Kuinka lakiehdotuksen kohtalo pienpanimoiden etämyynnin kohdalla paljastui?

Kuinka lakiehdotus etämyynnin kohdalla eteni – tai oikeastaan jäi etenemättä? Olutposti kysyi asian esille ottaneelta Rikhard Sjöbergiltä kuinka totuus paljastui hänelle ja sitä kautta meille kaikille.

Olutposti uutisoi eilen näin:

Oluttutka

Ja kuinka tämä kaikki tuli julki?

”Kyseessä on kaksiosainen kysely sillä tavalla, että olin pyytänyt valtioneuvoston kansliasta mahdollista lausuntopyyntöä STM:lle ja sitten olin pyytänyt STM:ltä Panimoliitolle annetun asiakirjan, josta ulkomaisen etämyynnin kielto käy ilmi (Panimoliiton Tj Riikka Pakarinen oli kertonut Twitterissä, että STM oli kertonut etämyynnin kielletyksi). STM sitten vastasi, että mitään valmistelua panimoiden etämyynnin osalta ei ole tehty, eikä heillä ole mustaa valkoisella eli mitään dokumenttia tukemaan mitä Panimoliitolle oli puhelimessa väitetty.” kertoo Rikhard  Sjöberg Olutpostille

Ja näin asia eteni:

Vaihe 1.Kansanedustaja Jari Myllykoski tekee lakialoitteen pienpanimoiden väliaikaisen etämyynnin sallimisesta.

Vasemmistoliiton Myllykoski vaatii pienpanimoiden auttamista

Vaihe 2.Ministeri Maria Ohisalo twiittaa, että ratkaisut tehdään vielä toukokuussa.

Twiitti

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vaihe 3. Rikhard Sjöberg pyytää valtioneuvoston kansliasta mahdollista lausuntopyyntöä STM:lle ja oli pyytänyt samalla STM:ltä Panimoliitolle annetun asiakirjan, josta ulkomaisen etämyynnin kielto käy ilmi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vaihe 4. Rikhard Sjöberg saa vastauksen ja twiittaa siitä. Tämän jälkeen asia tulee julkiseksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Taustaa:

Nyt voimassa oleva alkoholilaki ei mahdollista pienpanimoiden etämyyntiä Suomen sisällä, vaikka se on mahdollista EU:ssa ja Suomessa saa tilata alkoholijuomia myös toisesta EU-maasta. Suomen sisäisen pienpanimotuotteiden myynnin  on tapahduttava myyntiluvan saaneessa pienpanimossa paikan päällä. Tällä hetkellä lain mukaan alle 500  000 litraa vuodessa tuottavat käsityöläispanimot saavat myydä tuotteitaan suoraan kuluttajalle 12 % asti omasta myymälästä, kun taas alle 15  000  000 litraa tuottavat pienpanimot saavat myydä maksimissaan 5,5%  tuotteita kuluttajille omasta myymälästään.

Mahdollisen lainmuutoksen toteutuessa etämyyntiluvan saanut pienpanimo saisi kuljettaa tai kuljetuttaa itse tuottamansa alkoholituotteen suoraan asiakkaan kotiovelle ympäri Suomea. Asian käsittelyä ei ole edes aloitettu, joten ei voida sanoa,  kuuluisiko tähän tiettyjä alkoholiprosenttirajoja vai muita ehtoja.

Pienpanimoliitto on itse ehdottanut etämyynnin sallimista vuoden 2020 loppuun saakka, kuten myös Jari Myllykosken (vas) lakialoite, jonka allekirjoitti 110 kansanedustajaa yli puoluerajojen.

Pienpanimoksi luokitellaan panimo, jota tuottaa alle 15  000  000 litraa juomia vuodessa. Käsityöläispanimoksi kutsutaan alle puoli miljoonaa litraa tuottavaa pienpanimoa. Suomessa on yli 100 pienpanimolupaa, Pienpanimoliiton jäseninä on 78 pienpanimoa. Pienpanimot tuottavat hieman yli 20 miljoonaa litraa vuodessa ja työllistävät yhteensä noin 350 henkilöä.

 

Lue Olutposti-lehti 2/2020 nyt ilmaiseksi verkosta!

Oluttutka