Kotka Steam Brewery käynnisti osakeannin

Merihenkisistä tuotteistaan kuulu pienpanimo hakee annilla tukea turvatakseen tulevaisuuttaan.

Koronarajoituksista ja tilanteesta yleisesti kärsinyt ravintola- ja tapahtuma-ala elää kovia aikoja. Tippunut ravintola- ja tapahtumamyynti on tehnyt suuren loven monen suomalaisyrityksen kassaan ja osakeannit ovat yksi tapa paikata vajetta. Kotka Steam Breweryn ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden (2019) liikevaihto jakautui käytännössä kolmeen osaan ravintoloiden, tapahtumien ja elintarvikemyymälöiden kesken. Koronavuodesta 2020 huolimatta Kotka Steam Brewery kykeni luovimaan itsensä satamaan lähes kuivin jaloin. Yrityksen tulos oli jopa niin hyvä, että valtion kustannustuki jäi saamatta, koska menetetty osuus oli pienempi kuin 30 prosenttia. Pienpanimoalalle tyypilliset suuret alkuinvestoinnit vääristävät kuitenkin tulosta, joten osakeanti koettiin oikeaksi ratkaisuksi lisäpääoman hankintaan. Kotka Steam Brewery pyrkii kuluvana vuonna aloittamaan myös virvoitusjuomatuotannon ja selvittelee mahdollisuuksiaan alkaa valmistaa myös gluteenittomia oluita. Panimon mukaan osakkeiden kysyntä on ollut heti alusta suurta.panimologo

 

Panimo työllistää tällä hetkellä yrittäjän lisäksi kolme osa-aikaista työntekijää. Hetkittäin työntekijöitä on enemmänkin, kuten esimerkiksi tapahtumien ja joidenkin tuotantoprosessien aikana. Maineikas kotkalaispanimo tunnetaan paitsi hyvistä oluistaan, myös vahvasta merihenkisestä brändistään.

Kotka Steam Breweryn osakeantiin voi osallistua täällä>>

Lähde ja kuva: Kotka Steam Brewery

Videoesittelyssä uusin ja uudistunut Olutposti-lehti sekä tilaajaedut