Helppoa juotavaa: Sori Sunday Special: Prairie Deconstructed Bomb

Sori Taproomin sunnuntaispesiaalit ovat oikeastaan alusta asti näyttäneet varsin kutsuvilta, mutta sunnuntaisin vain tuppaa olemaan heikosti aikaa ja matka Kaisaniemeen tuntuu silloin niin kovin pitkältä. Tämänkertainen spesiaali on ollut kerran aiemminkin, muistelen että silloin pelkästään pulloista mutta alkuperäisellä Bomb!:lla varustettuna. Tällä kertaa harvinainen kalenterimerkinnöistä vapaa sunnuntai ja hanatuotteet saivat minut vihdoin liikkeelle.
Tarjolla oli siis Prairien kuuluisasta Bomb! – oluesta deconstructed – versiot, joissa jokaisessa on vain yksi Pommin neljästä mausteesta, jotka ovat kahvi, kaakaonibsit, vanilja ja chili. Alkuperäisen sijaan yhteenvetona oli tarjolla Birthday Bomb!, jossa on edellämainittujen lisäksi karamellia. Voltteja kaikissa miedot 13 %.
En tiedä voinko olla tämän oluen suhteen täysin puolueeton, sillä join sen (Birthday-version, tavallinen edelleen maistamatta) ensimmäistä kertaa keväällä Kaliforniassa. Kyseessä on joka tapauksessa erinomainen olut, joten osiin jaettunakin se oli luonnollisesti loistava. Pieni miinus ehkä siitä, että äärimmäisen voimakas runko peittää mausteet aika vahvasti alleen ja etenkin vaniljasta oli hieman vaikea löytää maustetta ollenkaan. Ideana on varmasti ollut laittaa mausteita juuri saman verran kuin alkuperäisessä. Deconstructed – versioista lopulta vanilja jäi kirjoissani vähän muiden taakse ja chili nousi hieman muiden yläpuolelle huikealla tasapainollaan. Harvoin olen yhtä hyvää chiliolutta juonut. Porukan paras taisi kuitenkin olla mausteet yhteen sitova Birthday Bomb, edelleen.
Arvio:— kaikki muut 4.3/5, vanilja 4.1/5