Olutkoira: Malta: brittihistoriaa ja uusia oluttuulia

Pride of England, QE II, Plough & Anchor, Salisbury Arms, City of London… Pieni saarivaltio noin sata kilometriä Sisilian kärjestä etelään oli puolentoista vuosisadan ajan brittihallinnon alaisuudessa, ja sen huomaa yhä monista asioista. Yksi on baarien nimet, joista monet sekä pääsaari Maltalla että pienemmällä Gozolla ovat kuin suoraan entisestä emämaasta.

Saarten arkeen on jäänyt muitakin brittivaikutteita kuten vasemmanpuoleinen liikenne, suojateitä merkitsevät mustavalkotankoiset lyhdyt eli Belisha beaconit, sekä tietysti englannin kieli, jota lähes kaikki saarelaiset haastelevat oman maltan kielensä ohessa. Iltapäiväteetä on tarjolla The Phoenicia -hotellissa. Katukuvassa on myös yhä paljon vanhoja punaisia puhelinkoppeja, mutta emme selvittäneet, saako niistä enää yhteyttä ulkomaailmaan.

Marraskuun alku ei ole välttämättä huono aika Välimerellä vierailuun, koska kesähelteet ovat jo takanapäin, mutta viileän sateinen talvi ei ole vielä kunnolla alkanut. Pientä uhkapeliä ilmassa säiden suhteen kyllä oli. Enimmäkseen viikko oli aurinkoinen ja lämpötilat 20–25 asteen haarukassa, mutta sadekuurojakin saatiin ja ukkonen jylisi kerran.

Ale on maltalaisten veressä

Moniin maihin on saatu ensimmäisiä pintahiivaoluita vasta tämän vuosituhannen puolella, kun sitä ennen on juotu käytännössä pelkästään yleistä globaalia lageria. Malta ei kuulu näiden paikkojen joukkoon, sillä vaikka craft beer -ilmiö siellä onkin vielä hyvin nuori, maan pintahiivahistoria on muutoin pitkä.

Brittisotilaille oli aikoinaan saatava alea, joten Readingissa Englannissa toiminut Simondsin panimo perusti jo 1800-luvulla tehtaan myös Maltalle. Kokonaan paikallisia panimoyhtiöitä syntyi 1920-luvulla, ja niistä Farsons oli pääasiassa alen valmistaja ja Cisk teki lageria. Kaikki kolme panimoa toimivat nykyään yhtenä maltalaisyhtiönä nimeltä Simonds Farsons Cisk, kun taas brittiläinen Simondsin haara on jo aikoja sitten sulautunut kilpailijoihinsa.

Jos haluaa fiilistellä Maltan brittiläisellä oluthistorialla, yksi mainio paikka on suosittu pubi City of London, joka sijaitsee St Julian’sin eli maltalaisittain San Ä iljanin rantabulevardilla. Pubi on perustettu jo vuonna 1914, ja vaikka se ei varmasti kaikilta osin ole alkuperäisessä asussaan, siinä on mukavasti ajan patinaa.

City of London tarjoaa esimerkiksi Farsonsin Blue Labelia ja Strong Alea, jotka ovat mallasvetoisia puhtaita makro-aleja, enemmän amberin kuin bitterin hengessä. Matkaseuralainen tykästyi Hopleaf Pale Alen keveään raikkauteen, ja tuo olut on puolestaan Simondsin vanha brändi, joka elää nykyään vain Maltalla. Myös nyky-craftia pubin jääkaapeista löytyy jonkin verran, ainakin kalifornialais-berliiniläistä Stonea ja belgialaisia Triporteuria sekä Brussels Beer Projectin oluita.

Käsityöolut on rantautunut ja hakee muotoaan

Pääsaarelta poikkesimme pariksi päiväksi Gozon saarelle, jossa on toiminut kolme vuotta Maltan kenties aktiivisin käsityöpanimo, Lord Chambray. Sen perustaja on italialaislähtöinen Samuele d’Imperio. Siinä missä se valtavirta-craftin hengessä tekee myös IPAa, panimon lähestymistavassa on samalla jotain italialaista. Esimerkiksi heidän Flinders Rose -oluensa on “gosen inspiroima” ja sisältää gozolaisia kapriksenkukkia, siis äärimmäisen paikallista raaka-ainetta.

Raaka-aineiden paikallisuus oli tärkeä elementti myös Winter Alessa, josta maistoimme viime vuoden versiota – uusin oli tulossa hanoihin vasta myöhemmin tänä vuonna. 8-prosenttinen tumma talviolut muistutti maultaan belgialaisia jouluoluita appelsiinimaisine sivumakuineen, mutta paikallisväriä toi carob honey (johanneksenleipäpuun medestä tuotettu hunaja).

Panimon taproomissa käydessäni testasin toista kausiolutta, syksyksi tehtyä Nebulaa, joka oli 5,9-prosenttinen brown ale ja siinä makua tuomassa paikallinen villifenkoli sekä viskimaltaat. Mainio, juotava keskitumma olut, joka panimolla laskettiin cask-pumpun näköisellä vempaimella ja hiilihappo olikin miellyttävän pehmeää. Lord Chambrayn miedompia oluita oli pulloissa saatavana siellä täällä ympäri saaria, kuten Gozon ja Maltan välisellä lautalla, jossa joimme Special Bitterit.

Maltan pienpanimot on toistaiseksi laskettavissa yhden käden sormin, ja näistä muista The Phoenix Raw Beerin portteria tuli maistettuakin. Myös Strettan olutta mainosti jokin ravintola, jonka ohi kuljimme. The Brew on saaren ainoa panimoravintola, ja se sijaitsi parin korttelin päässä hotelliltamme Slieman rantakadulla. Siltä maistoin 6-prosenttista golden alea, jossa oli belgialaisen voimakkaita sävyjä. Matkaseuralainen otti jenkkihumalaisen pilsnerin, joka oli Valletta 2018 -vuoden eli Euroopan kulttuuripääkaupungin “virallinen olut”.

Vanhojen ja vähän uudempienkin kaupunkien kujilla

Maltalla on monenlaisia rantalomaresortteja ja luontokohteita, mutta suuri osa saaresta on lähes katkeamattoman kaupunkimosaiikin peitossa. Hienot muinaiset kadut ja linnakkeet vuorottelevat uudempien esikaupunkien ja hotellikeskittymien kanssa. Aloitimme lomaviikon Sliemasta, jossa hotellin parvekkeelta oli näkymä suoraan pääkaupunki Vallettaan.

Vanha, korkeiden muurien ympäröimä Valletta lahden vastarannalla oli varsinkin iltavalaistuksessa hyvin vaikuttava näky. Sliema ja St Julian’s itse ovat rantojen puolelta korkeiden hotellien ja liikerakennusten saartamia, mutta esimerkiksi Sliemassa niemen sisäosasta löytyy aidomman oloisia maltalaisia katuja mataline taloineen ja koristeellisine puuparvekkeineen.

Yksi etappi oluenystävälle Slieman sisäosissa on kaupunginosan vanhin pubi Hole in the Wall. Kyseisessä kulmauksessa on ollut jonkinlainen baari vuodesta 1922. Nykyinen interiööri on viihtyisä vaikka ei kovin vanha. Baari ei isottele suurella craft beer -valikoimalla, mutta maltalaisten perusmerkkien ulkopuolelta löytyi kuitenkin sitä sun tätä: esimerkiksi Brasserie de la Senneä Brysselistä ja AleBrowaria GdaÅ„skin alueelta Puolasta. Osoite on 31 High Street, eli 31 Triq il-Kbira. Tähän Maltalla kannattaa varautua: osoitteet kirjoitetaan usein englanniksi netissä ja matkaoppaissa, ja sitten kadunkulmissa ne ehkä lukevat vain maltan kielellä.

Myös The Jack of All Trades (22 Triq Mons. G. Depiro) näytti ulkoa päin hauskalta pubilta mutta oli kiinni sinä iltana, kun Slieman kaduilla vaeltelimme. Jos taas Sliemassa kaipaa ruokapaikkaa, josta annosten kylkeen saisi muutakin olutta kuin Cisk Lageria, vaihtoehtoja Vallettan puoleisella rantaraitilla ovat ainakin edellä mainittu panimoravintola The Brew (74 Triq ix-Xatt) ja Hammett’s Gastro Bar (33/34 Tigné Seafront).

Vallettasta löytyy saaren parhaana pidetty craft-baari 67 Kapitali (67 Triq l-Ifran), jossa oli pääkaupungissa viettämiemme päivien aikana tarjolla ainakin ruotsalaista, tanskalaista, italialaista, belgialaista ja maltalaista käsityöolutta. Erityisesti omaan makuuni oleva baari oli puolestaan Wild Honey (127 Triq Santa LuÄ‹ija), koska sillä oli melko huomattavakin belgialaisten oluiden valikoima jääkaapissaan.

Olutreittien ulkopuolelta

Valletta on kaupunkina ehdottomasti yksi näyttävimpiä, joissa olen käynyt. Jyrkät mäet, joiden portaikoissa on ravintoloita ja baareja – kuten nyt Wild Honey – laskeutuvat värikkäiden parvekkeiden rivistöinä kohti merta. Vaikka kaupunki on pieni, tallatuimpien reittien ulkopuolella on vielä vähän rapistuneitakin sivukatuja ja niillä vanhoja kauppoja ja kuppiloita, joissa näkyy lähinnä paikallisia. Majapaikkamme omistaja oli syntyperäinen vallettalainen ja kertoi, että kiinteistöbuumi on vähitellen muokkaamassa kaupunkia turistien ja sijoittajien ehdoilla, eikä vanhoilla paikallisilla ole pian välttämättä enää varaa asua siellä.

Maltaa 1500–1700-luvuilla hallinnut johanniittaritarien veljestö rakensi Vallettan pääkaupungikseen barokki-ihanteiden mukaan, ja niin vanhalta kuin kaupunki nyt vaikuttaakin, se on yksi maailman ensimmäisiä alusta alkaen suunniteltuja kaupunkeja ruutukaavoineen. Ritarien ensimmäinen pääkaupunki Vittoriosa (malt. Il-Birgu) suuren sataman vastarannalla on toista maata. Siellä kannattaa poiketa Vallettasta käsin lautalla, jolloin näkee sataman koko hienoudessaan. Vittoriosan keskiaikaisesti kiemurtelevat kadut keskusaukio Misrah ir-Rebhan takana ovat taas tyypillistä vanhaa Maltaa. Ravintola dCentren terassilla söimme mahtavat hummeri- ja langustiinipastat.

Maltan hyviin puoliin kuuluu toimiva joukkoliikenne, jonka saarten suuri väentiheys mahdollistaa. Niinpä Vallettasta käsin on kätevää käydä vaikka Mdinassa, joka oli ennen ritarien tuloa Maltalle saaren keskeinen kaupunki ja linnoitus saaren sisäosassa. Myös Gozon saarella vierailu onnistuu busseilla, ensin IÄ‹-ÄŠirkewwaan ja siitä lautalla yli. Lauttarannasta pääsee jälleen jatkamaan Gozon omilla busseilla pääkaupunki Victoriaan (malt. Ir-Rabat) tai muihin saaren paikkoihin.

Valtava linnoitus kohoaa myös Victorian yllä, ja onneksemme se näkyi suoraan huoneemme ikkunasta. Vaikka linnoitus ei ollut Mdinan tapaan osa elävää kaupunkia vaan enemmänkin museo, siellä pääsi kuitenkin kiertelemään myös myöhään illalla, eli ilmeisesti portteja ei yöksi suljettu. Aution linnan muureilta oli pimeän aikaan komeaa katsella ympäri hiljaista saarta. Alhaalla kaupungissa tunnelmallinen Pjazza San Ä orÄ¡ on muutaman pikku baarinsa voimin Victorian “yöelämän” keskus, ja mainiota maltalaista ruokaa löytyy myös ympäröiviltä kaduilta esimerkiksi Maldonadosta (18 Triq Mons. Lwigi Vella) tai Café Jubileesta (8 Pjazza l-Indipendenza).