Lännen pikajunan kartoitus – Espoo tutuksi Olli Majasen kanssa
Seisoin myöhässä metrolaiturilla. Matkakumppani oli myös aikataulusta jäljessä, joten annoin anteeksi. Molemmille. Bryggeri Helsingin Olli Majanen oli lupautunut lähtemään kanssani oluelle Espooseen, joten nyt oli aika lunastaa lupaukset ja hypätä lännen pikajunaan.
”Espoo on kehittyvä alue, vaikka varsinainen keskusta puuttuu. Metron myötä ihmiset liikkuu myös Espooseen, ei sieltä pois”,— Majanen selittää.
Huristelimme samoilla vauhdeilla aina Matinkylän pääteasemalle asti. Iso Omena ei ole Sello, sen opin heti kun nousimme metrotunnelista kauppakeskukseen. Opimme myös, että emme olleet oppineet mitään Omenan infotauluista. Ehkä sen takia, ettei niitä ollut
Pienen harharetken jälkeen löysimme Pienen. Siis sen olutkaupan, joka on kasvattanut etäpesäkkeen Omenaan. Pieni oli.
Varastimme kauppiaan luvalla matkajuomat, käännyimme kannoillamme ja olimme Captain Corvuksen tiskillä.
Kauppakeskusbaareja kutsutaan leikkisästi miesparkeiksi. Me emme kutsuneet, vaan istahdimme oluinemme Englannista asti rahdatuille nahkatuoleille.
”Kiva brittipubi, mutta illuusio särkyy nopeasti, koska ovet ovat auki kauppakeskukseen”.
Kaupallisen hapatuksen jälkeen tunneli kutsui jälleen. Oranssi luoti suhahti Otaniemeen, jossa Olarin Panimon nurkilla tissuttelimme pussikaljat ja piipahdimme nopeasti myös panimon tiluksilla.
”Hyvä fiilis tyypeillä! Käsityöläishommaa parhaimmillaan”.
Naapurista olisi löytynyt Fat Lizard, mutta askeleet veivät metroaseman läpi Fat Lizardin upouuteen ravintolaan. Tai panimon mukaan nimettyyn ravintolaan, sillä samaan yritysryppääseen ne eivät kuulu.
Tilasimme oluet. Taas. IPAn humalointi oli iäkästä ja ravintolan sisustus kliinisen avaraa. Jenkkilarppi ei osunut ihan maaliinsa.
”Banketti! Bisnes haisee”.
Yksi asema eteen, yksi taakse. Viimeinen matka, neitsytmatka. The Gallows Bird -kirsikkani oli puhkeamaisillaan. Ja olihan se jo aikakin, sillä Espoon SE baari on muovannut kaupungin olutkenttää jo 25 vuotta.
Majasen neitsyys oli mennyt vuosikymmeniä sitten ja Gallows Birdissäkin mies on pyörinyt 90-luvulta. Sen huomasi heti, sillä saluunassa piisasi tervehtiviä käsiä.
”Paikka tuli tutuksi kun olin Servaalilla töissä. GB oli tärkeä asiakas ja varsinkin real ale -kulttuurin kautta päädyin usein asiakkaaksikin”.
Niin, real ale. Tilasin tuopillisen kun nyt tänne asti oltiin tultu. Muistin kuitenkin pöydässä, etten juuri välitä niistä. Harmi.
Artikkeli on julkaistu Olutposti 1/18 – numerossa.
Nettiextra:— Minkälainen olutkaupunki Espoo on?
Kasvava ja potentiaalinen. Tuntuu, että täälläkin on pikku hiljaa alkanut pienpanimo-oluet kiinnostamaan asiakkaita.— – Eveliina Koivu / Pien
Espoo on aktiivinen ja nouseva olutkaupunki, jossa paikallisuus on valttia. Paikallisuuden ansiosta pienpanimo-oluiden pariin on löytänyt tiensä laaja kuluttajakunta, ja varsinkin sellaiset ihmiset, jotka eivät niitä välttämättä muuten joisi. – Hanna Montonen / Olarin Panimo
Täällä ihmisiä kiinnostaa nimenomaan paikallinen olut. Niitä kysytään paljon. – Sabita / Ravintola Fat Lizard
Ei ole yhtään mun juttu nää erikoisoluet, mutta kyllähän tässä työssä kuulee asiakkailta paljon tarinoita, kuten nyt vaikkapa oluesta. Gallow’s Bird on varsinkin sellanen, että sieltä kyytiin tulevat asiakkaat vaikuttavat olevan innoissaan Espoon olutkulttuurista. – Niko / taksikuski