Olutkoira: TÅ¡ekki, osa 3: ÄŒeský Krumlovin säröinen idylli, ÄŒeské BudÄ›jovice ja Modrava

TÅ¡ekin kiertoajelumme eteläinen legi käynnistyi parin tunnin huristelulla Prahasta suoraan ÄŒeské BudÄ›joviceen, tuohon tÅ¡ekkiläisistä panimokaupungeista kenties toiseksi tunnetuimpaan. Oluthistoriasta kiinnostuneena minua kiehtovat suuresti vanhojen panimoyritysten tarinat, ja BudÄ›jovicen yli sata vuotta kestänyt riita amerikkalaisen Budweiserin kanssa on tietysti niistä tunnetuimpia.

Palaan kuitenkin tuohon pitkään ja traumaattiseen historiaan ehkä erillisellä postauksella joskus tuonnempana. Tällä matkalla uteliaisuuteni kiinnittyi yllättäen erään toisen, tuntemattomamman panimon polveilevaan ja osittain kummalliseenkin lähimenneisyyteen. Tarkoitan ÄŒeský Krumlovin (toiselta nimeltään Eggenbergin) panimon vaiheita. Krumlovin ja BudÄ›jovicen panimoilla on itse asiassa muutama vuosikymmen yhteistäkin historiaa, kun molemmat kuuluivat valtiolliseen panimoyhtiöön Jihočeské pivovaryyn eli Etelä-Böömin panimoihin.

Teimme päiväretken kauniiseen Krumloviin läheisestä ÄŒeské BudÄ›jovicesta käsin, ja kyseessähän on yksi Euroopan näyttävimpiä vuoristomaisemien keskelle rakennettuja keskiaikaisia kaupunkeja. Silmukkamaisesti virtaava Vltava ei ole tällä korkeudella vielä yhtä mahtava virta kuin Prahassa. Krumlov kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa, vaikka kanssaturisteja on varmasti ainakin kesällä ihan tungokseksi asti – tämän tapaisissa paikoissa on aina.

Dramaattisen näköinen linna kaupungin korkeimmalla kalliolla on ÄŒeský Krumlovin päänähtävyys, mutta tunti tai pari vierähtää äkkiä jo ihan vanhankaupungin kujia ylös alas vaeltaessa. Niidenkin varrelta löytyy ruoka- ja juomapaikkoja, mutta olutretkeläiselle luontevin valinta saattaa sittenkin olla Eggenberg-panimon oma ravintola. Siellä syömäni plnÄ›né knedlíky eli täytetyt knöödelit liha- ja kaalilisukkeineen olivat erinomainen perustÅ¡ekkiläinen eväs komeiden kaariholvien alla, ja suodattamaton lager oli ehkä keskivertoa napakammin humaloitu yksilö, oiva kumppani ruoalle.

Kovaa peliä ÄŒeský Krumlovissa

Vanha 1500-luvulla rakennettu panimo on käynyt vuosisatojen pyörityksessä läpi monenlaisia käänteitä. Varhaisista vaiheista saakka Eggenberg-nimellä tunnetun yrityksen historia liittyy samannimiseen aatelissukuun (kuten itävaltalaisen kaimansakin, vaikka naapurimaiden panimoilla ei ole nykyisin mitään yhteyttä). Eggenbergien jälkeen panimon omistajia olivat olleet 1700-luvulta alkaen Schwarzenbergit, toinen paikallinen mahtisuku, vaikka panimo säilyttikin aiempien omistajiensa nimen. Aatelisten valta panimossa katkesi kuitenkin TÅ¡ekkoslovakian siirtyessä valtiososialismiin, ja kuten yllä jo tuli todettua, Eggenberg toimi vuoteen 1989 asti osana julkisvallan hallinnoimaa panimokonglomeraattia.

Panimo on kokenut kovia kommunistisen TÅ¡ekkoslovakian jälkeisinä vuosina. Useimpien tÅ¡ekkipanimojen tavoin valtionomistus siis lakkasi poliittisen regiimin vaihtuessa. Vuonna 1991 järjestetyssä huutokaupassa panimo päätyi herroille nimeltä Jiří Shrbený ja FrantiÅ¡ek Mrázek. Varsinkin jälkimmäinen heistä oli hämärien bisnestensä ja gangsterimaisten toimintatapojensa ansiosta jo tuolloin hankkimassa mainetta yhtenä TÅ¡ekin järjestäytyneen rikollisuuden kummisedistä.

Aikana, jolloin yleistä innostusta pienpanimoja kohtaan ei koettu samalla tavoin kuin nykyään, Krumlovin itsenäisellä panimolla ja muilla sen kaltaisilla ei ollut helppoa isojen panimojen päätyessä ulkomaisiin käsiin ja kiristäessä kilpailua. Sitkeyttä kuitenkin operatiivisella puolella riitti, ja vaikka tuotantoluvut aaltoilivat välillä laskien rutkastikin vuodesta toiseen, keinoja yritettiin keksiä. Milloin Krumlovissa pantiin lisenssioluita esimerkiksi Kroatian markkinoille, milloin paikattiin oluesta saadun tuoton vajeita tekemällä limonadia.

Vuonna 2002 iski uusi katastrofi, tällä kertaa maantieteellinen. Siinä missä suuri osa ÄŒeský Krumlovin vanhastakaupungista sijaitsee Vltavan mutkan kalliorinteillä, panimo on lähempänä joenpinnan tasoa ja niin ollen tulvauhan alla. Yritys kärsi tuon vuoden tulvissa useiden miljoonien eurojen vahingot. Varastokellareista ja muista panimotiloista kärrättiin kymmeniä kuorma-autollisia mutaa ja rikkoutunutta materiaalia tulvatuhoja siivottaessa.

Myös takapiru FrantiÅ¡ek Mrázekille kävi lopulta köpelösti, kun hän kuoli salamurhaajan luodista Prahassa vuonna 2006. Kaksi vuotta myöhemmin Eggenberg päätyi konkurssiin, ja raskas velkataakka synkensi panimon tulevaisuuden näkymiä vielä seuraavat viitisen vuotta. Toiminta oli pariin otteeseen kokonaan jäissä. Pelastavana enkelinä hätiin ratsasti Pardubický pivovar, keskisuuri panimo Prahan itäpuolelta. He ostivat tiloja ja laitteistoja ja käynnistelivät myös panimotoimintaa ainakin tilapäisesti uudelleen.

Tällaisessa väliintulossa ei ole mitään erikoista. Suomalaisesta näkökulmasta ehkä vähän yllättävämpää on, että tÅ¡ekkimedian mukaan velkojia edusti Beltton-konsernin paikallinen tytäryhtiö. Beltton on käytännössä yhtä kuin Helsingin legendaarisen toimistotarvikejätti Wulffin nykyinen inkarnaatio. Jos jollakulla on tietoa, miten tällainen yhtiön päätoimialaan liittymätön sivujuonne oli sattunut tÅ¡ekkiläiselle tytäryhtiölle muotoutumaan, kommentteihin voi täydentää.

Jiří Shrbený on tällä hetkellä vankilassa talousrikoksista. Panimon polveilevassa saagassa viimeisin tilanne on, että kolmen vuoden tauon jälkeen oluen valmistus alkoi jälleen vanhassa Eggenbergin panimossa ÄŒeský Krumlovissa kesällä 2017. Taustalla ovat nyt uudet ihmiset. Eggenberg-brändi on kuitenkin nykyisin Pardubicen panimon omaisuutta, ja nyt krumlovilaiset tekevät ainakin toistaiseksi olutta omalla ÄŒeský Krumlov -merkillään.

Näin tosiaan oli myös meidän käydessämme paikan päällä: kaikki näkemäni olut oli tuon merkkistä, niin ravintolassa kuin kulman takana pienessä panimopuodissakin. Alkoholiton olut oli ainoa poikkeus, siinä oli Eggenbergin etiketti. Vaalean ja tumman peruslagerin lisäksi tarjolla oli tuo edellä mainittu suodattamaton vaalea olut, ja kaupan jääkaapista löytyi lisäksi litran muovipulloissa 14—° vahvuinen kevätolut sekä savumaltaista pantu tumma 12—°.

Česke Budějovice pikakelauksella

Se ÄŒeský Krumlovista – entäpä ÄŒeske BudÄ›jovice? Visiittimme eteläisen TÅ¡ekin suuressa panimokaupungissa jäi oikeastaan lopulta aika lyhyeksi: saavuimme illalla, yövyimme (autoilun kannalta kätevästi) Clarion-ketjun tornihotellissa vanhankaupungin ulkopuolella, ja lähdimme varhain aamupäivästä jo eteenpäin. Hotellihuoneen ikkunasta kuudennestatoista kerroksesta Budvarin panimolaitokset toki häämöttivät.

Alkuperäinen ajatus oli ollut tehdä panimokierros seuraavana iltapäivänä, mutta päädyimme jo ennen kaupunkiin saapumistamme siihen, että yksi ison panimon turnee saisi tällä reissulla riittää. Sen päätimme tehdä Pilsner Urquellilla, josta lisää seuraavassa postauksessa.

Tämä ei tarkoita, ettemme olisi pyrkineet ÄŒeske BudÄ›jovicessa ollessamme maistamaan paikkakunnan kuuluisaa olutta sen luonnollisessa ympäristössä. Tähän tarkoitukseen parhaiten soveltuva paikka on varmasti vanhaan lihanmyyjien kauppahalliin 1950-luvulla remontoitu Masné Krámy (”Lihatori”), jonka vaaleissa holveissa on saksalaisen Bierhallen tunnelmaa. Ellen ihan väärin tulkitse, valtiollinen panimoyhtiö BudÄ›jovický Budvar on taustavoimana myös tässä ravintolassa.

Juomalistan keulakuvana toimi erikoisversio Budvarin päätuotteesta, viralliselta nimeltään B:Special (5 %). Tämä on siis muilta osin se perus-Budvar (tai joissain maissa Budweiser), jota ravintoloissa meilläkin näkee, mutta tyylilajina on Kräusened lager eli tÅ¡ekkiläisittäin kroužkovaný (ehkä jopa kvasnicové?): valmiiseen olueen on toisin sanoen lisätty tuore hiiva-annos. Sameaksi tai sekavaksi tämä kikka ei ollut hanaolutta tehnyt, mutta olisi ollut hauska maistaa rinnalla ”normaalia” 12—° Budvaria eli B:Originalia. En aivan aistinut kräusenoidusta versiosta sitä kirkasta hunajaisen sitruunaista mallas-humalayhdistelmää, jonka olen jopa tölkki-Budvarissa aiemmin maistanut.

Matkaseuralainen tilasi 10—° hanaoluen, jonka brändin mukainen nimi on B:Classic. Vaikka myös edellä mainitut oluet tarjoiltiin Masné Krámyssa toki hanasta, tämä Classic on tÅ¡ekkiluokittelun mukaan panimon varsinainen hanaolut (výčepní) eikä siis lager- tai varasto-olut (ležák). Vahvuus on abv-skaalalla 4 % luokkaa.

Itse asiassa Classic on se budÄ›jovicelainen, jonka esimerkiksi Evan Rail vuoden 2007 Good Beer Guide to Prague & The Czech Republic -oppaassa nostaa viiden tähden olueksi ohi tavallisen lager-Budvarin. Vaikka aivan kunnollista vertailua näiden kahden välillä ei päästy suorittamaan, on todettava, että 10—° versio vaikutti yhä tänä päivänäkin varsin raikkaalta, tuoreelta laatutuotteelta, johon Budvarin ehkä kannattaisi tänä sessio-oluttrendien aikakautena jopa panostaa.

Kuten monessakin TÅ¡ekin kaupungissa, myös BudÄ›jovicessa vanhakaupunki oli varsin näyttävä, ja sen keskusaukiota (NámÄ›stí pÅ™emysla Otakara II) on luonnehdittu TÅ¡ekin tasavallan suurimmaksi aukioksi. Olutta ja hyvää ruokaa löytyy kaupungista varmasti monestakin osoitteesta, mutta itse valitsimme illallispaikaksemme tällä kertaa lähiruokaan erikoistuneen pihviravintolan nimeltä NaÅ¡e farma (U ÄŒerné věže 15). Pihvit olivat mainiot, ja ruokajuomana nauttimani Žumberk 13—° Polotmavý Ležák oli mukava punaruskea olut parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevalta panimolta.

After ski -tunnelmissa

Ajoimme TÅ¡ekin eteläkärjestä PlzeÅ„in aluetta kohti Itävallan rajaa seuraillen, ja harvaan asutuilla vuoristoseuduilla kevät todellakin vasta harkitsi saapumista. Niityt olivat talvisen kellertäviä, puut paljaita ja korkeammalla Å umavan huipuilla eli saksalaisittain Böhmerwaldissa maa oli yhä lumen peitossa. Osa alueen autiosta tunnelmasta selittyy ehkä yhä sillä, että näiden metsäisten kukkuloiden halki kulki aikoinaan rautaesiripun rajamaasto.

Naapurimaiden läheisyys saattaa olla nykyisin Å umavan alueelle pikemminkin siunaus kuin kirous. Itse käännyimme kukkuloille nousevalle pikkutielle hetken mielijohteesta huomattuamme kyltin, jossa luki ”Pivovar Modrava”, vaikka kyltti ei kertonut mitään panimon etäisyydestä tai aukioloajoista. Ennakolta emme olleet tällaista vuoristopanimoa mistään lähdeteoksista noteeranneet, joten kyseessä oli kai melko tuore yrittäjä.

Aika pian opasteita seuraillessamme kävi kuitenkin selväksi, että Modravan seutu on syrjäisestä sijainnistaan huolimatta varsin suosittua talviloma-aluetta. Alppimajan näköisiä rakennuksia oli putkahdellut rinteille kuin sieniä sateella, ja joitakin hiihtohissejäkin näimme. Mitään Alppejahan nämä vuoret eivät muuten muistuta, vaan ovat metsäisiä, korkeudeltaan reiluun kilometriin kohoavia laakeita huippuja.

Puolisen tuntia pikkuteitä ajettuamme päädyimme lopulta panimoravintolan pihaan. Rakennus oli ski-bistro-tyylinen ja varsinkin sisätiloissa oli paljon komeasti veistettyä vaaleaa puuta. Tunnelmaltaan paikka oli rauhallinen ja viihtyisä, ja ruoissa hyödynnettiin jälleen näemmä paikallisen maatilan tuotteita. Hanalätkissä kaikkien oluiden merkkinä oli Lyer, ja selvisikin, että kyseessä on paikkaa isännöivän suvun nimi.

Meillä ei ollut minkäänlaisia hiihtosuunnitelmia, vaan poikkesimme vain ravintolan baaritiskille yksille virvokkeille. Kuskina toimiva matkaseuralainen sai limun. Itse testasin 14—° vahvuisen talon oluen, jonka humaloinnissa oli ilmeisesti käytetty jopa Cascadea. Ehkä tavoitteena oli ollut jonkinlainen tÅ¡ekki-IPA; mitenkään kovin humalavetoinen tämä ei kuitenkaan ollut, enemmänkin ehkä tuoreen oloinen sitrushumaloitu polotmavý. En tiedä oliko kyseessä pohja- vai pintahiivaolut, veikkaan ensimmäistä. Muissa hanoissa oli miedompia Lyer-oluita, ja ne edustivat perinteisempiä tÅ¡ekkityylejä.