Naistenpäivä 8.3. – Naisten rooli olutmaailmassa ennen ja nyt

Naiset ovat aina tehneet olutta

Olut on ennen, rautakaudelta 1800-luvulle asti, ollut osa jokapäiväistä ruokavaliotamme ja sen takia osa taloudenhoitoa. Sitä kautta oluenpano on ollut osa naisten töitä kaikissa niissä kulttuureissa, missä olut tehtiin kotona. Tutkittaessa taloustöitä tarkemmin huomataan, että vielä pyynti- ja keräilykulttuurissa miehet ja naiset huolehtivat taloustöistä tasaisemmin, mutta maanviljelyksen vakiintuessa, tietyt työt jakaantuvat miesten ja naisten välillä korostetummin, jättäen naisille monet sisätyöt kuten ruuanvalmistuksen ja siihen liittyvän oluenteon. Naisten osuus oluenteossa näkyy myös osaksi Suomen ja Karjalan muinaistarustoon nojaavasta Kalevala-runokokoelmasta, josta löytyy useita mainintoja osaavista naisoluentekijöistä, hyvänä esimerkkinä runo, missä naispuolinen Osmotar valmistaa ensimmäisen oluen.

Suomessa, missä katolinen uskonto ja luostaripanimot eivät ikinä yleistyneet ja kaupungit olivat pieniä, olut jäikin pitkälti 1700-luvun loppuun naisten valmistamaksi kotioloissa. Näin oluen ja naisten taloudenhoidon suhteesta löytyy paljon perimätietoa. Erilaisten lorujen mukaan jopa emännän luonteen saattoi määritellä oluen avulla: lempeän emännän panema olut on makeaa ja kiukkuisen emännän olut maistui taas happamalta. Työnjakoa jo 1500-luvulla kuvaillut historioitsija Olaus Magnus määritteli naisten töiksi kehruun, kutomisen, leivonnan, oluenpanon, ruuanlaiton, siivouksen sekä lasten ja karjanhoidon. Tuntuu siis, että niin kauan kuin olut on olut osa taloudenhoitoa, se on ollut pitkälti naisten käsissä. Tässä tosin on Suomen sisällä hieman eroja, Itä-Suomessa myös miehet ovat tehneet olutta kotona.

Keskiajalla ja sen jälkeen Euroopassa naiset ovat niin panneet olutta myös kaupallisesti ja pitäneet olutkapakoitakin. Suomessakin löytyy useita mainintoja mm. kaupungeissa olutta myyvistä naisista ja olutkapakoiden naispitäjistä, jotka ovat useimmiten perineet liiketoiminnan miehiltään. Näitä uranaisia oli Helsingissä jo 1600-luvulta lähtien, sillä kaupungin kapakoista monet olivat jo silloin naisten pitämiä. Kapakoitsijan ammatti katsottiin olevan naisille sopiva, koska oluenpano oli ollut vanhastaan naisten työtä. Näin Suomessakin, olutta myyvä tai myyntiin valmistava nainen pystyi oluen avulla turvaamaan itsenäisyytensä.

Kuitenkin, jos nainen teki tai myi Suomessa olutta osana liiketoimintaa, hänen kunniaansa voitiin pitää häilyvämpänä ja olettaa jopa, että hän on suostuvaisempi esim. seksityöhön. Tämä on sinänsä mielenkiintoista, koska olutta kaupungeissa valmistavat tai myyvät miehet eivät kohdanneet samoja ennakkoluuloja. Alkoholia myivät Suomessa naimattomat tai leskinaiset, ja koska alkoholin tarjoaminen koettiin tänä aikana myös osana parisuhderiittiä, niin oluenteosta ja myymiestä tuli tietynlainen leima, joka vaikutti paljon myös naisten maineeseen yleensä.

Näyttää siitä, että alkoholin haitat ja siihen liittyvät oheisilmiöt, kuten eräänlainen ”moraalin löystyminen” on laitettukin nimenomaan alkoholin myyvän tai kaupallisesti tuottavan naisen harteille, samalla kun oletettiin miesten olevan humalassa kyvyttömiä kontrolloimaan itseään ja siksi alisteisessa asemassa. Naisten ei myöskään soveltunut käydä yksin kapakassa, joten vaikka sait myydä olutta ravintolanpitäjänä, oman maineen kannalta ei ollut kannattavaa juoda olutta ravintolassa. Tämän asenteen perinne on näkynyt Suomessa yleisesti pitkään, naiset päästettiin yksin ravintolaan vasta 1960-luvulla ja silloinkin hyvin vastahakoisesti, koska pelättiin että yksin ravintolaan menevät naiset hakeutuvat miesten pöytiin prostituutiotarkoituksessa.’

Oluentuotanto teollistui – mihin katosivat naiset?

Oluenteon teollistumisen aikaan naiset painuivat hieman unholaan oluentekijöinä vaikka tekivät töitä myös teollisissa panimoissa. Ensimmäiset teolliset panimot rakentuivat Suomeen 1700-luvun loppupuolella, kun olutta tarvittiin janoon sekä virkistykseen kaupunkien isoilla rakennustyömailla ja teollisuuslaitoksilla. Helsingissä Viaporin rakentaminen lukuisine sotilaineen toi tarpeen teolliselle oluenteolle ja näin panimoiden perustaminen tuli ajankohtaiseksi. Panimoiden mallia otettiin Euroopasta, ja Suomessa monasti panimon toimintaa johtamaan palkattiin ulkomaalainen panimomestari. Keski-Euroopan maissa panimotoiminta oli jo teollistunut aikaisemmin ja näin vaihtunut kodin ulkopuoliseksi työskentelyksi  – alasta oli tullut miesvaltainen.

Panimomestarit toivat oman työperinteensä Suomeen ja naisten rooli oluentekijöinä väheni, vaikkakin naisten rooli panimoissa oli edelleen suuri, esimerkiksi pullottajina tai muun mekaanisen työn tekijöinä, miesten johtaessa panimotoimintaa ja toimiessa panimomestareina. Tähän osaltaan vaikutti myös yhteiskunnan rakenteen muutos ja kaupungistuminen.

Samaan aikaan väheni pikkuhiljaa oluenpano kotona kaupallisen oluen tullessa helposti saataville, joten 1800-luvun loppupuolella voidaan sanoa, että naisten rooli vähentynyt oluentekijöinä kokonaisuudessaan. Tästä poikkeuksena alueelliset oluttyylit, kuten sahti, jota tehtiin edelleen kotona. Sahdinvalmistus jatkoikin sitä kotona tehtävän oluen kehitystä, jossa pääosassa usein olivat naiset.

Oluenteon käytännössä pysähtyessä kieltolain aikaan, myös naiset katosivat hetkeksi oluenpanon puolelta, mutta lisääntyivät ravintolaelinkeinossa, joka kieltolain aikaan työllisti salakapakoissa nimenomaan työväenluokkaisia naisia.

Sittemmin naisten rooli kasvoi panimoissa, mutta työtehtävät ovat olleet toiseen maailmansotaan asti enemmän tukevia töitä tai toimiston puolella, miesten toimiessa oluenvalmistuksen parissa. Osan tästä työrakenteesta selittää myös ruumiinrakenne, panimoissa oluenteko on ollut ennen nykyisen tekniikan kehittymistä fyysisesti rankempaa ja siksi naiset ovat myös valikoituneet oluentekoa tukeviin tehtäviin, joissa fyysinen kuormitus ei ole niin kova. Täytyy tähän myös täsmentää, että suuri osa oluenpanoa johtavista panimomestareista oli Suomessa pitkälle 1900-luvulla vielä ulkomaalaisia, joten usein yhteistä kieltä ei olutpanimoissa työskentelevien naisten ja johdon välissä ollut, joka tietysti haittasi myös etenemistä.

Naisten paluu panimoihin

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi vaurastui kovaa vauhtia ja koulutus- sekä työssäkäymismahdollisuudet muuttuivat yhteiskunnassa.  Se tarkoitti naisille parempia työpaikkoja myös panimomaailmassa. Naisten määrä lisääntyikin panimon oluenteon puolella esimerkiksi laaduntarkkailu- ja kehitystyössä, joihin panimot panostivat enemmän kuin ennen. Samaan aikaan naisten itsenäisyys lisääntyi, naisen arvo ei ollut enää niin tiukasti sidottu avioliittoon, joten itsensä elättävien, työssäkäyvien naisten osuus kasvoi samaan aikaan kun oluen kulutus nousi.

1970-ja 1980-luvuilla panimoissa työskenteli jo naisia johtotasolle asti, ja 1990-luvulta voidaan seurata entistä useamman naispanimomestarin kouluttautumista. 2000-luvun alkupuolelta naispanimomestareita on isoissa panimoissa jo useita, sekä oluentekijöinä että kehitys- että laatutehtävissä. Lisäksi naisia työskenteli myös panimoprosessin puolella. Pienpanimopuolella, nk. ensimmäisessä aallossa 1990-luvun puolivälistä ei vielä ollut havaittavissa naisoluentekijöitä, satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Naiset olutmaailmassa ammattilaisina nyt

Naisten määrä on nykyään koko ajan nousussa panimomaailmassa ja alaa opiskellaan myös yhä enemmän mm. ammattitutkintopuolella. Suurin osa naisista työskentelee edelleen kuitenkin olutpuolella nk. tuotantoa tukevissa tehtävissä kuten vaikka myynnissä, markkinoinnissa, HR:ssä tai viestinnässä. Panimoalalla työskentelevillä naisilla on, kuten miehilläkin, hyvin moninainen koulutustausta, joka voi liittyä myös suoraan siihen tehtävään mitä panimossa tekee.

Panimomestari-tutkinto, joka on tyypillinen ulkomailla suoritettava oluenvalmistukseen liittyvä tutkinto, ei ole kovinkaan yleinen tutkinto Suomessa, jos tarkastellaan kaikkia oluentekijöitä. Kaiken kaikkiaan Suomessa on vajaa parikymmentä panimomestarin koulutuksen saanutta naista, joka on tällä hetkellä alle neljäsosa kaikista suomalaisista panimomestarikoulutuksen suorittaneista. Kaikki panimomestarin tutkinnon suorittaneet eivät työskentele oluen parissa.

Suurin osa oluentekijöistä, varsinkin johtopuolella on yhä miehiä, toki poikkeuksia on varsinkin isojen panimoiden puolella kuten Hartwallilla panimomestari Hannele Alakarhu ja Olvin panimomestari Silja Hylkinen, lisäksi myös Sinebrychoffilla on ollut useitakin naispanimomestareita eri tehtävissä.

Pienpanimopuolella naisoluentekijöitä löytyy monesta panimosta, kuten vaikka Fat Lizard Brewing Co.:n, Fiskarsin Panimon, Nailon, Malmgårdin Panimon ja Mallaskosken työntekijöistä, mutta ainoa panimomestariksi kouluttautunut nainen, joka on pienpanimopuolella ollut oluentekijänä, on Nokian Panimolla viime vuosiin asti työskennellyt panimomestari Riitta Sulkama. Suomessa on yksi täysin naisten pyörittämä ja omistama pienpanimo, Narvan panimo, mutta esimerkiksi mm. Masis Breweryllä, Lammin Sahdissa, Panimo OlutMyllyllä,  Teerenpelillä, Kimito Brewingillä ja Temperance Brewingillä naiset ovat myös yrittäjinä panimossa. Kokonaisuudessaan jos tarkastellaan Suomen yli sataa panimoa, naisten osuus on edelleen nimenomaan oluenteon puolella vähäinen ja se korostuu pienpanimopuolella.

Naiset ovat kuitenkin vahvasti läsnä senä pienpanimoissa että niiden yhteydessä olevissa ravintoloissa ja taproomeissa sekä työntekijöinä, esihenkilöinä että yrittäjinä, sekä edelleen useissa tehtävissä sekä suurissa että pienpanimoissa, jotka liittyvät oluen markkinointiin, myyntiin ja viestintään. Naiset toimivat olutmaailmassa myös aktiivisesti ravintola-alalla olutravintoloissa sekä tastingin pitäjinä sekä erityyppisinä olutalan konsultteina. Ammatti-ja ammattikorkeakoulutuksen puolella voidaan myös nähdä kasvu myös elämyspuolella, jossa yhä useampi suunnittelee uraa oluen parissa.

Vuodesta 2019 naisolutammattilaiset ovat kerran vuodessa kokoontuneet tekemään naistenpäivän oluen ja verkostoitumaan keskenään. Oluita on tehty mm. Fat Lizard Brewing Co:ssa, RPS Brewingillä, Tornion Panimolla, Maku Brewingillä, Masis Breweryllä ja viime vuonna Narvan Panimossa. Mukana on joka vuonna sekä oluentekijöitä, olutmedian edustajia kuin myös olutharrastajia, -seuralaisia ja -tuomareita.

Olutalan edunvalvontaliitoissa, kuten Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitossa, Pienpanimoliitossa ja Olutliitossa naisten osuus on ollut ja on vaihteleva. Panimoliiton toimitusjohtajana on toiminut useampikin nainen, viimeisimpänä vuoteen 2024 Tuula Loikkanen, mutta hallituspohja on ollut perinteisesti miehinen, Pienpanimoliitossa naisten osuus on hallituspuolella vielä olematon, Olutliiton puolella hallitukseksessa on tällä hetkellä kolme naista kolmestatoista hallituksen jäsenestä ja liiton historian aikana puheenjohtajista yksi on ollut nainen.

Olutmaailman oma kunniaosoitus, Hyvä Tuomas -nimitys on myös naispuolella harvinainen. Vuodesta 1994 valituista Hyvistä Tuomaista 4 on naisia, ja kaksi heistä valittu samaan aikaan miehen kanssa.

Jos ammattilaistasoa tarkastellaan valtakunnallisesti, voisi sanoa, että vielä naiset ovat vähemmistönä, kun katsotaan, ketkä ovat olutmaailman päätäntävallassa talouden ja valikoiman puolella niin panimoissa, alan myyntikanavissa kuin liitoissakin, vaikkakin naisten määrä on alalla kasvanut noin yleisesti.

Naiset oluen kuluttajina ja harrastajina

Suomessa olutta on juotu niin arjessa kuin juhlassa, mutta alkoholin käyttö yleisellä tasolla on ollut naisille hyvin paljon harvinaisempaa kuin miehille. Hyvän emännän määritelmä oli agraarikultuurin aikoina tiukka ja siihen kuului raittius, humaltuminen juhlien ulkopuolella kuului lähinnä moraaliltaan kyseenalaisempia naisten tapaan. Naisilla oli kuitenkin omia, miehistä erillisiä humaltumistilaisuuksia, josta mielenkiintoisin on lehmien lasku laitumelle toukokuussa. Samoin jouluna katsottiin, että syöminen ja juominen koskee kumpaakin sukupuolta ja silloin myös perinteisesti seksuaalikäyttäytyminen oli hetken vapaampaa.

Naiset ovat aina juoneet Suomessa olutta, vaikkakin esimerkiksi olutmainontapuolella naiset ilmestyvät itsenäisinä toimijoina mainoksiin oikeastaan vasta 2000-luvun puolella.

Olutharrastajapuolella naisten osuus on kasvanut pikkuhiljaa vuosikymmenten aikana, mutta jos tarkastellaan erilaisia olutharrastajatapahtumia, sosiaalisen median keskusteluja ja olutseurojen toimintaa, niin miehet ovat edelleen pääosassa. Naisten määrä on ollut kasvussa varsinkin 2010-luvulta, onpa naisilla omia olutseurojakin.

Oluttuomaritoiminta on kasvanut viime vuosina Suomessa, ja monet naiset ovat sieltä löytäneet luontaisen väylän kehittää omaa olutharrastustaan. Kotimaisissa kilpailuissa, kuten Suomen Paras Olut -kilpailu ja Valtakunnallinen Kotiolutkilpailu on naistuomareita vuosi vuodelta enemmän, kuten myös kilpailun järjestäjäpuolella. Suomen Paras Olut -kilpailussa viime vuonna naisoluttuomareita oli hieman vajaa puolet.

Tällä hetkellä yhä suuri osa kotioluentekijöistä on miehiä, joka näkyy mm. sosiaalisen median keskustelupalstoista ja kotiolutkilpailujen osallistujista, mutta naisten määrä on lisääntynyt ensin parien yhteisenä harrastuksena ja nyttemmin myös itsenäisinä toimijoina. Naisten osallistuminen kotiolutkilpailuihin on edelleen harvinaisempaa kuin miesten. Sahdintekijöinä naisia tuntuu olevan edelleen suhteessa hieman enemmän, ja sen näkyy myös sahtikilpailuiden puolella.

Miten naisia alalle enemmän?

Vaikka olut on Suomen suurin alkoholituoteryhmä ja suurimpia juomatuoteryhmiä mm. maidon ja kahvin jälkeen, on sen maailma ja imago edelleen aika miehinen. Toki tässä Suomi ei ole poikkeus vaan meidän imagomme mukailee pitkälti yleismaailmallista kuvaa, joka on osaksi luotu alkoholikulutuksen mallilla noin yleisesti (miesten alkoholinkulutus on monissa kulttuureissa sallitumpaa kuin naisten), kodin ulkoisella työnteon sallivuudella, joka on on ollut miehille vapaampaa pitkään kuin naisille ja lopuksi alkoholimainonnan kuvastolla, jossa perinteisesti mies on ollut toimija ja nainen kohde.

Naisia on kuitenkin ilmestynyt olutkentälle enenevissä määrin sekä ammatillisina toimijoina että ääntään pitävinä kuluttajina, joka toimiikin usein itseään ruokkivana kehityksenä. Kun alalla nähdään esimerkkejä naisia oluentekijöinä, panimo-omistajina, olutravintoloitsijoina, olutseuralaisina, -tuomareina, -harrastajina ja kotioluentekijöinä, yhä useampi innostuu alasta ja tulee mukaan. Ehkä naisten omistamia ja pyörittämiä panimoitakin voisi tulla lisää Suomeen? Ala on monipuolinen, eikä vaadi mitään ominaisuutta joka naisilta ”puuttuisi”, joten toivottavasti olutmaailman perinteisiä, rakenteellisia mekanismeja voisi purkaa niin, että myös yhä useampi nainen löytää alalta intohimonsa. Tämä toki edellyttää halua ja aktiivisuutta työnatajanpuolella.

On kaikille parasta, että oluen tuotanto-. myynti ja nautintapuolella naiset ja miehet ovat tasa-arvoisessa asemassa. Naistenpäivänä voi kohottaa lasinsa kaikkien naisoluttekijöiden, -harrastajien, ja -olutravintola-ammattilaisten kunniaksi!

Kuvat: Finna ja Anikó Lehtinen