Kuinka käy panimoteollisuudelta rock’n roll?

Mitä yhteistä on olutkulttuurilla ja— musiikkiteollisuudella? Paljon. Yhtäläisyydet löytyvät oluenpanijoista, biisintekijöistä, pienpanimoista, pienlevy-yhtiöistä, vähittäiskaupan rakenteista ja kummankin kulttuurimuodon kuluttajista.

Mennään hieman syvemmälle aiheeseen.

Oluenpanijalle jokainen tehty olut on oma biisi. Se sävelletään nautittavaksi rakkaudella ja pieteetillä. Siitä keskustellaan kollegoiden kanssa ja joskus jammaillaan ”teos” myös yhdessä. Pienpanimo on kuin pienlevy-yhtiö. Yhdessä uskotaan tekijänsä pieteetillä säveltämään/panemaan teokseen ja halutaan saattaa se fanien nautittavaksi. Kun on buumi päällä, raivaa vähittäiskauppa tilaa uusille tuotteille. Syntyy myös uusia levykauppoja… anteeksi, siis olutravintoloita. Levykaupat poistuvat tai erikoistuvat. Kuluttajat ovat innoissaan alati syntyvien tuotteiden määrästä, kuten musapuolen fanit yhtyeidensä uusista biiseistä.

Mutta kauppojen hyllytilat ja ravintoloiden hana- ja kaappitilat ovat rajalliset. Kauppiaalle on sama, onko hyllyssä mikä tahansa härpäke, kunhan— se myy. Olut ei ole hänelle itseisarvo. Ravintoloitsijat kyllästyvät jatkuviin myyntipuheluihin ja uusia sangen hintaviakin tuotteita tulee markkinoille sellaista tahtia, että kuluttajien kukkaro ei kestä kuin maistella yksi sieltä ja toinen täältä.

Pikkuhiljaa katetta ja — bisnestä alkavat syömään kauppojen alennukset, huonomenekkisten tuotteiden palautukset, tuotteiden laadun vaihtelu ja tietenkin järjetön veropolitiikka. Pahimmassa tapuksessa koko oluen brändi ”liataan” fanien silmissä toimialan keskinäisessä nahistelussa. Tällöin katseet suunnataan muualle, sillä kukaan ei tartu negatiiviseen brändiin. Puhumattakaan kauhukuvasta, jossa seuraava alkoholilain kokonaisuudistus pitääkin sisällään pienen, mutta voimakkaan raittiuspiirin asettamia pommeja, jotka vievät meitä takaisin kohti ankeita aikoja. Tai jos pienpanimoille vielä sangen edullista verotuskäytäntöä muutetaan ja ehdotus ulosmyyntioikeudesta kaatuu.

Biisit pakettiin ja hyllyyn

Jos panimotoiminnan päämääränä on liiketoiminnan harjoittaminen ei pelkkä harrastus, vaatii markkinaosuuksien kasvattaminen myös kiinnostavia ja laadukkaita biisejä… sorry, siis oluita. Yrityksen viestinnän ja markkinoinnin — ymmärtämistä investointina, ei kuluna. Samoin tiedottamisen merkityksen tiedostamista. Maailma on täynnä tietoa, sen erottavuudesta käydään jatkuvaa taistelua. Lause ”Hyvä tuote myy itsensä” kuulostaa tänä päivänä lähes vitsiltä.

Palataanpa— musiikkiteollisuuden puolelle

Kuinka kävi pienlevy-yhtiöiden? Suuret labelit ostivat osan, muutamat säilyivät, mutta suurin osa poistui vähin äänin markkinoilta.

Jos hatarasti rakennetut korttitalot kaatuvat, mitä metsurille jää käteen? Tikut, rakot ja värinää. Tiedämme, että aikana, jolloin menee ”lujaa” ei haluta kuulla mitään kyseenalaistavaa. Ei haluttu aikoinaan musiikkiteollisuudenkaan puolella, jossa ”hyvä biisi kyllä myy” oli enemmän kuin tuttu lause. Mutta mikä on hyvä biisi ja kuka sen päättää? Kuluttaja. Mistä kuluttaja saa tietonsa mikä on hyvä olut? Tätä on hyvä miettiä.

Ensimmäinen varoitus tulevasta?

Keinoja löytyy, mutta aivan kaikki eivät voi selvitä. Pitää vain ottaa oppia muilta toimialoilta. Toimialan osaamisen lisääminen, verkostoituminen, yhteismarkkinointi, vienti- ja myyntirenkaat, viestit ja markkinointitoimet, brändityö, oikeat jakelukumppanuudet. Samoin— kumppanuudet— vaikka sitten suurempien toimijoiden kanssa, kuten musiikkipuolella.

Mitä jos kasvatetaan yhdessä koko kakkua vieden olutkulttuurin sanomaa uusille alueille ja kuluttajille. Varotaan kulkemasta kohti taistelua pienestä siivusta vaan kasvatetaan kakkua.

Kaikki edellä kirjoitettu ei koske pelkästään oluenpanijoita ja panimoita. Tiedättekö mitä yhteistä on olut- ja musiikkitapahtumilla? Aika paljon – sekin tarina kulkisi— aika lailla kuten edellä.

Kuvat teksti ja kuvat: cyde