Olutkoira: Puolalainen olut eilen ja tänään

Olen kirjoitellut Puolan olutkulttuurista sitä sun tätä oikeastaan koko tämän blogin olemassaolon ajan, ja nyt kävi kutsu alustamaan aiheesta Bryggeri Helsingin puolalaisen oluen viikon avausmaljojen yhteydessä. Kutsujana oli Helsingin Suomi-Puola-yhdistys, yksi tapahtuman kumppaneista. Tiivistän tähän alle sen, mitä viime torstaina Bryggerissä puhuin, höystettynä paikalla olleiden kommenteilla ja keskustelulla.

Puolalainen olut on säilynyt aika tuntemattomana suureena muissa maissa. Tähän voi olla monia syitä, ilmeisimpänä varmasti se, ettei Puolassa ole koskaan suhtauduttu olueen aivan yhtä vakavasti kuin esimerkiksi naapurimaissa Saksassa ja TÅ¡ekissä. Kommunistisen järjestelmän ja vanhan vodkakulttuurin painolasti tuntuu siinä, että oluenkulutus ja -tuotanto ovat lähteneet tosissaan käyntiin vasta 1990- ja 2000-luvuilla, jolloin tuontikuviot ehkä olivat jo suhteellisen vakiintuneita monissa Euroopan maissa.

Vielä kymmenen vuotta sitten brittiläiset – nykyisin arvostetut, silloin aloittelevat – olutbloggaajat Boak ja Bailey herättelivät poleemiseen sävyyn kysymystä siitä, miksi puolalainen olut ei ole kovin hyvää. Empiirinen data, jota heillä oli, perustui yleisimpiin lager-merkkeihin (Zywiec, Lech, Tyskie, Okocim, EB). Eivät kirjoittajat olleet suoranaisesti sitä mieltä, että nuo merkit olisivat olleet huonoja, mutta totesivat ne isojen omistajiensa näköisiksi melko persoonattomiksi perusoluiksi.

Blogissa viitataan toisen käden tietona siihen, että kommunistisen ajan oluet Puolassa olisivat olleet ainakin joskus heikkolaatuisia ja että taso olisi 1990-luvun alussa ainakin väliaikaisesti parantunut. Kansantasavallan oluiden laatuun en osaa ottaa kantaa – mielenkiintoinen kysymys sinänsä. Sen sijaan siitä, että 1990-luvun alussa Puolasta tuli jonkin aikaa markkinoille oikein hyviäkin oluita, kuulin muisteluita myös torstain tilaisuudessa.

Briteillehän puolalaiset oluet eivät ole nykyään mikään erikoisuus, eivät ainakaan isot puolalaiset lager-merkit. Britannian sadattuhannet puolalaiset siirtolaiset juovat mielellään oman maansa merkkejä ja niinpä puolalaiset kaupat ympäri saarivaltion niitä myös myyvät. Tyskie oli pari vuotta sitten noussut kaikkien ei-brittiläisten oluiden kymmenen myydyimmän listalle Britanniassa.

Olutmaan historiallinen nousu

Historian lehtiä selaillessa on kuitenkin melkoisen selvää, että Puola on – varmasti vankan vodkakulttuurinsa ohella – myös merkittävä olutmaa. Se ei ole aivan maailman kärkikaartissa kuten Belgia, Britannia tai Saksa, mutta Puolan historiasta löytyy kuitenkin sekä runsaasti panimotoimintaa että omaperäisiä olutperinteitä.

Kun katsotaan tilannetta vuonna 1900, Puolassa (tai tarkemmin ottaen sillä maantieteellisellä alueella, josta tuli itsenäinen Puola vuonna 1918) oli kaiken kaikkiaan noin 500 panimoa. Edellisellä vuosisadalla luvut olivat korkeampiakin. Tämä kertoo vakiintuneesta oluen panemisen ja juomisen kulttuurista. Oletan, että panimoita oli tuolloin Saksalle tai Itävallalle kuuluneilla puolalaisalueilla enemmän kuin muualla Puolassa, mutta yhtä kaikki puolalaisesta panimo-osaamisesta ei ollut puutetta.

Suhteutettuna Puolan väkilukuun tuollaiset panimomäärät eivät tosiaan olleet samaa luokkaa kuin vaikkapa Belgiassa tai Baijerissa, ja oluen kokonaiskulutus Puolassa olikin matalaa aina toiseen maailmansotaan saakka. Se oli eurooppalaisittain verrattain laiskaa myös sodan jälkeen ja kansantasavallan vuosina. Vasta 1980-luvulta alkaen oluen kulutus Puolassa lähti reippaaseen nousuun.

Nykyisin puolalaiset ovat EU:n kolmanneksi ahkerimpia oluen juojia, jos katsotaan kansakunnan kokonaiskulutusta. Puolalaiset juovat noin 38 miljoonaa hehtolitraa olutta vuodessa, mistä saadaan henkeä kohti jaettuna myös EU:n neljänneksi suurin per capita -kulutus. Oluen tuottajana Puola on tällä hetkellä EU:n kolmanneksi suurin Saksan ja Britannian jälkeen. Parin vuoden kuluttua se kohonnee tilaston kakkoseksi, tosin ilman omaa ansiotaan.

Puolalaisten mitalisijat eurooppalaisissa oluttilastoissa eivät tietenkään liity pääasiassa kovin läheisesti pienpanimokenttään tai käsityöolueen. Kuten muissakin maissa, Puolan oluenkulutuksesta kolme neljännestä koostuu tavallisesta vaaleasta lagerista. Jos mukaan lasketaan vielä sikäläisittäin suosittu vahva lager, päästään ilmeisesti 90 prosentin paremmalle puolelle. Piwo jasne peÅ‚ne (vaalea täysmallasolut) on yleinen maininta perusoluen tölkissä, ja jos kyse on vahvemmasta versiosta, pakkauksesta löytyy vielä adjektiivi mocne.

Markkinoita hallitsevat isot globaalit toimijat – jälleen kuten useimmissa muissakin Euroopan maissa. Puolan isoimman panimoyhtiön Kompania Piwowarskan osti joulukuussa japanilainen Asahi, ja myyjänä oli fuusiojärjestelyjään tekevä SAB Miller. Tämän firman merkkejä ovat Tyskie, Lech ja Å»ubr. Kakkosena on Heinekenin omistama Grupa Å»ywiec, jonka brändejä ovat Å»ywiec, Warka, Królewskie ja Tatra. Kolmosena komeilee tuttuun tapaan Carlsberg, ja sillä on Okocim- ja Kasztelan-merkit.

— 

Tosissaan asialla: meininkiä Varsovan olutfestivaaleilta viime syksyltä.

Käsityöoluen nousu alkaa vuonna 2011

— 

Mistä olutihmiset Puolassa sitten puhuvat? Eivät suinkaan näistä menneistä kasvukivuista tai isoista brändeistä, vaan tietenkin käsityöoluesta.

Se, että kaikkiin maihin levinnyt craft beer -kulttuuri on nyt valloittanut Puolankin, ei ole sinänsä mikään yllätys. Uutinen se silti on, koska Puola on niin iso maa ja kiinnostus olueen siellä nykyisin niin suurta. Veikkaisin, että 40-miljoonainen kansa on riittävän iso pistämään tarvittaessa vaikka jonkin oman twistinsä yleensä melko homogeeniseen globaaliin craft-kenttään.

Käsityöolut on Puolassa toistaiseksi uudehko juttu. Tarkoitan käsityöoluella nyt globaalien mallien mukaista uusimman aallon pienpanimo-olutta, joka muuallekin Eurooppaan on rantautunut yleensä 2000- tai vasta 2010-luvulla. Euroopassa on toki vanhempiakin pienpanimoperinteitä. Puolassa näitä alettiin nähdä markkinatalouteen siirtymisen myötä, ja usein kyse oli esimerkiksi saksalaistyyppisistä panimoravintoloista, jossa oluet noudattelivat Helles-Dunkles-Pils-Weizen-hegemoniaa.

Uuden aallon ensimmäisenä airuena on pidetty PINTA-nimistä sopimusvalmistuttajaa, joka teki ensimmäisen erän Atak Chmielu (”Humalan hyökkäys”) -nimistä ipaansa 28. maaliskuuta 2011. Sattumoisin PINTA pitää päämajaansa Å»ywiecin kaupungissa, johon myös yksi Puolan vanhimmista panimoista perustettiin kaupungin vielä kuuluessa Itävalta-Unkariin vuonna 1856.

Nopean laskelman mukaan PINTA on tehnyt kuuden olemassaolovuotensa aikana ainakin kolmeakymmentä eri oluttyyliä. Saison, IPA, APA, Barley Wine, Schwarzbier, Tmáve, Kentucky Common, Grisette, Maibock, Irish Ale, Altbier, Witbier, ja niin edelleen – panimo on valmistanut pariin otteeseen jopa sahtia. Näistä vaaleampaa olen maistanutkin ja ihan sahdilta se maistui.

Yhteistyötä on tehty sekä puolalaisten että ulkomaisten panimoiden kanssa, ja Puolan ensimmäinen käsityöpanimo on saanut näkyvyyttä kansainvälisissä tapahtumissa ja päässyt eri maiden jakeluverkostoihin. PINTAn vanavedessä Puolaan on ilmestynyt kymmeniä muita nuoria ja nälkäisiä panimoita ja mustalaisvalmistuttajia, jotka uivat craft beer -kuvioissa kuin kalat vedessä.

Panimoita on Puolassa Brewers of Europen viimeisimpien tilastojen mukaan 150. Tieto on kahden vuoden takaa. Ratebeer antaa lukemaksi 312. Heikki Kähkönen sanoi siivonneensa Ratebeerin listasta sopimusvalmistuttajat pois ja saaneensa lopputulokseksi noin 170. Tämä lienee tuorein mahdollinen tieto Puolan panimomäärästä.

Monet eturivin puolalaisista craft-panimoista ovat mukana myös Bryggerin puolalaisen oluen viikolla, joka edelleen jatkuu muutaman päivän ajan. En tiedä, minkä verran olutta on tällä hetkellä jäljellä. Tarjolla oli ainakin viime torstaina PINTAn lisäksi Kingpinin, Perúnin, WÄ…soszin, AleBrowarin, Deer Bearin, Trzech Kumplin ja Radugan oluita sekä kahta Cider Circusin siideriä.

Portteria Itämeren etelärannalta

Craft beer -kulttuurin tyypillisiin piirteisiin kuuluu paitsi sosiaalisuus ja verkostohakuisuus myös tyylillisten vaikutteiden omaksuminen oman ja muiden maiden olutperinteistä. Puolassakin käsityöpanimot ovat ottaneet asiakseen tutustua oman alueensa historiallisiin oluttyyppeihin.

Uuteen kukoistukseen on noussut esimerkiksi piwo grodziskie, läntisessä Puolassa aikaisemmin suosittu historiallinen vehnäolut. Sen vehnämaltaat kuivataan tammensavulla, ja lopputulos on nykypäivän olutmaailmassa hyvin mieto, usein vain 2,5-prosenttinen. Oluttyylin kotiseutua on Grodzisk Wielkopolski, jonka ympäristössä on humalanviljelyaluetta. Grodziskie oli ilmeisesti kadonnut kaupallisilta markkinoilta joskus toisen maailmansodan aikaan mutta säilyi paikallisena tuotteena tai kotioluena – tai ainakin tieto sen valmistustavasta säilyi – niin että se on ollut mahdollista viime vuosina herättää isommassa mittakaavassa jälleen henkiin.

Toinen historiallinen olutlaatu, jota uudetkin pienpanimot ovat Puolassa suosineet, on portteri. Vaikka portteri on alkujaan lontoolainen oluttyyli, sen omalaatuinen historia Itämeren alueella on lähes yhtä vanha kuin oluttyyli itse. Jo 1700-luvulla portteria juotiin Ruotsin, Venäjän ja Preussin satamissa. Alun perin kyse oli tietenkin englantilaisesta tuontioluesta, jonka vahvaan versioon (imperial stout ym.) itse tsaarin hovi Pietarissa ihastui.

Myöhemmin portteri sai paikallisia muotoja, sitä alettiin tehdä pintahiivan sijaan pohjahiivalla, ja sen olemus on alkanut muistuttaa Itämeren maissa ehkä enemmän vahvoja saksalaisia oluita. Danzig eli nykyinen GdaÅ„sk oli tietenkin yksi brittilaivojen kohdesatamia, mutta jo reilut 150 vuotta sitten portteria tehtiin myös Etelä-Puolan isoissa panimoissa kuten Å»ywiecissä.

Itse asiassa Å»ywiecin portteri on hyvä esimerkki nykypäivän puolalaisesta Baltic porterista eli itämerenportterista. Verrokki löytyy tietysti Helsingistä, jossa Sinebrychoffin portteri on ainakin sotienjälkeisen reinkarnaationsa myötä alkanut muistuttaa brittityyppistä pintahiivalla pantua foreign extra stoutia. Å»ywiecillä ja monilla muilla puolalaispanimoilla vahvoissa porttereissa korostuvat kuivan paahteisten maltaiden sijaan lääkemäinen makeus, salmiakkisuus ja yrttiset puolalaishumalat.

Puolalaiset panimot, varsinkin pienemmät alueelliset panimot ja uudet craft-valmistajat, ovat usein tarttuneet portteriin paikallisena erikoisuutena, jota voi markkinoida näyttävissä pulloissa tai pakkauksissa. Se on nautiskeluolut, usein aika vahva 9–10 alkoholiprosentillaan, ja joskus reseptissä on savumaltaita tai jotain eleganttia lisämakua kuten savukuivattua luumua.

Portteri ei muuten ollut ainoa vahva jäänne tummista oluista, joita Itämeren ja Pohjanmeren rannoilla muinaisina aikoina esiintyi. Toinen esimerkki on Jopenbier, puolaksi piwo jopejskie, joka on sekin säilynyt ainakin ajatuksena. Se oli jonkinlaisella spontaanikäymisellä aikaansaatu, portviinimäinen makea olut, jonka alkoholipitoisuus saattoi ainakin 1900-luvun alussa olla melko mietokin. Ilmeisesti GdaÅ„skin suunnalla jotkut ovat koettaneet sitä viime aikoina valmistaa, mutta kaupallista versiota ei ole ainakaan minua vastaan osunut.

Yhtenä puolalaisen olutkulttuurin piirteenä nostaisin vielä esiin kiinnostukseen paikallisiin humalalajikkeisiin. Marynka ja— Junga ovat eurooppalaistyylisiä katkerohumalia,— Sybillassa, Lubelskissa ja Tomyskissa— on enemmän aromiominaisuuksia. Lubelski on paikallinen Saazin variantti— ja Tomyski kuuluu erityisesti grodziskie-perinteeseen. Isotkin lager-merkit Puolassa mainitsevat kuitenkin mielellään käyttävänsä kotimaista humalaa ja saattavat mainita jopa lajikkeiden nimiä etiketeissään.

Mistä hankkia puolalaista olutta?

Suomessa puolalaisen oluen saatavuus on Bryggerin teemaviikon ulkopuolella melko heikkoa tai parhaimmillaan vaihtelevaa. Alko myy perus-Å»ywieciä ja tällä hetkellä yhtä käsityöolutta. Lisäksi valikoimassa on WÄ…soszin panema puolukka-kahvistout Puola/Polska, joka on tehty yhteistyössä Humaloven kanssa (viimeksi mainittu toimii muuten maahantuojana myös Bryggerin tapahtumassa).

Isommista ruokakaupoista, varsinkin K-ketjulta, löytyy yleensä muutamaa alle 4,7-prosenttista puolalaista craft-alea tai -pilsneriä. Ravintoloiden valikoimista on tietenkään vaikea sanoa mitään yleisempää, mutta yksittäisiä esimerkkejä on tullut toki siellä täällä vastaan. Lisäksi ainakin eBrowarium-nimisestä nettikaupasta Suomeen tilaaminen on vielä viime kesänä onnistunut.

Paikan päällä Puolassa käsityöoluiden löytäminen on tietysti varsin helppoa. Jos perusbaarit vielä pitäytyvätkin pitkälti isommissa lager-merkeissä, ainakin Varsovan, Krakovan ja muiden isojen kaupunkien keskustoista löytyy roppakaupalla craft-baareja. Hintataso saattaa olla suomalaisittain hyvinkin alhainen, vaikka toki kaulaa paikalliseen peruslageriin varmasti on. Isoista ruokakaupoista voi löytää kohtuullisen hyvän valikoiman sekä puolalaisia että ulkomaisia ei-bulkkioluita. Varsovan baarit ja kaupat on koonnut aika hyvin yhdelle sivulle viime syksynä tämä bloggaaja.