Niukkuuden kasvatit
Mitä ruokahistoria opettaa suhteestamme olueen?
Alkoholikulttuuria määrittävät aina alueen lait, mutta maan olutkulttuuria on syytä peilata myös maan ruokahistoriaan. Miten ruoan ja juoman historia näkyy tavassamme nauttia olutta?
Suomen ruokahistoriaa määrittää pitkälti niukkuus: pula-ajan pettuleivän lisäksi suomalaiset ovat pysyneet hengissä yksinkertaisilla juureksilla, joiden kylkeen on juhlapyhinä ympätty eläinperäistä proteiinia joko kalan tai muun lihan muodossa. Ruokakulttuuri on syntynyt niukkuuden sanelemien raaka-aineiden pohjalta.
Historiallinen niukkuus ja ruokahistorian karuus on opettanut suomalaiset arvostamaan yksinkertaisia makuja. Meille juhlapöydän klassikoita ovat karjalanpaisti ja lohikeitto, jotka ovat toki herkullisia, mutta eivät sisällä kikkailua
ja ovat makumaailmaltaan pelkistettyjä. Maustamisessa kaikki pippurin ja suolan lisäksi käytettävä mausteet ovat huomionarvoisia poikkeuksia. Mummoni kertoi jokaisen hyvän reseptin alkavan sanoilla ”otetaan kilo voita ja tarpeeksi suolaa”.
Yksinkertaisuuden arvostaminen näkyy selkeästi myös kahvin käytössä. Kahvinkeitossa valmistustavoilla ei pröystäillä ja pannu- ja suodatinkahvi dominoivatkin perinteistä suomalaista kahvikulttuuria. Kahvissa arvostetaan myös vahvuutta, vaikka meillä suositaankin vaaleapaahtoisia kahvilaatuja: toivotuille vieraille lipsautetaan ylimääräinen mitta pöhöjä, ”hyvän isännän lisää”, jotta lusikka jää varmasti juomaan pystyyn.
Suhde ruokaan, ja osittain kahviin, on lähtökohta myös suhteelle olueen. Monipakkauslager on tietynlaista niukkuuden ylistystä, jossa määrää korvaa osittain laadun, samaan tapaan kuin joulukinkussa. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää markettien oluthyllyjen sixpack-valikoiman laajuus. Väitänkin, että historia selittää myös olutharrastajien makumieltymyksiä. Suomalaiset esimerkiksi rakastavat stouteja ja porttereita. Ja aivan kuten kahvissa ja karjalanpaistissa, mitä tuhdimmat maut, sitä enemmän ovat oluenystävän suupielet kohti kattoa. Mukaan heitetyt voimakkaat mausteet, kuten kahvi ja kaakao, sopivat hyvin suomalaiseen
makumaisemaan. Toki stouteissa ja porttereissa on juuri paahteisuuden myötä
suomalaisille rakkaita makuja, mutta makujen intensiteetti on mielestäni vähintään yhtä tärkeä seikka. Nyanssien etsimiselle ei täyteen ahdetussa makupaletissa ole sijaa. Uskon tämän vahvojen makujen arvostuksen pätevän myös muihin oluttyyleihin. Selkeä ja vahva makuprofiili viehättää. Ei ole väliä, onko kyseessä Neipa, IPA tai sour. Tässä mielessä näen Suomen tulevaisuuden olutmaana jännittävänä. Monella oluttyylillä on mahdollisuus nousta kansan syvien rivien suosikiksi, kunhan uskalletaan ottaa ensimmäinen askel turvallisen lagermaailman ulkopuolelle. Pitää muistaa, että suomalaiset ovat oppineet syömään karjalanpaistitaustalla pizzaa ja sushia, joten toivoa on.
Makujen selkeys ja niukkuus näkyy parhaiten sahdissa. Sahdin selkeän mallasvetoinen makuprofiili on osittain niukkuuden synnyttämä olutinnovaatio, mutta toisaalta suomalaisen makumaailman peili – karu, yksinkertainen, mutta itsessään arvokas.
Teksti: Sampo Marski
Sampo Marski on oululaistunut oluenystävä ja elämästä nautiskelija. ”Oluessa minua kiehtovat itse juoman lisäksi ilmiöt oluen ympärillä.”
Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 1/2023.
