Kaiken maailman maistelut

TASTINGIT, MAISTINGIT, PRUUVIT. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Erilaisten maistelu- ja ruokaparitusten kirjo on nykyään valtaisa ja jos valmiiksi järjestettynä ei omaan makuun tilaisuutta löydy, itse järjestämällä sellaisen saa varmasti.
Muistathan, olutmaistelussa ei syljeskellä!

Olut vastaan viini
Ota ravintolan menu tai valikoima naposteltavia ja katso kumpi voittaa parituksen, olut vai viini! Brooklyn Breweryn olutguru ja suuri kulinaristi Garrett Oliver on kuuluisa leikkimielisistä
illallisista, joissa hänen valitsemansa oluet kilpailevat sommelierin valitsemien viinien kanssa. Samalle ruualle valitaan olut ja viini ja osallistujat äänestävät voittajan.
Olutpostissa ollaan ehkä vähän puolueellisia sanomaan, mutta tarina kertoo viinin ottavan köniin lähes joka kerta.

Olut ja ruoka
Kokonaisten aterioiden parittaminen oluille on Suomessa vielä valitettavan harvinaista, mutta panimoravintoloissa kuten Bryggeri Helsingissä tai Plevnassa Tampereella
tällaista toimintaa järjestyy helposti. Lisäksi ainakin helsinkiläinen hotelli Haven on tehnyt yhteistyötä panimoiden kanssa järjestäen illallisia, joissa koko ateria paritetaan
tietyn panimon oluille.

juusto

Juustoa!
Ruokaparittamisesta klassisin on tietenkin juusto. Viinit ja juustot ovat suorastaan maistelun standardi ja oluen yhdistäminen juustoihin on noussut lähes yhtä ikoniseksi ja
ansaitsee siksi erityisen maininnan Juustot ovat erinomaisia maisteltavia siksi, että niissä riittää monipuolisuutta oluen tapaan ja lisäksi juustot ovat helppoja jakaa pieniksi
maisteluannoksiksi. Juustoja ja oluita on niin monenlaisia, että parituksen voi tehdä jopa tarkalla teemalla. Vaikkapa sinihomejuustot ja barley winet.

Olutta ja… ihan mitä vain
Ruokayhdistelmien testailun ei kuitenkaan tarvitse noudattaa sitä perinteistä kaavaa voi ottaa erilaisia virkeitä näkökulmia tai teemoja. Maailmalla on tehty oluen paritusiltoja
niin bagelien, donitsien, raviolien, piirakoiden kuin curryjenkin kanssa. Suomessa mm. Brewdog Helsinki ja Bier-Bier ovat järjestäneet mitä villeimpiä maisteluiltoja,
joissa olutta paritetaan suklaamunien, sipsien, lakritsin, raakakakkujen ja jopa syötävien hyönteisten kanssa. Lisäksi olutravintoloissa on nähty ainakin irtokarkki- ja pulla-parituksia.

Juoma ja juoma
Kahden juoman paritus kuulostaa erikoisemmalta, kuin ruuan, mutta sopivan juoman kanssa näistäkin voi löytyä uskomattomia makuelämyksiä. Jopa parempia kuin ruuasta! Luontevin pari oluelle on tietenkin “tislattu olut” eli viski. Viskiguru Jarkko Nikkanen on vetänyt jo monia oluen ja viskin paritusiltoja ravintoloissa. Kun oikein turpeinen Islay-viski kohtaa sopivan
imperial stoutin, tapahtuu ihmeitä. Maailmalla on tehty myös kahvi- ja olut-parituksia, ne kun kävelevät yllättävänkin usein käsi kädessä. Kahvihan on vahvoissa stouteissa nykyään hyvin
yleinen mauste, joten mustanpuhuvien oluiden (ja miksei muidenkin) parittaminen kahville on hyvinkin luontevaa ja onpa yhteistyö muillakin tasoilla luontevaa: kuopiolaisella RPS-panimolla on nimittäin myös kahvipaahtimo.

olutlasi

Olut pärjää itsekseenkin
Olut on toki tunnetusti niin mainio juoma, ettei se parhaimmillaan edes tarvitse mitään pareja kaverikseen. Se kun pärjää mainiosti yksinäänkin. Olutmaistelun järjestäminen ei vaadi kuin olutta, pari kaveria ja lasit. Vielä helpommalla pääsee tietenkin osallistumalla olutravintolan tai muun poppoon järjestemään ohjattuun maisteluun, jossa asiantunteva vetäjä voi samalla myös kertoa oluista lisää. Koska oluita on maailmassa tuhansia ja taas tuhansia, maistelulla on järkevää olla teema. Suomessa olutravintolat ovat järjestäneet maisteluja ainakin eri maiden oluilla,
tietyn panimon valikoimaan keskittyen, tiettyyn oluttyyliin rajaten tai vaikkapa maistamalla kaikkien trappistipanimoiden oluita. Jos kellarissa piisaa valikoimaa, maistelun voi järjestää yhdestäkin oluesta eri kypsyysasteissa.

Valot pois!
Sokkomaistelu on olutmaistelun mestaruussarja, jossa ei anneta “ulko-oluellisten seikkojen” vaikuttaa. Tälläisen maistelun kautta voi yhtäkkiä löytää väheksymästään oluesta
yllättävänkin sopuisia ja miellyttäviä piirteitä. Kovankin olutgurun tai mallasmeedion on hyvä haastaa omat ennakkoluulonsa sokkomaistelussa aina silloin tällöin. Sokkomaisteluja
järjestää moni olutravintola ja kotimaistelussakin sokkous hoituu helposti kun yksi porukasta suostuu ei-sokoksi kaatajaksi.

 

Tutustu myös Tasting Finland -palveluun.

Teksti: Jouni Koskinen

Kuvat: Adobe Stock

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 3/2019.