Old Irish Pub -ketju yhteistyöhön Standard Investmentin kanssa
Vetovoimainen konsepti kiihdyttää kasvuun Euroopassa.
Yksi pohjoismaiden suurimmista baariketjuista, Old Irish Pub on solminut kumppanuuden pääomasijoittaja Standard Investmentin kanssa. Ketjun tanskalainen johtoryhmä jatkaa yrityksen päivittäisten toimintojen johtamista ja Standard Investment tukee jatkossa yhtiötä strategisin osin. Uudella kumppanuudella on kunnianhimoiset tavoitteet – jatkaa ketjun houkuttelevan konseptin kehittämistä ja vahvistaa ketjun kasvua Euroopassa, aluksi keskittyen laajentumiseen Alankomaissa ja Belgiassa.
Old Irish Pub -ketjun tunnettu, kodikasta tunnelmaa huokuva konsepti on vauhdittanut ketjun kasvutarinaa vuodesta 2013 lähtien. Ketjun vetovoima pohjautuu asiakkaita monin tavoin houkuttelevaan konseptiin, joka yhdistää livemusiikista, urheilusta ja yökerhoelämästä kiinnostuneet asiakasryhmät saman katon alle. Pohjoismaissa toimiva eurooppalainen sijoittaja Standard Investment kiinnitti huomiota tanskalaisen yrittäjän luomaan menestystarinaan ja näki sen konseptissa runsaasti potentiaalia laajentumiseen Euroopassa, jossa ketju on jo osoittanut ensimmäisiä onnistumisiaan. Ketjun liiketoiminnan nopea virkistyminen koronapandemian jälkeen osoittaa, että Old Irish Pubin kaltaisille konsepteille on kysyntää, kun asiakkaat ovat palanneet entistä suurempina määrinä viihtymään ja nauttimaan kotoisasta tunnelmasta.
OId Irish Pub -ketjun tanskalaiset omistajat ovat solmineet Standard Investmentin kanssa taloudellisen ja strategisen kumppanuuden jatkaakseen baariketjun houkuttelevan konseptin kehittämistä ja vauhdittaakseen sen kasvua Euroopassa. Tavoitteena on rakentaa yksi manner-Euroopan suurimmista pub-ketjuista yhden konseptin alle. Laajentuminen perustuu vahvaan jalansijaan pohjoismaissa, jonka lisäksi menestys on kantanut hedelmää myös Alankomaissa ja Espanjassa. Old Irish Pub -ketjulla on tällä hetkellä 36 pubia Tanskassa, Norjassa, Suomessa, Espanjassa ja viimeisimpänä Alankomaissa. Ketju odottaa kasvattavansa pub-valikoimaansa merkittävästi tulevina vuosina.
”Meillä on kunnianhimoisia tavoitteita avata vielä lisää pubeja Eurooppaan. Uuden, omistautuneen kumppanimme myötä meillä on siihen nyt entistä paremmat edellytykset. Haluamme jatkossakin varmistaa, että asiakkaamme saavat nauttia poikkeuksellisesta elämyksestä joka kerta, kun he vierailevat pubeissamme. Olivatpa he sitten tulleet juhlimaan, katsomaan urheilutapahtumia, kuuntelemaan musiikkia tai vain viettämään aikaa ystävien ja perheen kanssa. Olemme asiakkaillemme ”koti kaukana kotoa” ja perhearvomme näkyvät toimintamme keskiössä edelleen, sanoo Old Irish Pubin perustaja ja toimitusjohtaja Peder Blak.
Norstatin lokakuussa 2022 tekemässä kuluttajatutkimuksessa Old Irish Pubin tunnettuus Tanskassa oli poikkeuksellisen korkea. 91 prosenttia 18–64-vuotiaista tanskalaisista ilmoitti tunnistavansa ketjun ja 80 prosenttia Old Irish Pubissa käyneistä vastaajista suosittelisi sitä ystävilleen ja tuttavilleen. Asiakkaat arvostavat erityisesti yhteisöllisyyttä ja kävijöiden tasaista jakautumista mies- ja naisasiakkaisiin. Nyt tuttu ja tunnelmallinen konsepti jatkaa leviämistä Euroopassa, sillä sen kysyntä on ollut vahvaa eri puolilla Eurooppaa.
”Olemme innoissamme Old Irish Pub -ketjun mahdollisuuksista ja haluamme tuoda tanskalaisen menestystarinan entistä useamman eurooppalaisen ulottuville. Koronapandemian jälkeisenä aikana näimme, että kysyntä Old Irish Pub -ketjun kaltaiselle, turvalliselle ja inklusiiviselle paikalle, jossa asiakkaat viihtyvät, on kasvanut. Koimme myös, että Old Irish Pub -ketjussa on potentiaalia tulla yhtä lailla rakastetuksi eurooppalaisilla markkinoilla, kuin mitä se on pohjoismaissa”, sanoo Martin Mainz, Standard Investmentin pohjoismaiden toimiston toinen johtaja.
”Old Irish Pub -ketjun monenlaisia ihmisiä puoleensavetävä konsepti on auttanut varmistamaan ketjun menestymistä. Työskentelemme tiiviissä yhteistyössä johdon kanssa kasvattaaksemme ketjua uusilla markkinoilla ja parantaaksemme liiketoiminnan tulosta kautta linjan. Tuomme kokonaisuuteen hyväksi havaitun lähestymistapamme sijoittajina kehittämään liiketoimintaa, kun taas johto jatkaa yrityksen ankkurina”, Mainz jatkaa.
Paikallisesta pubista eurooppalaiseksi ketjuksi
Old Irish Pub -ketjun edelleen jatkuva kasvutarina vahvistavat sen asemaa yhtenä alan vaikutusvaltaisimmista toimijoista. Uusilla pubeilla on riittänyt kysyntää heti avajaisista lähtien. Jopa haastavina 2020–2021 vuosina ketju selviytyi koronapandemian aiheuttamasta sulkutilasta vahvistuneena ja päättäen vuotensa voittoa tehden. Nyt ketju on yltänyt kaikkien aikojen parhaimpaan taloudelliseen tulokseensa. Old Irish Pub on tänä päivänä suurin perheomisteinen pub-ketju Euroopassa yli 1 800 työntekijän ja 5 miljoonan vuosittaisen asiakkaansa myötä.
”Olimme omistautuneet löytämään Old Irish Pub -ketjulle oikean osaomistajan, joka voi auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme olla suurin yhden konseptin pub-ketju vuoteen 2025 mennessä. Uusi vahva kumppanuus tanskalaisen omistajaryhmän ja Standard Investmentin välillä tuo Old Irish Pub -ketjun tarjoaman uniikin pub-kokemuksen yhä useamman eurooppalaisen saataville”, sanoo Old Irish Pub Groupin osaomistaja ja hallituksen varapuheenjohtaja Christian Ingemann.
Kaupan taloudellisia yksityiskohtia ei julkaista.
Suomessa Old Irish Pub -ketjulla on pubit Helsingissä, Turussa, Tampereella, Lahdessa, Vaasassa ja Porissa.
Tietoa Old Irish Pub -ketjusta:
Perustettu: Roskildessa, Tanskassa vuonna 2013
Pubit: 36 pubia Tanskassa, Norjassa, Suomessa, Espanjassa ja Alankomaissa.
Työntekijät: Yli 1 800 työntekijää
Lähde ja kuva: Old Irish Pub tiedote