustaja ja omistaja Chintu Patel

Hän teki ensin yli 10 vuotta hyväpalkkaista uraa telekommunikaatioalalla ja sen jälkeen toi työkseen Tansaniaan laadukkaita viinejä ja viskejä, kunnes valkokaulusmaailma riitti ja Patel irtisanoutui. Se oli hänellä ahdistavaa ja masentavaa aikaa, eikä omaa polkua tuntunut löytyvän. Masennus alkoi hälvetä, kun hän aloitti joogan ja huomasi, että elämässä oli paljon, mistä olla onnellinen. Oli vaimo, lapset ja vanhemmat, ja säästöjäkin vielä jäljellä. Ensin hän auttoi vaimoaan tämän kiinteistöbisneksessä, mikä oli askel ylöspäin, muttei kuitenkaan omaa. Sitten eräänä aamuna hän heräsi.

– Lupaan, etten valehtele. Helmikuussa 2016 näin unta, että minulla oli olutbrändi. Perhe ja ystävät olivat ympärilläni, olut oli erinomaista ja olin niin ylpeä itsestäni, Patel muistelee.

Hän sanoi vaimolleen tietävänsä mitä alkaisi tehdä.

Hän haki uutteilla toimivan kotipanimolaitteen Uudesta-Seelanista, suunnitteli panimolle visuaalisen ilmeen, verkkosivut ja somepresenssin, hoiti paperitöitä ja opetteli tekemään olutta. Vähitellen hän pääsi sisään Afrikan olutskeneen, ja oluet saivat palkintoja.

Sitä kautta löytyi ulkomaisia yhteistyökumppaneita ja sijoittajia, joiden avulla Patel laajensi toimintaa, osti kunnon laitteet ja pyörittää nyt panimoravintolaa.

– Olisin halunnut oikeastaan vain panimon, mutta koronan aikaan yksikään ravintola ei halunnut keskustella sellaisesta, että avaisin panimon jonkun ravintolan kylkeen. Niinpä meillä on nyt oma ravintola.

Uni on käynyt toteen.

– Oluemme ovat Itä-Afrikan parhaimmistoa. Olen superylpeä, hän sanoo.

Raaka-aineet Saksasta, asiakkaat ympäri maailmaa

Tansaniasta ei tuolloin saanut mallastettua ohraa, eikä Afrikassa viljellä humalaakaan kaupallisesti muualla kuin Etelä-Afrikassa. Patel tilaakin raaka-aineet monelle suomalaisellekin panimolle tutuista lähteistä: maltaat tulevat Weyermannilta, hiiva Fermentikseltä ja humalat Hopsteinerilta.

– Mallasohran tuotanto alkoi Tansaniassa vuonna 2025, ja yritän päästä käsiksi siihen isojen panimoiden kautta, Patel sanoo.

Suuretkin panimot tuovat mallasta maahan, mutta ne tekevät olutta myös maissitärkkelyksestä ja mallastamattomasta ohrasta entsyymien avulla. Siksi välillä afrikkalaisissa oluissa näkee ”100 % mallasolut” -mainoslauseita.

Crafty Dee’sin panimo sijaitsee Masakin niemimaalla, jossa on myös suurlähetystöjä ja turisteja, mikä näkyy asiakaskunnassa. Mutta hanahuoneessa istuu useita afrikkalaisia seurueita, ja Patelin mukaan tansanialaiset ovat alkaneet löytää paikalle yhä useammin.

– Houkuttelemme ihmisiä kokeilemaan ensin meidän lageriamme.

Lagerin jälkeen asiakkaita houkutellaan kokeilemaan bonde alea ja vähitellen humalaisempia tai tummempia oluita. Ensikertalaisten reaktioita on Patelin mukaan hauska seurata. Jotkut nyrpistelevät nenäänsä ja puhuvat yskänlääkkestä, toiset ihastuvat kerrasta ja alkavat puhua, kuinka olut on kuin kukkakimppu.

Olutkulttuuri on pikkuhiljaa alkamassa.

”Ugandaan mahtuisi lisääkin pienpanimoita”

Jos Tansaniasta lentää Ugandaan kansallisella Uganda Airlinesilla, saa ensikosketuksen maan ainoaan pienpanimoon jo lentokoneessa, sillä Banange Brewing Companyllä on yksinoikeus lentoyhtiön olutvalikoimaan. Panimoa pyörittää brittiläinen Khalid Mohamed, joka on aiemmin tehnyt olutta Vietnamissa ja Yhdysvalloissa. Hän sanoo, että monet asiakkaat löytävät hanahuonelle juuri siksi, että he ovat juoneet Babangen oluita lennolla ja halusivat tulla katsomaan, missä niitä tehdään.

Banange Brewingin Khalid Mohamed

Iso osa asiakkaista on ulkomaalaisia, kahdestakin syystä, Mohamed sanoo. Käsityöolut on ensinnäkin kalliihko premium-tuote ja toiseksi ugandalaiset ovat hyvin merkkiuskollisia. Ugandalaiset juovat paljon, mutta ihmisillä on tapana valita lempibrändinsä ja pysyä siinä.

– Teemme paljon kampanjoita ja käymme festivaaleilla maistamassa oluita ja voittamassa ugandalaisia puolellemme.

Banange Brewingin baarissa on tunnelmaa

Khalid Mohamed sanoo, että Ugandassa olisi tilausta useammallekin pienpanimolle. Expat-yhteisö on suuri, ja paikallisetkin kiinnostuvat hiljalleen. Menestyvän pienpanimon perustaminen tarvitsee kuitenkin kolmea asiaa: tietotaitoa, infraa ja pääomaa. Harvalla on kaikkia kolmea.

Ohra kotimaasta, muut muualta

Banange käyttää oluen rungon tekemiseen mallastamatonta ohraa ja entsyymejä, ja erikoismaltaat ovat Weyermannin. Humala ja hiivakin tulevat ulkomailta.

– Ei humalaa kannata tässä ilmastossa lähteä kasvattamaan. Mutta ohra on hyvää, ja entsyymi pilkkoo sen tärkkelyksen käymiskelpoisiksi sokereiksi. Mallastaminen vaatisi isompia investointeja.

Mohamed haluaisi käyttää enemmän paikallisia raaka-aineita. Hän on esimerkiksi kokeillut, miten entsyymit toimivat kassavajauhon tärkkelyksen pilkkomiseen.

– Se näyttää toimivan, mutta pitää aina miettiä lopputuotteen laatua. Ei voi vain alkaa tehdä kassavaolutta sen tähden, että se on mahdollista, jos laatu kärsii.

Tyylilajillisesti Banangella on tyypillisesti tarjolla ydinvalikoima: ipa, amber, lite ja golden lager. Lisäksi on vaihtuvia koe-eriä, mutta niiden tuominen pysyvään tuotantoon on hankalaa, sillä Ugandassa joka oluelle pitää saada oma lupansa, mikä tarkoittaa aina laboratoriokokeita ja byrokratiaa.

– Yleensä joka toinen viikko teemme jonkin erikoiserän, ja jos se toimii, harkitsemme, lähdemmekö tekemään virallista paperityötä.

Uuden löytämistä ja teknisiä päänsärkyjä

Maan ensimmäisen pienpanimon pyörittämisessä on hyvää ja huonoa, Mohamed sanoo. Vaikeinta on tekniikan kanssa.

– Kun jotain hajoaa, on vaikeaa löytää korjaajaa, koska kaikki laitteet on hankittu ulkomailta.

On palkitsevaakin, kun täytyy itse opetella eri laitteiden toiminta ja keksiä ratkaisuja kuin panimon MacGyver, mutta välillä turhauttaa, kun tulee tuotantokatkoksia, kun odottelee osaa tai insinööriä.

Hienointa taas on, kun pääsee maistattamaan ihmiselle ensimmäistä kertaa uusia makuja: ipaa, stouttia tai pilsneriä.

– Siitä innostuu aina itsekin, Mohamed sanoo.

Ruandassa nojataan durraan

Raaka-aineiden puolesta erityisin meininki löytyy Ruandan pääkaupungista Kigalista. Kweza Breweryn oluissa on kiva suutuntuma ja pitkä, pehmeä katkero, jota on vaikeaa kuvailla.

– Ruandaiset asiakkaat tunnistavat sen heti, sanoo panimon toimitusjohtaja Jessi Flynn.

Kweza Brewingin Jessi Flynn kippistämässä

Omalaatuinen makuprofiili tulee paikallisesta durrasta, jota on vähintään 70 prosenttia Kwezan oluiden vilja-aineksesta. Panimolla haluttiin luottaa perinteeseen raaka-aineeseen, sillä durrasta tehdään myös paikallista farmhouse-olutta ikigagea.

Jokainen maaseudun nainen osaa tehdä perinteistä durraolutta ja banaaniolutta, ja se on keskeinen juoma juhlissa ja arjessakin, Fyll kertoo. Oluenpaneminen on perinteisesti Afrikassa ollut naisten työtä, ja Kwezassakin luotetaan naisvoimaan. Panimo on naisten omistama ja johtama – vain pääpanija ja hanahuoneen vetäjä ovat tällä hetkellä miehiä.

Erikoinen raaka-aine mäskätä

Durra on Flynnin mukaan monella tapaa mielenkiintoinen raaka-aine. Paahdettuna se kantaa hyvin portterin savuisuuden ja karamelliaromit, ja humaloituihin oluisiin tarvitsee käyttää vähemmän humalaa kuin normaalisti, sillä durra vahvistaa katkeron makua.

– Se on luontaisesti gluteeniton ja kestää ilmastonmuutostakin hyvin, Flynn kehuu.

Durra vaatii ohraa korkeamman lämpötilan hyytelöityäkseen, ja kuumentaminen tuhoaa durran luontaiset entsyymit. Siksi durralla mäskätessä tehdään ensin kuuma mäskäys pelkällä durralla, sitten lisätään ohramallasta, jotta saadaan mukaan ohran entsyymit ja sitten tehdään pitkä toinen mäskäys.

– Jos täältä saisi ostaa entsyymejä, niin voisimme tehdä 100-prosenttista durraolutta, Flynn sanoo.

Erikoista on myös, että entsyymit ja hiivat toimivat, vaikka mäskin ja vierteen pH on noin 6,5. Lopullisessa tuotteessa pH laskee 4,5:n paikkeille.

– Durran suutuntuma ja runko ovat aika ohuet, joten käytämme yleensä öljyisiä humalia kompensoimaan tätä.

Kwezalla haluttaisiin tehdä oluesta perinteitä mahdollisimman hyvin kunnioittavaa. Flynnistä olisi esimerkiksi kiinnostavaa käyttää katkeron tuomiseen perinteisen oluen bitter leaf -kasvia ja etsiä paikallisia hiivakantoja, mutta se voisi olla vaikeaa, sillä Ruandalla on tiukka elintarvikesääntely.

Durraa ja Kweza Brewingin oluita

Perinteinen ikigage-olut käytetään aiempien erien hiivakakulla, mutta siitä ei toistaiseksi ole eristetty kaupallisesti saatavilla olevaa hiivakantaa.

– Olisi hienoa löytää paikallinen hiivakanta, joka olisi sopeutunut paikallisiin oloihin, ei ehkä tarvitsisi viilentää tankkejakaan, Flynn sanoo.

Käytännössä Kwezan oluissa käytetään paljon kveik-hiivoja.

Oikeuslaitos tuli apuun

Ruandalla on maine hyvänä maana perustaa yrityksiä. Flynn sanookin, että viranomaiset ovat olleet innoissaan maan ensimmäisestä pienpanimosta, mutta kaikenlaista säätöä aiheuttaa se, että elintarvike- ja juoma-alan säännöt on tehty isommille toimijoille.

– Ei ole aina helppoa olla ensimmäinen, Flynn naurahtaa.

Ruandassa ei juuri ole korruptiota, eikä yrittäjän ei tarvitse lahjoa tarkastajia. Suurin päänsärky Kwezalle on ollut aiempi vuokraisäntä, joka oli yllättäen laittanut ovet lukkoon ja takavarikoinut sekä laitteet että varaston.

Asiasta käytiin oikeutta, ja vierailun aikana Kweza oli virallisesti kiinni.

Kesken keskustelun Jessi Flynn saa sähköpostin. Hän lukee sen ääneen koko henkilökunnalle: takavarikko on todettu laittomaksi ja vuokranantajan vaatimukset perättömiksi. Panimo pääsee muuttamaan, uudet tilat on jo katsottu.

– Saimme painmon takaisin, Flynn huudahtaa.

Helpotus on käsinkokseteltava. Alkaa tanssi, laulu ja oluen virta.

Kwezalla juhlitaan

Teksti ja kuvat Esa Salminen, ilmestynyt 3/26 Juomaposti -lehdessä.